Muistutus itselle: Elämä hymyilee

Välillä sitä saa muistutuksen miten hyvin asiat oikeasti on. Varmaan mun teksteistä on muutenkin huokunut että olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Itse asiassa, taidanpa elää elämäni parasta aikaa juuri nyt. Toki se ei tule aina jatkumaan näin, mutta yritänkin nyt elää hetkessä ja nauttia!

Tapasin eilen kaksi nuorta suomalaista sairaanhoitajaa, jotka tulivat tänne viikko sitten. Mutta ei mun sairaalaan, vaan King Khalid University Hospitaliin (King Saud Medical City). Kun eilen kuuntelin heidän tarinaa, ja katselin kuvia, ja tänään luin toisen (suljettua) blogia, tunsin pääasissa järkytystä ja raivoa ja välillä melkein itketti. 

Tytöt tulivat samaan aikaan kolmen britin kanssa, sairaalalla on joku "länsimaalaistamis-prosessi" meneillään, yrittävät nostaa sairaalan tasoa. Heidän lisäksi sairaalassa on vain muutama muu länsimaalainen. Pääasissa filippiiniläisiä ja intialaisia. 

 

B opetti mut nyrkkeilemään. Koskaan en ollut kokeillut, mutta oli tosi kivaa, ja ehdottomasti haluan aloittaa kuntonyrkkeilyn kun joskus palaan takaisin normaaliin elämään. Siitä huolimatta että lihakset, joita en tiennyt että mulla edes on, oli niin kipeät kahden päivän kuluttua, että jopa syvään hengittäminen sattui :-)

Lentokentältä tytöt vietiin compoundille. Portista suoraan sisään betoniseen parkkihalliin. Sen yläpuolella kerrostalot. Ei mitään pihaa tai puutarhaa. Uima-allas on, mutta se on ollut tyhjänä jo 1,5v (koska saudilapsi hukkui siihen, vaikka lapsia ei saa compoundille tuoda). Kuntosalikin löytyy, mutta kaikki laitteet on rikki. 

Kaikki viisi laitettiin samaan huoneeseen, missä oli kolme yhden hengen sänkyä. Tytöt sitten laittoivat sängyt yhteen, ja nukkuivat kaikki viisi siskonpedissä. Ilman lakanoita.

 

Tein lihapullia ja muusia, tai no, B teki muusin, mutta unohdin IKEAsta ostetun puolukkahillon (kuten myös kirsikkatomaatit) kotiin. Mutta, karpalohyytelö ajoi onneksi tasan saman asian! 

Nyt suomalaiset jakavat, torakoita kuhisevan asunnon, muutaman muun länsimaalaisen kanssa, mutta jakavat makuhuoneen, koska muuten toinen joutuisi muuttamaan kolmen intialaisen kanssa samaan asuntoon. 

Töihin tytöt kuljetetaan bussilla, jossa on kalterit ja verhot ikkunoissa. Työmatkalla ja töissä heillä on valkoiset, pitkähihaiset ja pitkähelmaiset univormut (meillä ihan normaalit lyhythihaista). Ja valkoinen, nunnamainen huivi. 

Onneksi välitystoimisto auttaa tyttöjä. Myös välitystoimistoa on huijattu, esim kuvat asutuksesta oli lääkäreiden compoundilta, minne tytöt ei saa muuttaa, koska se on lääkäreille. Joten nyt, ainakin suomalaisilla, on toiveena päästä tähän sairaalaan.

 

Joulukin lähestyy pian!

 

Tukikohdan kaupassa myydän vaikka mitä jouluista (kuva on otettu salaa ja nopeasti)

Joka siis tällähetkellä tuntuu aika luksukselta. Meillä on monta uima-allasta, kunnon kuntosalit, puisto ja sosiaaliklubi, joka järjestää mm reissuja ja retkiä. Ja ainakin minä viihdyn töissä ihan kohtalaisesti, usein jopa hyvin!

Mun oma pieni kämppä ei silti tunnu kodilta, mutta enpä mä siellä paljon olekaan. Tukikohtaan tulo sensijaan tuntuu aina siltä, kuin tulisi kotiin. Varsinkin K:n luo tulo, olen todellakin kuin kotonani sen luona. K:n ovi on aina auki kun K on tukikohdassa, sen kuin kävelee sisään vain. Ja kun K on reissussa, niin tiedän missä vara-avain on, ja ollaan oltu jopa yötä K:n luona, tämän ollessa reissussa. 

Kuvat on viime viikonlopulta tukikohdasta.

Kaatosadetta ja tulvia

Talvi on täällä, ja niin on sateetkin. Ja täällä kun sataa, niin silloin todellakin sataa. Kaatamalla. Ja paikat tulvii. Viemäröinti ei ole tehty sateille, eikä vissiin meidän sairaalan kattokaan, koska meidän leikkuriin satoi taas (ainakin) kahdesta paikasta tänään.

 

 Onneksi kotimatkan varrelle oli laitettu lankkuja, pääsin kotiin lähes kuivin sukin.

Pieni kiertotie piti silti kulkea, tämä olisi nimittäin ollut suorin reitti kotiin, siis tuolta autojen välistä tuohon vasemmalle.

Kuvapläjäys: viikkokatsaus

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, niin viime viikko oli kiireinen. Paitsi töissä, yhtä päivää lukuunottamatta meidän hommat oli tehty jo klo 12-14 mennessä. Ja tuona yhtenäkin päivänä olisi ollut tehty, jollei yksi tosi VIP-potilas olisi tullut...

Sunnuntaina otin ylitöitä takaisin, ja lähdin töistä jo klo 12.30. Iltapäivän rukousajan jälkeen lähdin shoppailemaan, siihen aikaan ei ole vielä kauheasti väkeä liikkeellä. Mun piti ostaa lämpimämpiä vaatteita, kun talvi nyt sitten yllätti (paitsi nyt on taas vähän lämpimämpää). Inhoan vatteiden ostoa täällä, kun sovituskoppeja ei ole naisille kuin yhdessä ostoskeskuksessa, jossa on naisille ihan oma kerros (Kingdom Tower).

 

Mikähän tämänkin sensuroinnin pointti on... Varsinkin kun kaikkia ei ole peitetty!

Maanantaina käytiin Rebeccan kanssa IKEAssa, olin vihdoin päättänyt ostaa sijauspatjan, koska mun patja on aivan liian kova. No, yllätys, yllätys, ne oli just loppu kaupasta. Ostin sitten vain muutaman jutun itse kaupasta, ja tuhlasin tuplasumman rahaa IKEAn ruokakaupassa :-)

Illalla lähdettiin vielä Rebeccan ja Moiran kanssa yhdelle compoundille päivälliselle. Ruoka oli todella hyvää, ja seurakin mukavaa.

 

Compoundin upea allas-alue. Ravintola on kaarien takana.

Keskiviikkona kävin ruokakaupassa ja sen jälkeen hierojalla. Johannan ja Jennyn luo tulee viikottain filippiiniläinen hieroja, ja minäkin päätin liittyä porukkaan. Oli ihanaa, ja todella tarpeen!

Torstai oli vapaapäivä, koska olin ollut lauantain töissä. Siivosin ja kävin salilla, siinäpä oikeastaan se. Illalla lähdin sitten taas tukikohtaan. Kokkasin K:lle ja B:lle savuporopastaa, hyvää ja nopsaa.

 

Kuva unohtu ottaa...

Ohje:

1 Pussi Savupororouhetta
1 Sipuli
2 Prk Creme Fraichea
1 tlk Kermaa

Ruskista sipuli kattilassa ja lisää loput aineet. Savuporo on aika voimakkaan makuista, joten en lisännyt mitään mausteita.

 

Lisäksi vielä valkosipulileipiä cheddar-juustolla. Nam!

Perjantaina tuli tukikohtaan myös ensin Raija ja Ismo, myöhemmin Heidi ja kaksi muuta suomalaista naista.

  

B tekee illan juhliin vakioviemisensä, "Hotdish"

Iltapäivällä syötiin Raijan, Ismon ja B:n kanssa K:n tekemää poronkäristystä. Jep, poroa kaksi päivää putkeen!

Myöhemmin lähdettiin helikopteripoikien kattobileisiin. Juhlat oli aika isot, siellä oli DJ:kin ja tuli myös tanssittua jonkin verran.

Launataina mentiin taas porukalla, tavan mukaan, brunssille.

 

Aamupala ja lounas samalla lautasella. Jälkruuaksi otin köyhiä ritareita ja hedelmiä. Kaavoihin kangistuneena syön lähes aina samaa...

Loppupäivä menikin sitten elokuvia katsellessa...

 

...ja koiruus söi puolet mun hiuspannasta...

Veteraanien päivä

Mun piti kirjoittaa tämä postaus jo tiistaina, mutta viikko on ollut liian kiireinen, joten en saanut aikaiseksi. Mutta, parempi myöhään kun ei milloinkaan ;-)
 
Tiistaina vietettiin USA:ssa Veteraanien Päivää. Päivä on kansallinen (federal) vapaapäivä, eli ymmärtääkseni kunnallissektorilla on palkallinen pyhäpäivä, mutta yksityisellä ei välttämättä.

 

Source

Kansainyhteisön maissa taas vietettiin Remembrance Daytä, eli Muistopäivää. Päivää vietetään sodassa kaatuneiden muistolle. Päivää on vietetty Ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Päivää kutsutaan myös nimellä Armistice Day (Aselepo) ja  "Poppy Day", eli unikkopäivä. Joillain Ensimmäisen Maailmansodan taistelukentillä kasvoi punaisia unikkoja, ja verenpunaisesta unikosta tuli sodan symboli.

Tower of London oli koristeltu 888246 keraamisella unikoilla, yksi jokaista kaatunutta britti- ja koloniaalista (?) sotilasta kohden. Juttu (josta kuva) täällä.

USAssa muistettiin siis veteraaneja, ja active duty-sotilaita, eli armeijassa edelleen palvelevia. Memorial Day oli toukokuun lopussa, silloin muisteltiin kaatuneita sotilaita.

Patrioottiset amerikkalaiset tietysti viettivät päivää paraateilla, seremonioilla ja konserteilla. Tukikohdassa tiistai oli vapaapäivä, ja huomenna ainakin helikopteripojilla (aviators) on isot kattojuhlat päivän kunniaksi. Munkin Facebook-seinä täyttyi, uusien tuttavuuksien myötä, kunnioituksilla ja kuvilla sotilaita kohtaan.

Omasta kokemuksesta, ja mitä olen amerikkalaisten sotilaiden (ja siviili K:n, joka on muuten suoraa sukua Kenraali Custerille!) kanssa jutellut, niin suurin osa sotilaista on konservatiivisia republikaaneja, ja usein vielä keskilännestä tai etelä-valtioista.

Amerikkalaisethan ei ole sotinut omassa maassaan sisällisodan jälkeen, ja amerikka onkin hyvin kaksinjakautunut sotien suhteen. Pääasiassa republikaanit tukevat Irakin, Afganistanin ym sotia ja ovat ylpeitä sotilaistaan jotka suojelevat amerikkalaisten vapautta. Demokraattien mielestä sotiin uhrataan aivan liikaa ihmishenkiä ja rahaa.

Demokraatti Obama, joka ei ole ollut sotilas, ja on päästänyt suustaan muutaman sammakon, ei ole suosittu presidentti sotilaiden keskuudessa. George W Bush taas on (kyseenalainen) veteraani, Bush kävi lentosotakoulun, mutta ei koskaan osallistunut yhteenkään konfliktiin.

Itse olen periaatteessa ase- ja sotavastainen, mutta mitä enemmän olen uppoutunut tähän amerikkalaiseen sotilasmaailmaan, sitä enemmän alan ymmärtämään myös vastakohtaa. Minulle muutama erittäin tärkeä ihminen on sotilas, joka ei suoranaisesti taistele mun maan vapauden puolesta, mutta toisaalta ISIS, Al-Qaida ym terroristijärjestöt uhkaavat koko maailmaa. Ja iso osa näitä vastaan taistelevista sotilaista on amerikkalaisia.

Ja uhraukset mitä nämä sotilaat tekevät, on valtavia. Moni on valinnut uran etujen takia. Jos ei ole varaa maksaa kalliita yliopsitomaksuja, voi liittyä armeijaan ja opiskella armeijan kautta. Sotilaan perhe saa hyvät edut, ja palkkakin on ihan kohtalainen. Vastapainoksi sotilas viettääkin sitten jopa puolet urastaan sijoitettuna (deployed) ulkomaille, yleensä erossa perheestään. Lähes kaikki mun ystävät ja tutut on palvellut ainakin Saksassa, Koreassa, Irakissa ja/tai Afganistanissa. Monet lisäksi vielä esim Bosniassa tai Kuwaitissa. Saksan deployment on yleensä kolme vuotta, mutta siellä on usein perhekin mukana. Muut deploymentit on yleensä 1-2 vuotta.

Disclaimer: Teksti on, alkua lukuunottamatta, mun omia huomioita, asioita jota olen nähnyt, kuullut ja ymmärtänyt keskusteluista ja mitä olen netistä lukenut.

Viikkokatsaus

Tänään olin toista kertaa viikonloppuna töissä, mulla on siis ollut säkää, koska pitäis tehdä yksi viikonloppuvuoro (päivä tai yö) joka toisessa kuuden viikon listassa. Mutta siis vain noin neljä kertaa vuodessa, eli ei paha! 

Sain sovittua että mun ei tarvitse tehdä öitä, paitsi ne kaksi-kolme pakollista viikkoa vuodessa. Ei kovin vaikeaa, koska monet tekee mielummin sen yövuoron, päivällä kun ollaan yksi töissä, jos ei ole leikkauksia. Niin oli myös viikonloppuöisin vähän aikaan, mutta porukka pisti vastaan, kukaan ei halua olla yksin yöllä tällä valtavalla osastolla. En haluaisi minäkään olla, vaikka päivällä ei haittaakaan.

Enkä ollut koko päivää yksin, aamulla maksatiimi oli tekemässä pienen homman maksansiirtopotilaalle, ja muutama siivoojakin oli paikalla. En kyllä tiedä mitä ne siivosi. Kello 16.30 meille tuli potilas, silloin soitin kaksi päivystävää hoitajaa paikalle. 

Tällä viikolla käytiin Johannan ja Jennyn kanssa Dira-basaarilla tilaamassa koruja. Mä onnistuin vihdoin ja viimein kadottamaan sormukseni, jonka teetin täällä vuonna 2002. Joten teetin itselleni lähes samanlaisen, vain pienemmän, jospa se pysyisi paremmin sormessa... Vakkari kultasepänliikkeessä, jossa teetin aikaisemmin kaulakorun, saatiin taas shawarmat ja makeaa teetä. 

 

Basaarilla myydään myäs "turistikrääsää"...

 

...ja vaatteita 

Sitten käytiin vielä abaya-ostoksilla. Mun lemppari arki-abaya on alkanut hajoamaan, joten oli aika ostaa uusi. 

 

Nyt on muodissa taas kokomustat abayat, kun pari vuotta sitten niissä piti olla jotain väriä

 

Juhlamekko, jalabiya

Torstaina lähdin tukikohtaan, varvassandaalit jalassa ja mukana vain ohuen ohut neule. Kun odotin kuskia viitisen minuuttia asuntolan ulkopuolella, lyhythihainen paita ja abaya päällä, tuntui ilma viileältä. Autoon noustessani kysyi kuski laittaako hän ilmastoinnin päälle. Sanoin ei kiitos, on liian kylmä. Kuski sitten siihen että ulkona on 24c. Musta on vissiin nyt sitten tullut Saudi, kun tuokin lämpötila tuntuu viileältä. 

Tukikohdassa mentiin baarin terassille, mutta jouduin lainaamaan hupparin, lämpötila oli laskenut n 20c hujakoille, ja palelin! Edellisenä viikonloppuna olin vielä ottanut aurinkoa ja jopa torstaina päivällä oli ollut 33c, perjantaina oli vain 20-22c. Talvi on siis tullut tännekin. 

Perjantai meni lähinnä B:n luona löhöillen. Katsottiin yksi lempparileffoistani; Coenin veljesten Fargo. B on kotoisin Minnesotasta, jonne leffan tapahtumat sijottui, joten se toi mielenkiintoisen lisän elokuvan katseluun.

 

Ai, ja mä en saa vai...?

 

B sai koiran "perintönä". Koira on vähän outo, ei mm hae palloa vaikka sen heittää...

Rebecca oli käynyt pienen tukikohtalaisporukan kanssa aavikolla etsimässä fossiileja ja aavikkoruusuja (desert roses), ja tuli sen jälkeen tukikohtaan, missä mentiin päivälliselle. Syönnin jälkeen tultiin takaisin sairaalalle. Mulla onkin sitten tän päivän sijaan ensi torstaina vapaapäivä.  

Halloween-viikonloppu

Torstaina lähdettiin britti-compoundille discoon. Meitä oli mun ja Raijan lisäksi Rebecca, Moira ja "uusi" suomalainen Ismo, joka tuli tänne vuodeksi valmentamaan lentopallojoukkuetta.

Ruuhkat tässä kaupungissa on ihan uskomattomia, varsinkin viikonloppuisin (metroa odottaessa, joka valmistuu 5v kuluttua...). Meidän piti ensin hakea Ismo kyytiin tästä aika läheltä, kuski väitti että tiesi missä compound sijaitsee, mutta ajoi väärin. Matka britti-compoundille kestää normaalisti 30-45 min, nyt meidän matka kesti ruuhkien ja eksymisen takia lähes 2h!

Ilta oli mukava ja oltiin tilattu taksi klo 01, jotta jaksettaisiin seuraavanakin päivänä juhlia :-)

Perjantaina lähdettiin Rebecan ja kolmen uuden suomalaisen kanssa tukikohtaan. Ensin mentiin K:n luokse, jossa syötiin ulkona K:n tekemää meksikolaista ruokaa. B ja R tukikohdasta tuli myös syömään.

 

Pre-bile drinksut

Myöhemmin tuli vielä muutama muukin kaveri, yhdelle miehelle laitettiin 80-luvun glamrock-meikki, ja hän olikin ihan Brett Michaelsin näköinen. 

Mä olin, vähän tylsästi, pukeutunut noidaksi.

K:n luota lähdettiin tukikohdan baariin klo 20, kun Halloween-juhlat alkoi. Porukkaa oli todella paljon ja meillä oli hauskaa.

Jatkot oli yhden aviatorin luona, mutta väki kaikkosi aika nopeasti, kun siellä ei ollutkaan juotavaa, niiden joiden piti tuoda ei tullutkaan. Kuultiin sitten toisista juhlista ja mentiin sinne. 

Me lähdettiin sieltä B:n kanssa aika pian, muut jatkoivat kuulemma klo 05 asti! B:n luona huomattiin että Rebeccan kengät ja Moiran (joka oli tullut myöhemmin) käsilaukku oli autossa. Mentiin silti sisään, mutta pian tuli puhelu että tytöt haluaa tavaransa takaisin. 

Lähdettiin siis viemään. Mä hyppäsin auton kyytiin pelkääjän paikalle, mutta huomasin pian että B vilkutteli toisesta autosta. Olin vahingossa mennyt B:n kämppiksen autoon :-D Kaikki autot kun tuolla on lähes samanlaisia...

Jouduttiin sitten vielä taksiksikin, kun heitettiin muutama kaveri kotiin. Tukikohta ei ole kovin iso, joten ei ne kävelymatkat mitään kovin pitkiä olisi, mutta kuka nyt yöllä jaksaa kävellä, jos ei ole pakko. 

Lauantaina mentiin tavalliseen tapaan ensin brunssille ja sitten muutamaksi tunniksi altaalle löhöilemään. Ihan huippu viikonloppu (taas!) siis.