Viikot vierii ja talvi lähestyy

Aika menee taas ihan mieletöntä vauhtia. Kohta on jo marraskuu! Nyt on myös uusi vuosi, islamilaisen hijri-kalenterin mukaan eilen oli vuoden 1436 ensimmäinen päivä.

Kun palasin Filippiineiltä sairastuin taas ties kuinka monenteen flunssaan. Mulla oli jopa kunnolla kuumetta, se on todella harvinaista. Ei sentään onneksi ollut Malaria tai Dengue-kuume...

Puolitoista viikkoa sitten täällä Riadissa ammuttiin amerikkalaismies bensa-asemalla. Tukikohtatuttujen kautta saatiin aika nopsaa tietää mitä oli tapahtunut, seurasin sen jälkeen keskusteluja ja spekulaatioita noin tunnin Facebookissa, ennen kuin faktat julkaistiin netti-uutisissa. Yleisin uskomus oli tietysti että kyseessä oli ISISin tekemä terroristi-isku, koska ISIS oli uhannut hyökätä tänne mm pyhiinvaellusajan aikana. Monet asuinalueet (mm tukikohta) meni lock-downiin, eli asukkaat eivät saaneet poistua.

Kyseessä oli siis kosto, saudimies oli saanut potkut huumeiden käytön takia, ja ampui amerikkalaisen, koska piti tätä lavertelijana. Juttu löytyy täältä. Kyseessä ei siis ole tukikohta, vaikka (ex-)sotilaita kyseisessäkin firmassa työskentelee.

Edellisenä viikonloppuna mentiin "tyttöjen-iltaan" tukikohtaan. Kyllä, meillä on myös yksi naispuolinen ystävä siellä, ex-sotilas, nykyään siviili, J. Meidän piti mennä salsa-iltaan tukikohdan baariin, mutta lopulta käytiin siellä vain kääntymässä. Oltiin ilta aviatorieiden, eli armeijan helikopterityyppien, kattoterassi/läksiäisbileissä. Muut vieraat toi jotain tullessaan, me tultiin tyhjin käsin. Mutta toisaalta, me neljä muuta naista oltiin J:n tuliainen, meidän lisäksi paikalle tuli (paljon myöhemmin) vain muutama nainen!

Aviatoreilla on parhaat bileet. Niillä oli myös Octoberfestin jatkot. Joku tiesi sanoa että ne järjestää juhlat, mutta ei tiennyt missä. Mä sitten pyysin kaveria osoittamaan mulle yhden aviatorin ja menin kysymään mieheltä että kertoisko mulle missä juhlat on. Kertoi, kun lupasin etten toisi yhtään miestä mukana (onneksi oli tyttöjen ilta!). Ja mun uuden tuttavuuden B:n ansiosta meillä on nyt sitten (ainakin toistaiseksi...) pääsy aviatoreiden juhliin.

Edellisenä viikonloppuna tuli myös mun entinen työkaveri Johanna tänne, kolmen kuukauden työkeikalle, heräämöön. Johannan blogi löytyy täältä. Viisi suomalaista tuli samaan aikaan, mutta suurin osa, ellei kaikki, on vain 3-6kk täällä.

 

Johanna toi tuliaisia! Näillä pärjää taas vähän aikaan.

Nyt viikonloppuna oltiin Raijan kanssa yhden libanonilaisen luona grillijuhlissa. Mies oli rakentanut taloonsa baarin, ja tarjolla oli ruuan lisäksi itsetehtyä viiniä. Tällä suljetulla asuinalueella asui myös muutama naispuolinen opettaja, omissa asunnoissaan. Olen kyllä vähän katellinen niille, saavat elää melkein normaalia elämää. Meillähän mieshoitajat saa muuttaa sairaalan ulkopuolelle, ja saavat sitten palkan mukana "asumisavustuksen". Naiset saavat muuttaa vain jos ovat naimisissa (ja mies täällä), eikä silloin saa avustusta. Moni nainen toki asuu epävirallisesti poikaystävänsä luona; viettää yleensä työpäivät sairaalan asunnolla, mutta vapaat miehen luona.

Täällä on päivälämpötila laskenut jo hyvin siedettävään 30-35c asteeseen, illat ja yöt on sitten jo viileämpiä. Aamuisin on vain n 20c paikkeilla, viime viikon lopulla kun tuuli hiukan ja kuljin varjossa töihin, niin mulla oli kylmä! Kohta siis pitää aamuisin laittaa pitkähihainen ylle. Onneksi täällä ei sentään turhaan siirrellä kelloja edes takaisin :-) Mutta, lähestyvästä talvesta huolimatta, tuli viikonlopun aikana myös löhöttyä altaalla, pitkästä aikaan.

Sukellusta El Nidossa ja loman loppu

Tiistaina ja keskiviikkona käytiin vihdoin taas sukeltamassa. 

Tiistaina meitä oli vain Heidi ja minä, divemaster, veneenkuljettaja ja pari apupoikaa. 

Päivä oli mahtava! Tehtiin kolme eri sukellusta, kolmella eri riutalla. 

 

Lionfish, ehkä leijonakala suomeksi. Tai sitten ei.

 

"Kaalimaa". Taustalla oli satoja kaloja, oli kuin olisi sukeltanut akvaariossa, harmi vaan ettei kuvassa näy.

 

Lounaat oli herkullisia paatilla, ja maisemat mitä upeimmat!

Yksi toiveista oli nähdä kilpikonna, ja niin me nähtiinkin, toki vain pikaisesti. 

Tiistaina käytiin vielä tunnin hieronnassa sukelluksen jälkeen, oli ihanaa! Harmi vaan että kerittiin käydä vain kerran koko reissun aikana. 

Keskiviikkona meitä olikin sitten paljon isompi porukka. Meidän lisäksi oli suomalainen (!) opiskelijatyttö Kiinasta, korealainen pariskunta ja neljä nuorta brittikundia. Hauska reissu siis. 

 

Koska odotettiin aika kauan korealaista pariskuntaa, ja lähdettiin aika myöhässä, ei me ehditty sukeltaa kuin kaksi sukellusta Heidin kanssa. Koska meillä oli lento klo 7 aikaan seuraavana aamuna, ja pitää olla tietty aika sukellusten jälkeen (riippuu siitä montako sukellusta ja kuinka syvälle sukeltaa) ennen kuin saa lentää. 

Sukellusreissun jälkeen käytiin vielä syömässä, sitten äkkiä hotellille suihkuun. Oltiin saatu pitää meidän oma huone, vaikka klo oli jo 17.30 aikaan. 

Klo 18.00 tuli kuljetus takaisin Puerto Princesaan. Tällä kertaa auto oli paremmassa kunnossa, ja me saatiin tilava eturivi. Muut asiakkaat oli filippiiniläisiä. Pysähdyttiin kerran vessatauolle ja kerran syömään, ja oltiin hotellilla kai noin klo 24 aikaan. Mutta matka meni ihan kivasti. 

Muutaman tunnin unien jälkeen lähdettiin kentälle klo 5.30. Meidän liput oli jostain syystä tavalliset liput premium-lippujen sijaan, vaikka niitä ei olisi meille pitänyt myydä. Saatiin sitten Manilan kentällä, $50 lisämaksulla, vaihtaa parempiin paikkoihin, missä oli enemmän jalkatilaa. Onneksi. 

Tämä kuva oli kyllä menomatkalta, mutta samapa tuo

Loma oli siis kaikenkaikkiaan todella ihana ja onnistunut. Suosittelen Palawania, ja varsinkin off-season aikaan. Toki joka päivä satoi, mutta se ei meitä haitannut kun ei oltu siellä auringon perässä. Mutta sateetkin kesti vain noin 30 min-1h. 

El Nidossa ei ole pankkiautomaattia, joten sinne pitää ottaa tarpeeksi rahaa mukaan. Rahanvaihtopaikkoja siellä on, mekin vaihdettiin viimeiset Saudi-rialit paikallisiin pesoihin, kun rahat loppu. Petron-bensa-asemalla saa pankkikortilla nostettua rahaa klo 14 ja 16 välillä, mutta ottavat välirahaa ja passin pitää olla mukana. Joissain kaupoissa, ravintoloissa ja hotelleissa (ei meidän) sekä meidän sukelluskaupassa (Deep Blue Seafari) sai maksaa kortilla. 

Saarihyppely El Nidossa

Peruttiin siis meidän maanantainen sukellus, ja lähdettiin sen sijaan saarihyppely-retkelle. Meidän hotellilta tuli myös kaksi muuta naista, ne oli brittiläisiä sairaanhoitajia!

Meitä oli noin 12 turistia ja oppaan lisäksi veneessä oli 3-4 muuta henkilökuntaa. Käytiin neljällä eri rannalla.

 

 

(Heidin kuva)

Ensimmäisellä saarella mentiin salaiselle laguunille. Eli pienestä aukosta piti kavuta ja sitten tultiin laguunille, joka oli korkeiden kivien keskellä.

 

Välillä satoi, mutta eipä tuo paljon haitannut

Toisella saarella meillä oli pidempi tauko, siellä snorklailtiin, ja syötiin lounas. Oli jännää snorklata ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun nyt oli sukeltanut enemmän. Hirveesti teki mieli mennä syvemmälle ja lähemmäksi, ja kalat oli jotenkin pelottavampia. Sukeltaessa ei haittaa sukeltaa vaikka kalaparven läpi, mutta yksikin suoraan silmiin tuijottava kala snorklatessa on liikaa!

 

Meidän paatti

 

Seuraavalla rannalla snorklailtiin taas, mutta tällä rannalla ei ollut pahmmin mitään nähtävää. Mutta uitiin taas salaiselle laguunille, ja sieltä vielä pieneen luolaan.

Kun tultiin viimeiselle rannalle oli jo todella synkkää ja tihkutti. Joten, ostettiin Heidin kanssa juomat ja päädyttiin juttelemaan kolmen amerikkalaisen opettajan kanssa, jotka työskentelivät Kiinassa. Oli jännä verrata Kiinaa ja Saudeja, joissain tapauksissa Kiina on konservatiivisempi kuin Saudit, esim Facebook ja YouTube on kielletty siellä.

 

  

Saarihyppelun jälkeen käytiin sukelluskaupassa järjestämässä sukellus seuraavalle päivälle, ja soviteltiin taas märkäpukuja. Pitäisi kyllä hankkia oma, mutta toisalta se vie aika paljon tilaa, ja painaa märkänä.

 Käytiin päivällisellä mukavassa saksalaisomisteisessa ravintolassa, josta oli upeat näkymät lahdelle. Sitten painuttiin hotellille pehkuihin, vihdoin sain nukuttua oikein kunnon, ja tarpeeksi pitkät,  yöunet.

Sukellusta Honda Bayssa

Sunnuntai-aamuna lähdettiin Heidin kanssa ylikalliilla kyydillä n 45 min ajomatkan päähän, Honda Baylle.

 

Näitä ylitäysiä jeepneytä näki usein

Me oltiin varattu kahden sukelluksen reissu Coopers Beach Resortilla. Hotelli oli saksalaisen omistama ja myös sukellusopettaja oli saksalainen.

Meidän kuljetus oli myöhässä ja tultiin vähän myöhään Coopers Beachille. Kokeiltiin nopeasti jotta löytyisi sopivat märkäpuvut ja BCD:t. Sitten meidät siirrettiin pienellä moottoriveneellä sukellusveneeseen.

Meidän kanssa pikkupaatilla oli kaksi saksalaista miestä ja näiden kiinalaiset tyttöystävät. Sukellusveneellä odotti kaksi saksalaista pariskuntaa, jotka oli näreissään kun lähtö vähän myöhästyi. 

Mukana oli myös divemaster, eli sukeltaja joka on käynyt erikoiskoulutuksen ja opastaa ja auttaa sukeltajia veden alla. Lisäksi paatilla oli myös pari apupoikaa. Meidän ei esimerkiksi tarvinnut itse kasata meidän kamoja, vaan ne kasattiin meille. Kuinka luksusta!

Me sukellettiin kahden eri saaren riutalla. Yksi saksalaisista miehistä ja kiinalaiset tyttöystävät eivät sukeltaneet vaan snorklailivat saarilla sillä aikaa kuin sukellettiin. 

Saksalaiset pariskunnat sukelsivat divemasterin kanssa ja Heidi ja minä, ja saksalainen mies joka kävi sukelluskurssia, sukellettiin opettajan kanssa.

Sukellukset oli ihan mukavia, mutta näkyvyys ei ollut kauhean hyvä. Mutta nähtiin silti vähän eri kaloja ja koralleja kuin Jeddassa. Ja saatiin lainata sukellustietokoneet, kellontapainen laite joka tulee ranteeseen. Se kertoo mm syvyyden, lämpötilan ja kauanko on sukeltanut. Mä vaan välillä keskityin vähän liikaa siihen tietokoneeseen...

Sukellusten välillä pitää olla tietty aika ennenkuin saa sukeltaa uudestaan (riippuu kuinka kauan ja kuinka syvälle on sukeltanut), jotta sukelluksen aikana kertynyt typpi poistuu kehosta. Tämän kertoo joko oma sukellustietokone, tai sitten sen voi laskea laskurin avulla, joka saatiin sukelluskurssilla. Meillä kun ei ole sukellustietokoneita, ollaan aina menty divemasterin tietokoneen mukaan. Ei siis ole tarvinnut sukelluskurssin jälkeen itse laskea.

Ensimmäisen sukelluksen jälkeen mentiin saarelle välipalalle. Meidän piti myös Heidin kanssa ottaa hieronta, mutta ei ehditty, koska sade lähestyi, ja lähdettiinkin vähän aikaisemmin toiselle sukellukselle.

Me oltiin tilattu El Nidon hotellin kautta kuljetus klo 15.00. Palattiin sukellukselta vasta klo 15.30 ja menin samantien hotellin respaan kysymään kyydistä. Se oli kuulemma tullut jo klo 14.00. Seuraava tulisi klo 19.00. Kysyin sitten että saadaanko käydä jossain suihkussa ja saatiin käydä siivoamattomassa huoneessa. Suihkun jälkeen mentiin rantabaariin päivälliselle. 

Vähän ennen klo 19 tuli hotellin henkilökuntaan kuuluva kertomaan että kuljetus on ainakin tunnin myöhässä. Se harmitti tosi paljon, koska El Nidoon olisi 4-5 tunnin matka. Olin todella väsynyt muutaman huonosti nukutun yön jälkeen, ja seuraavana päivänä oltaisiin taas lähdössä aikaisin sukeltamaan. 

Myöhemmin meille kerrottiin että kyyti tulisi vasta klo 22.30 aikaan, koska odottivat myöhästynyttä lentoa. Silloin päätettiin perua sukellus ja jäädä yöksi tähän hotelliin. Mutta pian saatiinkin tietää että päästään toiseen kyytiin. 

Kyyti tuli klo 20.30 aikaan. Auto oli 12 paikkainen, vanha romu jossa oli vain kaksi vapaata paikkaa. Eikä ilmastointi toiminut. Ikkunat oli siis auki jotta olisi viileämpää. Kyydissä oli myös filippiiniläinen nainen joka oksenteli välillä, vauhdissa, avoimesta ikkunasta. Ja pari kännistä nuorta brittikundia, jotka nukkuivat suurimman osan ajasta. 

Matka oli kauhea, väsymys oli kova, penkki ahdas ja epämukava ilman niskatukea johon olisi voinut nojata ja tie oli hyvin kuoppainen. Ei oikein huumori riittänyt, varsinkaan siinä kohtaa kun kuski ajoi vahingossa kulkukoiran yli, ja näin sen. 

Onneksi matka kesti neljä tuntia viiden sijaan ja meidän hotelli oli kiva ja sängyt mukavat ja pehmeät. Nukuin kuin tukki. 

 

Meidän hotelli, The Resort Bayview Hotel El Nidossa

Ihana, mahtava Filippiinit - Manila ja Puerto Princesa

Torstai-iltapäivänä lähdettin Heidin kanssa hyvissä ajoin kentälle, eli oltiin kentällä kaksi tuntia ennen lentoa, vaikka olin jo edellispäivänä chekannut sisään netin kautta. Kentällä meitä sitten odottikin älytön jono laukkujen läpivalaisuun. Laukut siis läpivalaistaan enimmäisen kerran jo ennen kuin päästään check-in tiskille. Tämä jonotus kesti yli puoli tuntia.

Sitten jonotettiin check-iniin, ei ollut mitään erillistä baggage-dropia. Ja jonotettiin. Kun koneeseen nousuun oli enää 15 minuuttia, ja oltiin vihdoin muutaman ihmisen päässä tiskiltä, sanoi virkailija sulkevansa tiskin. Minä sitten ängin eteen ja sanoin ettet muuten sulje! Hän käski puhua supervisorille, ja puhuin. Supervisor sanoi että tämä jono on niille jotka ovat chekannut sisään etukäteen. Sanoin että ollaan tehty se, ja niin virkailija sitten suostui ottamaan vielä meidät, mutta väitti ettei oltu kirjauduttu sisään, vaikka paikat oli jo varattu... No, onneksi hän silti hoiti homman loppuun.

Sitten taas turvatarkastuksen läpi. Miehet menee niinkuin missä tahansa muuallakin suoraan laitteen läpi, mutta naiset menee suljetun huoneen läpi, jossa naisturvatarkastajat tekevät (aika ylimalkaisen) tarkastuksen sillä käsilaitteella.

Sitten mentiin portille ja suoraan Philippine Airlinesin koneeseen. Meillä oli premium-liput (kuulemma passin mukan myydään lippuja, ja normaaleja ekonomialippuja ei olisi meille edes myyty), päästiin eturiviin, ja jalkatilaa oli onneksi ruhtinaallisesti. Kone lähti tunnin myöhässä, oletettavasti koska meidän jälkeenkin kymmenet ihmiset jonottivat vielä check-inniin. Riadin kenttä taitaa olla maailman epäjärjestyksellisin kenttä...

 

 

Koska saavuimme MERS-maasta, piti meidän täyttää terveyslappu muiden maahantulolappujen lisäksi.

Koneessa ei ollut mitään viihdejärjestelmää, ei edes muutamaa monitoria mistä olisi näkynyt missäpäin lennetään. Todella outoa, enpä ole varmaan yli kymmeneen vuoteen lentänyt pitkänmatkanlentoa ilman. Mutta, oltiin tietoisia tästä, ja meillä oli ipadit, joihin oltiin ladattu elokuvia, mukana. Positiivisena yllätyksenä saatin myös lainata elokuvia täynnä olevat ipadit koneessa. Koneessa oli myös maksullinen wifi.

 

Ruoka oli lentokoneruuaksi yllättävän hyvää!

Lento Manilaan kesti kymmenisen tuntia, sain torkuttua vähän, mutta en kunnolla nukuttua. Manilassa meillä oli 6 tunnin vaihtoaika. Meidän onneksemme sukeltajaystävämme Jerry sattui olemaan Manilassa samaan aikaan, ja tuli autolla hakemaan meidät kentältä.

 

 

Jeepney

Menimme läheiseen ostoskeskukseen, Mall of Asia, kävimme syömässä ja ostimme SIM-kortin ja rajoittamattoman netin mun wifi-mokkulaan. Ensimmäsistä kertaa reissussa oli aina wifi, siis silloin kun oli kuuluvuutta...

 

Manilasta lennettiin vielä reilun tunnin matka Puerto Princesaan, Palawan saarelle.

Meitä oli kentällä vastassa hotellin kuljetus, matkaa hotellille oli kokonaista 5 min! Hotelli oli ihan hyvä, ja aika erikoinen, Deep Forest Garden.

  

Ai kuinka romanttista...

Käytiin hotellilla illallisella, ja painuttiin pehkuihin. Mutta, vaikka olin todella väsynyt, en millään saanut unta aikaeron takia (Filippiinit on viisi tuntia edellä).

Parin tunnin yöunien jälkeen lähdettiin aamulla, klo 7.00 aikaan, järjestetylle retkelle Underground Riverille, maanalainen joki, joka on UNESCOn maailmanperintökohde, ja yksi seitsemästä uudesta luonnon ihmeestä. Meitä oli pieni ryhmä jossa oli muutama filippiiniläinen ja yksi brasilialainen tyttö, ja oma opas. Matka kesti pari tuntia, mutta maisemat oli upeita!

Automatkan jälkeen mentiin vielä veneellä ehkä noin vartin matka maanalaiselle joelle.

 

 

Meidän ryhmä

Joki sijaitsi korkean vuoren alla. Mentiin veneellä, ja veneen opas oli vitsikäs.

Luolasta ei ole kuvia, koska pimeässä ne ei onnistunut. Luola on n 24 km pitkä, ja joki 8.2 km. Tavalliset turistit pääsevät vain parin km päähän, erikoisluvalla pidemmälle. Olihan luola aika mahtava, mutta pienoinen pettymys. Esimerkiksi Bermudan Chrystal Cave oli mielestäni paljon upeampi. Nämä seitsemän uutta luonnonihmettä äänestettiin, ja äänestystä onkin pidetty epäoikeudenmukaisena, koska mm omanmaalaiset on saanut äänestää kohdetta, ja montakin kertaa. Näin ollen esim Galapagos-saarista ei tullut ihmettä, vaikka mielestäni se olisi tittelin ansainnut jokea enemmän.

Joen jälkeen käytiin Heidin ja yhden filippiiniläismiehen kanssa vaijeri-liu'ulla (zip-lining). Ensin käveltiin rantaa pitkin ja sitten kiivettiin portaita. Meidän ei tarvinnut itse kantaa välineitä (kuten jouduttiin Ecuadorissa) vaan kantaja kantoi niitä. Liuku oli 800m pitkä ja kesti noin 1.5 minuuttia. Aika hidas siis, eikä ollenkaan niin mahtava kuin Ecuadorissa, mutta näkymät oli hienot.

 

 

Kun saavuttiin takaisin hotellille, erittäin hikisen päivän jälkeen, mentiin Heidin kanssa allasbaariin, jossa vietettiin ilta, syöden ja juoden.

P.S Kameran asetukset oli suurimman osan matkaa päin honkia, ja kuvat on pieniä. Ne saa isommaksi klikkaamalla.