Halloween ja viikonloppujen viettoa

Mun viikonloput on nykyään aika erilaisia kuin vielä muutama kuukausi sitten. Lähinnä siis Mattin luona löhöilyä, katsellaan elokuvia ja pelataan pelejä Xboxilla. Tai oikeastaan Matt pelaa ja mä katselen (ja roikun Facebookissa), mä en oikein tykkää muista sen peleistä kuin Grand Theft Auto, jossa hurjastelen ja ammuskelen. Tarkoituksena on kyllä löytää ja ostaa joku muukin peli mistä mäkin tykkäisin.

Hups, poliisit saivat mut...

Mattin compoundin (aidattu asuinalue) allas on ihan kiva, eikä siellä ole pahemmin muita ihmisiä, joten siellä tulee nyt myös oleskeltua ennen kuin tulee liian kylmä.

Ravintolakin on ollut, mutta se on ollut suljettuna jo monta kuukautta

Täällähän vois järjestää allas-pippalot!

Viikko sitten meidän piti ajaa Bahrainiin musiikkifestareille, jossa esiintyi coverbändejä (ja katsomaan uusin Bridget Jones elokuva!), mutta Mattilla oli ongelmia auton vakuutuksen kanssa, joten reissu peruuntui. Onneksi, koska sinä viikkona Matt teki tosi pitkiä päiviä töissä, lopetti myöhään torstaina, ja oli tosi väsynyt.

Sen sijaan käytiin Mattin compoundilla sen parin työkaverin synttäreillä. Siellä olikin vaikka kuinka paljon hyvää ruokaa!

Kun Halloween lähestyi sanoi Matt ettei haluakaan mihinkään juhliin, oli edelleen tehnyt pitkiä päiviä ja oli väsynyt. Se tekee yksin kolmen ihmisen hommia tällä hetkellä. Marraskuun puolivälissä tulee yksi apuri, ja vasta helmikuussa toinen. Mun piti sitten mennä kaverin kanssa, mutta oltiin ylipäätänsä liian myöhään liikkeellä, eikä saatu enää lippuja.

Halloweeniä vietettiin sitten ihan kaksin. Kaiversin kurpitsan, en löytänyt isoa oranssia, mutta pienemmän espanjalaisen, joka ajoi kyllä saman asian.

Illalla käytiin ensin syömässä Butcher Shop and Grill nimisessä ravintolassa. Melkein parasta ruokaa mitä olen Saudeissa ravintolassa saanut.

Ai oliks mä dieetillä? No, kai mä pian taas jatkan...

Sitten kotiin katsomaan kauhuelokuva Netflixistä. Paitsi ettei kumpikaan tykkää kauhuelokuvista, joten päädyttiin katsomaan Tappajahai ja sen jälkeen Youtubesta Haunted House (kauhujen talo) pätkiä, ja mä näin kyllä yöllä painajaisen!

Ei tullut täytetyistä paprikoista ihan samanlaisia kuin netissä, mutta hyviä oli tex-mex täytteellä!

Huhuja ja spekulointeja

Täällä Saudeissa on aina tuhlattu rahaa, kun öljyä on ollut niin rahaa on riittänyt. Paljon muita tuloja maalla ei sitten olekaan, esimerkiksi turismiahan täällä ei ole.

Nyt kun raakaöljyn hinta on laskenut on myös Saudeissa alkanut säästökuuri. Myös meillä sairaalassa. Onneksi. Kaikenmaailman tuhlaaminen on ollut ihan älytöntä! Myös edelleen jatkuva sota Jemeni-kapinallisia vastaan maksaa maltaita.

Itsegrillattuja hampurilaisia (pihvit vielä grillissä) ja viimeinen paketti tukikohdasta tuotua pekonia...

Hallituksen työntekijöiden palkkoja laskettiin ja se on tietysti lisännyt huhuja ja spekulointeja meidänkin palkkojen laskusta. 

Verojahan täällä ei makseta, eikä ole arvonlisäveroa. ALV on ilmeisesti tulossa 2018, kaikki muu on toistaiseksi vain huhuja ja spekulointia.

...ja kunnon pekoniaamupala

Pari viikkoa sitten meidän osastonhoitaja sanoi että meidän ei kannata olla huolissaan, meidän sairaala on varmaan viimeinen johon "kosketaan". Sairaala on pääasiassa kuninkaallisten rahoittama (ja siksi myös heitä on täällä todella paljon potilaina). Ja tämä on myös rankattu lähi-idän parhaaksi sairaalaksi (!!!)...

"Hogtoberfest"-bileet kaverin luona diplomaattialueella, tarjolla aitojen juomien lisäksi myös sianlihaa

Toisesta sairaalasta kantautui huhuja että heiltä vähennetään 15% palkasta kattamaan mm vuokraa. Ja että satoja hoitajia oli joukkoirtisanoutunut. Siellä oli jopa kiertänyt kuva väärennetystä muistiosta jossa näin ilmoitettiin. Ei pitänyt paikkansa.

Laittomuuksia tekemässä, valmista 40 päivän kuluttua...

Mä en ole huolissani. Tapahtui mitä tahansa olen täällä joka tapauksessa sopimuksen loppuun, eli seuraavaan elokuuhun. Ja luultavasti myös vielä sen jälkeen vuoden. Ja en usko että meiltä alennetaan palkkoja. Koska jos niin tehdään se todellakin johtaa joukkoirtisanoutumisiin. Tämän maan vetovoima on vain ja ainoastaan verovapaa palkka ja ilmainen asuminen. Jos tulot laskee, miksi täällä kannattaisi "kärsiä". Mutta miten sitten käy sairaalan, kun esimerkiksi meidän leikkausosaston noin 140 hoitajasta ehkä noin 20 on Saudeja...?

Täällä laittomuuksia esittävät kuvat eivät tietenkään mitenkään liity postaukseen :-)

Deittailua Saudeissa

Niin siinä sitten kävi, että vajaat kaksi kuukautta sitten tapasin ihanan miehen! Matt on kutakuinkin saman ikäinen, amerikkalainen army-veteraani (ja helikopterityyppi...), joka on työskennellyt täällä siviilinä kolmisen kuukautta. Sitä ennen yhdeksän vuotta Afganistanissa.

Tuleekohan mustakin pelinörtti? No, Big Bang Theory (Rillit huurussa) on kyllä yks mun lempparisarjoista ;-)

Matt ei onneksi asu tukikohdassa, vaan suljetulla asuinalueella, compoundilla, jonne ei tarvita mitään sisäänkirjauksia tai läpivalaisuja, riittää että ojennan iqaman (oleskelulupa) auton ikkunasta ja mun ja Mattin nimet kirjataan lokikirjaan.

Vihdoin taas kunnon, iso keittiö missä kokkailla. Asuinalue, ja Mattin kämppä, on aika vanha ja kämänen, mutta kyllä se aina tän mun pikku kopperon voittaa!

Me ollaan käyty aika paljon treffeillä ravintoloissa, ja siinä on tietysti aina pieni riski, että tulee ongelmia. Nykyään muttawa (uskontopoliisi) ei saa pidättää ilman poliisia, joten sinänsä riski on pieni. Mutta oikeasti naimattomat (tai toisilleen sukua olemattomat) miehet ja naiset ei saa liikkua missään yhdessä täällä, tai edes olla missään tekemisissä keskenään.

Tilattiin Trader Vics-ravintolassa jälkiruuaksi Crepes Susette, ja se viimeisteltiin pöydän ääressä

Länsimaalaiset saavat onneksi olla yleensä ihan rauhassa, istun etupenkillä Mattin autossa, ilman huivia, ja vaikka ollaan ajettu check-pointien ohi, ei koskaan olla pysäytetty. Matt aina hakee ja vie mut, eipä ole paljon tarvinnut takseilla liikkua viime aikoina! Mutta kun esim liikutaan kaupoissa yhdessä, jos nähdään muttawa, mennään me hetkeksi eri suuntiin. Kerran on näin käynyt.

Ostoslistalla seuraavaksi: grilli ja puutarhakalusteet

Länsimaalaisilla on jo kauan ollut helppoa tavata vastakkaisen sukupuolen edustajia täällä, voi tavata esimerkiksi juhlissa ja aavikkokävelyillä. Mutta esim saudeilla ei ennen ollut samoja mahdollisuuksia. Kun olin ensimmäisen kerran Saudeissa vuonna 2001-2002, ei ollut älypuhelimia eikä deittisovelluksia. Silloin miehet usein heilutti naisille autosta lappua jossa oli puhelinnumero. Siihen aikaan oli myös tavallista että jos paikalliset miehet huomasivat että taksissa oli länsimaalaisia naisia lähtivät he seuraamaan. No, eivät ne kovin pitkälle päässyt, kun kaikilla asuinalueilla on vartijat vastassa!

Kun olin täällä viimeksi, vuonna 2008, oli Bluetooth uusi juttu. Nuoret kulkivat ostoskeskuksissa Bluetoothit päällä, ja näin saivat yhteyden vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Olen myös kuullut huhuja että jos naisella oli tietyn väriset kynnet, tarkoitti se että hän oli kiinnostunut tapaamaan miehiä. Jonkun aikaa oli kielto että sinkkumiehet ei päässeet viikonloppuisin (ainakaan tiettyihin) ostoskeskuksiin, varmaan koska siellä oli liian helppo tavata naisia. Nykyään moista sääntöä ei ole. 

Nykyään kaikilla on älypuhelimet ja netti, joten ainakin vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen on helppoa. En sitten tiedä miten tapaamiset onnistuu. 

Vihdoin, sumuisten vuorten gorillat!

Keskiviikkona herätys oli taas klo 0500. Olo oli kamala. Olisin vaan tahtonut käpertyä takaisin sänkyyn, mutta raahauduin aamupalalle, missä söin vain paahtoleivän, banaanin ja proteiinipirtelön (mulla oli mukana). 

Kello kuudelta lähdettiin taas ajamaan. Koko matka oli enemmän tai vähemmän serpentiinitietä. Välillä tuli huono olo aaltoina, mutta meni onneksi ohi. Ärsytti kun maassa ei saa olla muovipusseja (joka siis kyllä hyvä juttu!), mietin että jos oksennan niin ehtiiköhän pysäyttää auton... No, onneksi ei tarvinnut.

Viiden ja puolen tunnin yhtäjaksoisen ajon jälkeen saavuttiin Volcanoesin (tulivuorien) kansallispuistoon. Sain mukillisen inkivääriteetä helpottamaan oloa sisäänkirjauksen yhteydessä, ja sen jälkeen menin huoneeseen päikkäreille.

Mut oli käsketty kello kuudeksi päärakennukselle. Siellä oli tuli takassa ja sain taas mukillisen inkivääriteetä.

Pian näytettiin mielenkiintoinen dokumenetti yhdestä Ruandalaisesta, vuonna 1974 syntyneestä vuoristogorillasta, Tituksesta. Sitten syötiin. Söin vain kasvissosekeittoa, sämpylän ja banaanin. Palasin hotellihuoneelle, ja pian oksensin taas... Sängyssä oli taas ihana kuumavesipullo (mikä mahtava keksintö!) ja kävin nukkumaan.

Aamulla oli herätys kello 0530, ja olo oli onneksi ihan ok. Aamupalan jälkeen oli vihdoin vuorossa matkan kohokohta, vuorigorillat!

Ensin mentiin tapaamispaikalle, jossa meidät jaetaan ryhmiin. Kuskeilla on sananvaltaa, ja mun kuski lupasi yrittää saada mut helpohkoon ryhmään, koska olin ollut kipeä. Jokaisessa ryhmässä on kahdeksan turistia ja ryhmiä on kymmenen. Eli päivässä vain kahdeksankymmentä turistia pääsee näkemään gorillat Ruandassa.

Odottaessa oli viihdykettä

Aikaisin aamulla jäljittäjät lähtevät matkaan etsimään gorilloja. Ruandassa lupa nähdä nämä erittäin uhanalaiset gorillat maksaa 750 US dollaria. Raha menee gorillojen tutkimiseen ja suojeluun, jäljittäjät suojelevat myös gorilloja salametsästäjiltä.

Mun ryhmän gorillaperheen nimi

Mun kahdeksan hengen ryhmässä oli mun lisäksi ranskalainen matkabloggari, kaksi amerikkalaista pariskuntaa, itävaltalainen pariskunta, eli mukava, ja paljon matkustanut, porukka. Me ei saatu kaikkein lähintä ryhmää, mutta ilmeisesti toiseksi lähin, onneksi. Kun lähdettiin matkaan, ei tiedetty vielä mihin meidän gorillat pysähtyisivät tauolle kello kymmenisen aikaan. Ne ei onneksi liiku niin paljon ja nopeasti kuin simpanssit!

Paikalliset kasvatti ja kuivatti näitä kukkia. Niistä tehdään parfyymiä

Aluksi käveltiin pienen kylän läpi, sitten tultiin sademetsään. Ja tosi rankka kiipeäminen alkoi. Mulla oli jo nestehukkaa edellisestä päivästä, ja hengitys vinkui taas pariin otteeseen. Yksi kantaja joka oli mukana auttoikin mua paljon ylösnousussa. Kiivettiin noin 3100 m asti (en kyllä tiedä miltä korkeudelta lähdettiin, aika korkealta kumminkin). Tasasella kävellessä (ja alastulossa) mulla ei ollut mitään ongelmaa, toisin kuin Cuscossa.

Parin tunnin kävelyn jälkeen päästiin perille. Pääasiassa käveltiin polkuja pitkin, sitten ihan loppu matka pusikossa. Laukut ja kävelykepit jätettiin kantajille, laitettiin hanskat käteen ja lähdettiin nokkosten valtaamaan viidakkoon. jotka polttivat muuten housujenkin läpi! Mutta eipä tuo haitannut, saatiin vihdoin viettää (nopein ikinä!) tunti gorillojen luona.

Alfauros

Me päästiin todella lähelle, ihan 1-2 metrin päähän, ja jopa alfaurosta (silverback). Muutama kerta gorilla meni ihan vierestä, ja välillä piti väistellä niitä. Meidän ryhmässä oli kymmenen gorillaa, ei yhtään vauvaa, mutta pari teiniä.

Teini

Se oli todella mahtavaa, upeaa, liikuttavaa, sanoinkuvaamatonta. Ne on niin ihmismäisiä ja teki mieli mennä halailemaan niitä. Unohtumaton kokemus!

Tunnin kukuttua me lähdettiin takasin, mutta jäljittäjät jäivät vielä seuraamaan gorilloja, suojelemaan niitä ja helpottamaan niiden löytämistä seuraavana päivänä. Alastulo kesti noin 45 min. Sitten käytiin vielä matkamuistomyymälässä, ja ajettiin takaisin Kigaliin, jossa vietin viimeisen yön hotellissa.

Nyungwen kansallispuisto ja simpanssien etsimistä

Maanantaina lähdettiin taas ajamaan klo kuuden jälkeen. Matkalla Kigaliin kuski kysyi voisiko hänen sisko tulla mukaan, hän haluaisi nähdä maata. Toki, sanoin, onhan meidän autossa tilaa. Kigalissa noukittiin sisko kyytiin, ja jatkettiin matkaa lounaaseen päin.

Polkupyörätaksi

Nyanzassa pysähdyttiin kuninkaan palatsiin, joka oli nyt museo. Tai ei se aito palatsi ollut, belgialaiset kolonialistit nimittäin tuhosivat palatsin ja rakensivat sen paikalle koulun. Uusi palatsi oli jonkin matkan päässä alkuperäisestä paikasta. Nykyään Ruanda on tasavalta. Museolla oli myös todella valtavasarvisia lehmiä. Niitä ei ole kovin montaa muualla näiden lisäksi.

Sitten matka jatkui Kansallismuseoon. Se oli ihan mielenkiintoinen. 

Museolta ajettiin vielä 2,5 tuntia, kunnes saavuttiin Nyungwen kansallispuistoon. Matkalla nähtiin muutama angolanguaretsa (colobus monkey) ja mustavalkoinen vuoriapina.

Hotelli, Top View Hill Hotel sijaitsi korkealla ja sieltä oli tosi upeat näkymät. Kirkkaalla säällä näkyy Kongoon asti!

Olin ollut huoneessa vain puolisen tuntia, kun sähköt meni. Odottelin tovin, sitten päätin mennä hotellin baariin. Tilasin oluen ja juttelin baarimikon kanssa. Sitten siihen tuli myös kaksi hollantilaista miestä, toisella oli synttärit. Juteltiin ja lopulta söin myös päivällisen heidän kanssaan. Meidän lisäksi syömässä oli vain yksi neljän hengen seurue. Toinen hollantilaisista asuu Kigalissa, toinen Karibialla!

Hotellin aulan katto

Tiistaina herätys oli jo klo 0400. Aamupalan jälkeen lähdettiin jäljittämään simpansseja.

Mun ryhmässä oli saksalainen ja amerikkalainen pariskunta. Amerikkalaiset asuvat myös Karibialla! Kaikki oli himomatkaajia. Juttua piisasi, harmi vaan että suurin osa aikaa piti olla hiljaa, jotta simpanssit ei kuule meitä...

Kun klo 0500 lähdettiin hotellilta oli lämpötila vain 7 astetta! Auringon noustua se onneksi nousi pariinkymmeneen asteeseen.

Me oltiin viidakossa 4,5 tuntia, josta käveltiin ehkä 2,5, loput ajasta istuttiin millon missäkin ja odotettiin että löytäisikö jäljittäjät simpansseja. Eivät valitettavasti löytäneet, kaksi kertaa kuultiin ne, mutta ei nähty. 

Mutta, aamu oli silti mahtava. Vaikka kävely oli välillä tosi rankkaa, oli paljon jyrkkiä nousuja, niin maisemat olivat mitä upeimmat!

Mähän kärsin Cuscossa (joka on 3399 metrin koreudesssa) lievästä vuoristotaudista, nyt me toki oltiin matalammalla, vain n 2800m, mutta esim hotellin muutaman portaan nousu puuskutti (Kigalissa hotellihuone oli kolmannessa kerroksessa eikä mulla ollut ongelmia!). Joten muutaman jyrkän nousun jouduin tekemään tosi hitaasti, hengitys oikein vinkui astmamaisesti. Vähän pelottavaa. Oltiin suunniteltu Moiran kanssa ensi keväänä Nepalin reissua, mutta täytyy perua, korkeat ilmanalat ei vaan sovi mulle. Tai ainakin niissä vaeltaminen.

Suomesta ostettu proteiinipatukka joka matkusti Saudien kautta Ruandaan

Hotellilla kävin suihkussa ja sitten oli vuorossa lounasbuffet. Mun lisäksi syömässä oli vain edellispäivän neljän hengen amerikkalainen seurue.  He sitten juttelivat mulle, kuten amerikkalaisilla on tapana, kävi ilmi että perheen tytär tekee töitä pakolaisten kanssa Irakissa, ja olivat nyt koko perhe lomalla Ruandassa.  

Sitten istuin muutaman tunnin terassilla ensin hetken auringossa, mutta siinä oli liian kuuma joten siirryin varjoon. Aikamoinen ero päivä ja yölämpötilassa. Sitten menin huoneeseen lentämään kun oli vähän huono olo. 

Klo 1930 vetäydyin päivälliselle, vaikka olo oli edelleen aika huono. Söin vähän, sovin seuraavan päivän aamupalan ja menin nukkumaan. Positiivisena yllätyksenä mun sängyssä oli kolme kuumavesipulloa, ulkona kun oli taas viielää! 

Heräilin yhtenään ja lopulta aamukahden aikaan kävin oksentamassa...

Safari Akageran kansallispuistossa

Sunnuntaina oli taas herätys klo 0500. Aamupalan jälkeen lähdettiin safarille. Ajettiin pari tuntia, jonka aikana nähtiin mm gaselleja, apinoita, paviaaneja, pahkasikoja, virtahepoja ja puhveleita.

Pysähdyttiin aidatulla leirintäalueella vessassa. Tämä on näppärä. Oli siellä muutama seurue ihan tavallisissa teltoissakin

Sitten yks kaks nähtiin ensimmäiset seeprat.

Ja reilun puolen tunnin kuluttua nähtiin vihdoin mun lempieläin, kirahvi.

Norsun näin vain juuri ja juuri noin kilometrin päästä, mutta kirahveja näin paljon.

Topi

Maisemat oli todella vaihtelevia. Välillä oli pusikkoa, oli järviä, kukkuloita ja savannia. Upeaa!

Kahdeksan tunnin kuluttua palattiin väsyneenä hotellille. Ilma oli mulle vähän liian tuulinen ja pilvinen jotta olisin viitsinyt mennä altaalle, ja myöhemmin satoikin vähän. Katselin siis huoneessani telkkaria ja luin kirjaa.