Ensimmäisen kerran olin Dubaissa vuonna 2002, ja siitä kaupunki on kasvanut ja muuttunut todella paljon. Vuonna 1990 kaupungissa oli vain yksi pilvenpiirtäjä, nykyään kuulemma 400. Dubaissa sijaitsee myös tämänhetkinen maailman korkein rakennus, Burj Khalifa.
Lähdettiin Suvin kanssa lentokentälle sunnuntai-aamuna, samaan aikaan kuin muut lähti töihin :-) Iloisena yllätyksenä Riadin lentokenttä oli myös muuttunut; muutaman kahvilan lisäksi kentälle oli vihdoin tullut myös muutamia kauppoja!
Lento Riadista Dubaihin kesti vain n puolitoista tuntia. Lentokentällä ostettiin ensin pari pulloa viiniä hotellille, Dubaissa saa alkoholia hotellien ravintoloista ja yhdeltä baarialueelta, mutta tavallisista ravintoloista ja kaupoista sitä ei saa. Sitten otettiin taksi meidän viiden tähden hotellialueelle. Matkalla näkyi paljon pilvenpiirtäjiä.
Meidän hotelli oli Jebel Ali Palm Court Resort and Spa, joka sijaitsi reilun puolen tunnin matkan päässä lentokentältä.
Hotellialueella oli myös iso ja tylsä rantahotelli ja golfkenttä, mutta meidän "hotelli" oli pieniä kaksikerroksisia sviittejä.
| Golfkärry-kyydillä hotellihuoneelle |
| Huoneen ilmastointi oli täysillä, ja se oli jääkylmä. Onneksi aamutakki ja lasi punaviiniä lämmitti. |
Siellä oli myös neljä erillaista uima-allasta ja iso hiekkaranta. Koska nyt oli off-season, lämpötilat olivat n 18-23c, ja välillä satoi, niin tilaa oli ihan riittävästi.
Ensimmäisenä päivänä syötiin samantien herkullinen buffet-lounas hotellin ravintolassa ja vain rentouduttiin. Käytiin tutustumassa hotellialueeseen ja illalla tilattiin ruokaa room-servicestä.
| Lomalla! |
| Rantahotelli |
| Dubai Mall on maailman suurin ostoskeskus. Siellä on mm luistinrata ja "merimaailma" |
| Dubaissa kauppoja ei suljettu rukousten ajaksi. Rukouskutsut kyllä kuului, ja tämmöisillä valotauluilla ilmoitettiin myös. |
Pieni pettymys oli, että vaikka torni on 829,8m korkea, sijaitsi näköalapaikka 124 kerroksessa, joka on "vain" 452 m korkeudessa. Hissi on joka tapauksessa maailman nopein, se liikkuu kolme kerrosta sekunnissa, ja tuonne näköalatasanteelle matka kesti n 1 min. Korvat menivät tietysti lukkoon monta kertaa, vaikka purkkaa pureskeltiinkin.
Päivä oli utuinen, mutta näkymät olivat huikeat!
Keskiviikkona otettiin aurinkoa, ja käytiin kokovartalohierronnassa hotellin spassa. Ihanan nautinnollista.
Illalla käytiin vielä lähimmässä ostoskeskuksessa, Ibn Battuta Mallissa. Sitten olikin shoppailukiintiö kyllä täynnä. Tuli kyllä ostettua paljon tärkeitäkin juttuja, mitä täältä ei saa, ja koska täällä ei ole sovituskoppeja naisille kuin vain yhden ostoskeskuksen yhdessä kerroksessa, niin esimerksiksi rintaliivejä tuli ostettua jonkinverran :-)
| Ibn Battuta Mallin kattoa ja Starbucks |
Perjantaina meidän check-out olisi ollut jo kello 12, mutta koska lento oli vasta illalla, saatiin me se pidennettyä klo 15 asti. Saatiin siis vielä ottaa muutama tunti aurinkoa :-)
Kentällä käytiin vielä syömässä ja ostettiin muutamat juorulehdet, täällä kun kaikki lehdet on sensuroitu. Vähäpukeiset naiset kun on mustattu ja jopa sivujakin on revitty irti...
Kun juuri oli laskeuduttu Riadin kentälle, ja kone oli vielä kovassa vauhdissa, nousi muutama saudi-nuorukainen ylös, ja alkoi ottaa tavaroita käsimatkatavara-lokeroista. Lentoemäntä yritti saada poikia istumaan, mutta turhaan. Tämä on siis näillä lennoilla hyvin tavallista. Myös se, että puhelimet soi tai niihin puhutaan, kun ollaan nousussa/laskussa. Ihme idiootti kansaa... Onneksi ennen lentoa luetaan aina joku Muhammedin matkarukous ;-)
Kentällä meidät, ja yksi länsimaalainen pariskunta, otettiin lyhyempään passijonoon, ja päästiin nopeasti läpi. Matkalaukkuja saatiinkiin sitten odottaa jonkonaikaan, yhdet rattaat nimittäin jäi hihnalle jumiin, ja siinä sitten meni aikaa.
Kun oltiin saatu matkalaukut, piti vielä mennä läpivalaisun läpi. Kaikki laukut läpivalaistaan ennen kentältä poistumista. Sinne oli ihan kauhea jono, suurin osa oli jotain pakistanilaisia tai vastaavia. Yksi "laukunkantomies" tuli sitten ja kysyi tarvitaanko apua. Otettiin apu, mies otti meidän laukut ja kiilasi lähes koko jonon ohi, me seurattiin perässä, ja päästiin nopeasti läpivalaisun läpi. Hän vei meidän laukut taksille asti, tämä palvelu maksoi n 2€/hlö.
Hienoja kuvia, kuulostaa oikein onnistuneelta ja rentouttavalta lomalta! Ja toi mieletön mansikka-margarita... Kyllä maistuis :-) Dubai pitää kyllä vielä kokea tässä elämässä!
VastaaPoistaKiitos, sitä se reissu kyllä toodellakin oli! Ja suosittelen Dubaita, ehdottomasti :-)
PoistaMahtavia kuvia! Innostaa vielä entisestään enemmän käymään Dubaissa! Xx heidi
VastaaPoistaKiitti! Mä haluun sit mukaan, tuntuu et mä haluaisin heti sinne uudestaan, ja se on niin lähelläkin :-)
PoistaJa eikun takaisin "suolakaivoksille". ; )
VastaaPoistaJep, ja 4x 12h vuorot tällä viikolla...
PoistaKuulosti aika täydelliseltä lomalta!! Täytyy kyllä ihmetellä näitä joitain sauditouhuja...!:)
VastaaPoistaOli kyllä ihana loma, ja teki tehtävänsä! Joo, mulla on suunnitteilla postaus näistä hulluista ja ihmeellisistä sauditouhuista ;-)
PoistaIhana loma! :)
VastaaPoistaNiin oli!!!
PoistaNauroin ääneen tuolle kuvaukselle törppöjen käyttäytymisestä lentokoneessa sekä Muhammedin matkarukouksesta. :D Mikäs siinä navigointilaitteiden kanssa, kyllä rukous suojelee niitä häiriöiltä!
VastaaPoistaRiippuuko tossa Dubai Mall -kuvassa oikeasti ihmiset pää alaspäin vai mikä toi on?
:-D
PoistaEikun se on "vesiputous" ja ne "ihmiset" on hopeanvärisiä "patsaita". Olipas vaikea selittää... :-)