Kun laskeuduttiin Suomeen ja tultiin pilvien alapuolelle, oli mun ensimmäinen ajatus, että kylläpä näyttää Suomelta... Ja pari ensimmäistä lomapäivää meni siihen että käänsin usein päätäni kun kuulin Suomea! Ulkosuomalaisen ongelmia :-)
Suomessa oli tuttuun tapaan sisko lapsineen vastassa, ja perinteen mukaan käytiin Jumbon Chicosissa lounaalla. Ostin myös samalla reissulla uuden, ultrakevyen matkalaukun, edellinen oli nimittäin homehtunut mun kämpän toisen vesivahingon myötä...
Melkein eniten lomalta odotin hyvää ja tuoretta ruokaa ja vihanneksia. Enkä pettynyt. Niitä olen todellakin kaivannut. Näiden loma-postauksien kuvat onkin aika lailla ruokapainotteisia :-)
Perjantaina hain auton, ja kävin katsastamassa sen. Ei mennyt läpi. Jarrupalat ja -levyt piti vaihdattaa ja tehdä ruostekorjausta pohjassa. Koska auto on muuten toimiva, eikä siitä paljon saa jos sen myyn, ja tietty koska tarvitsen aina autoa lomilla, en voinut muuta tehdä kuin korjauttaa. Onneksi sain ajan jo tiistaille, koska auto meni ajokieltoon katsastuksen umpeuduttua heinäkuussa.
Lauantaina mulla kävi nykyään Ruotsissa asuva opiskelukaveri perheineen kylässä, ja illalla menin siskolle yötä.
Enpä ollut vuosikymmeniin pelannut Afrikan tähteä. Kiva peli!
Sää oli koko loman ajan mitä parhain. Toin kesän tullessani, ja vein mennessäni. Sorry.
Kummipoika...
...ja isoveli jonka synttäreitä myös vietettiin
Nam!
En tiennytkään että Ahvenanmaa on Suomen suurin omenantuottaja. Kun muilla oli auton takakontit täynnä viinejä ja oluita, oli meillä omenamehuja!
Aitoa shampanjaa, grilliruokaa, sauna ja parasta seuraa, mikä ihana ilta Helin luona!





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti