Torstaina Marriott hotellissa järjestettiin urologinen koulutuspäivä. Koulutus maksoi 100€ hoitajilta, mutta onneksi meidän teamleaderi sai jonkun firman sponsoroimaan meitä 7 hoitajaa jotka päästiin koulutukseen. Kiitos taas MERS, ei meitä muuten olisi noin monta päässyt ;-)
Täällä on aina ohjelmaan lisätty lounaan lisäksi rukous
Bussi lähti sairaalalta klo 7, perillä oltiin jo n 7.20. Koulutuksen piti alkaa klo 8, mutta eihän täällä mikään koskaan ala ajallaan, kello oli kyllä yli 8.30 kun vihdoin aloitettiin.
Yksi hoitaja meidän koulutuksessa kertoi että kun hänen piti osallistua viime vuonna tähän samaan koulutukseen, sai hän tiedon edellisenä päivänä klo 16.30 että naiset ei saa osallistua.
Tänä vuonna muttawa ei tainnut tietää koulutuksesta, mutta varmuuden vuoksi luentosaliin pystytettiin väliseinä, miehet toiselle puolelle ja naiset toiselle.
Koulutus oli aika tylsä, suurin osa oli lääkäreille tarkoitettu ja meni aika lailla yli hilseen. Mutta oli siellä onneksi yksi tai kaksi ihan mielenkiintoista luentoakin.
Filippiiniläiset ovat kovia ottamaan ryhmäkuvia
Kiitos näistä mielenkiintoisista postauksista ja hienoista kuvista. Itse olen myös sh. t. Riitta
VastaaPoistaKiitos, kiva että mun höpötykset kiinnostaa :-)
PoistaIhana tämä sun blogi! :)
VastaaPoistaVoi kiitos!
PoistaMitäs muuten, jos sattuis niin, että tuolla saudeissa ollessasi rakastuisit johon kuhun. . .
VastaaPoistaMiten siellä voi seurustella? Yhtäkkiseltä se on arvatenkin varsin hankalaa.
Vai miten on?
Heh, no joo, kyllähän se periaatteessa on hankalaa, mutta kunhan mies asuu jollain asuinalueella niin silloinhan voi olla siellä. Kiellettyähän se on samassa autossakin olla, jos ei ole naimisissa tai aviopari mukana, mutta ei se länsimaalaisille ole ongelma, harvoin, jos koskaan pysäytetään. Mutta, ostoskeskuksissa ja ravintoloissa muttawa voi tulla kysymään avioliitto-todistusta, ja silloin voi joutua vankilaan.
Poista