Aaviikkoseikkailu ja läksiäiset

Jutan työvuosi Saudeissa on ohi, ja Jutan aviomies H tuli Suomesta viikon lomalle tänne Saudeihin. Koska miehiä ei saa tuoda sairaalan asuntoihin, yöpyivät Jutta ja H muutaman yön K:n luona tukikohdassa. Sen lisäksi he reissaavat muutaman päivän ja viettävät viimeisen yön hotellissa Riadissa.

Mä tein viime viikolla 7-19 vuoroja, maanantai oli vapaapäivä, ja torstaina pääsin siis vasta klo 19. Jutta ja Raija lähtivät jo aikaisemmin tukikohtaan. H:n lento laskeutuisi vasta klo 23.50, joten lähdin myöhemmin taksilla lentokentälle ja tapasin siellä Jutan, Raijan ja K:n. Lento oli parikymmentä minuuttia myöhässä, ja tietysti maahantulo ym vie oman aikansa, joten H tuli ulos vasta joskus vähän ennen klo 01.

Käytiin vielä matkalla tukikohtaan hakemassa herkulliset shawarmat, ja nukkumaan päästiin vasta klo 02 jälkeen.

Koska Jutta ei ollut vielä käynyt Edge of the Worldillä, päätettiin me lähteä sinne perjantina. Ei ehkä ollut ihan fiksuin veto, koska nyt on vuoden kuumin aika. Puhelin väitti että Riadissa oli 44c, mutta kun tultiin iltapäivällä takaisin tukikohtaan, näytti tukikohdan mittari 47c. Varjossa. Sitähän tuolla aavikolla ei pahemmin ollut...

 

Matkan varrelta

 

Lähdettiin klo 9 aikaan liikkeelle, meitä oli kaksi autollista, K:n lisäksi kaksi muuta miestä tukikohdasta ja meidän jo mainittujen lisäksi uusi tuttavuus, suomalaisnainen A. Mentin taas tukikohdan turvatarkastusten läpi, mikä vei oman aikansa, ja yksi auto, joka oli mennyt tukikohdan ulkopuolelle odottamaan A:ta oli jo mennyt ja me kolme muuta naista odotettiin K:ta joka tuli auton ja R:n kanssa tarkastusten läpi. Siis tukikohtalaisten autot tarkastetaan läpikotaisin joka kerta kun ne tulee tai menee.

Ei oltu odotettu kauhean kauan kuumassa auringossa abayat päällä, kun nähtiin K:n auton tulevan. Mutta sitten K juuttui viimeiselle portille. Heilutteli meille käsillään ettei tiedä mitä tapahtuu. Odotettiin jonkin aikaan ja L, joka oli ollut jo ulkopuolella, tuli autolla meidän luo. Hypättiin kyytiin ja L sanoi että K oli soittanut ja sanonut että tukikohta oli "lockdownissa", kukaan ei pääse sisään eikä ulos. Syytä ne ei tiennyt. Onneksi se kesti vain lyhyen ajan, kai se liittyi jotenkin viimeaikaisiin uhkauksiin.

Ajettiin Edge of the Worldille ensin noin tunti maantiellä ja sitten toinen mokoma off-road. Pysähdyttiin nimittäin monta kertaa kuvaamaan kameleita ja vuohia. Niistä ei saa koskaan tarpeeksi :-)

 

Paimen rukoustauolla

 

Lentävä kameli! Pikkuinen pelästyi meitä..

Kun saavuttiin Edgelle oli siellä yksi toinenkin auto, ja myöhemmin tuli kaksi lisää. Ei siis oltu ainoita hulluja!

 

Toinen porukka oli lounaalla. Ja siellä sattui olemaan tuttu suomalainen E meidän sairaalasta. 

Tällä kertaa en kävellyt ihan loppureunalle asti, ja hyvä niin, kun käveltiin takaisin alkoi mua vähän pyörryttää ja oksettaa. Kaksi muutakin voi vähän huonosti, Onneksi meillä oli mukana isot kylmälaatikot täynnä jäitä ja vesipulloja, jäällä sai hyvin vilvoitettua itsensä.

 

 

Lyhyen vilvoittelun jälkeen hypättiin taas ilmastoitujen autojen kyytiin ja ajettiin takaisin Riadiin.

 

Kovin oli ruuhkaista paluumatkalla ;-)

Tukikohdassa laitettiin suihkun jälkeen vähän (suomalaisia) herkkuja Jutan pienimuotoisa läksiäisiä varten. Meitä oli siis sama porukka joka oli Edgellä.

K oli tilannut tukikohdan ravintolasta kakun, eikä ne tehnyt pienempää kuin 30 hlölle.

Vietiin siis loput kakusta mennessämme, kun mentiin tukikohdan baariin. Siellä ei kyllä ollut paljon porukkaa, enkä enää tuntenutkaan oikeastaan ketään, kun niin moni tuttu on lähtenyt. K suunnittelee lähtevänsä marraskuussa, joten sitten loppuu nämä ihanat viikonloput tukikohdassa. Muutama tuttu jää vielä, joten eiköhän siellä silti tule käytyä joskus juhlissa.

 

Olut on ollut jo loppu muutaman viikon ajan...

Baarissa soitti taas sama dj, tanssittuakin tuli aika paljon, vaikka musiikki nyt oli mitä oli... Meidän suomalaisten ja meidän muutaman kaverin lisäksi siellä ei oikeastaan kukaan koskaan tanssi. Että voi olla että jos me ei olla siellä niin kukaan ei tanssi!

Seuraavana päivänä mentiin buffet-brunssille tukikohdan ravintolaan, ja sieltä altaalle. Tuli taas lilluttua monta tuntia putkeen vedessä.

Illalla H kokkasi meille herkullisen päivällisen, ja klo 20.30 aikaan Raija ja minä lähdettiin takaisin sairaalalle ja arkeen.