Ex-tempore viikonloppu Bahrainissa

Maanantaina Matt sai tietää että joutuu luultavasti töihin seuraavana viikonloppuna. Ja että työpäivät olisivat jopa kuusitoista tuntisia. Mulla taas olisi pitkä viikonloppu, torstai oli Kiitospäivä, ja mulla vapaa-päivä, mun oli tarkoitus kokkailla elämäni enimmäinen kalkkuna. Päätin sitten lähteä viikonlopuksi Bahrainiin, koska ajatus kolmesta päivästä tässä pikku kopperossa oli todella ahdistava, ja olin myös rentoutuksen tarpeessa, muutaman rankan työviikon jälkeen.

Lento oli torstaina puolen päivän aikaan ja kun olin kirjautumassa lennolle, sanoi check-in virkailija että paluu sunnuntaina. "Mitäh? Ei, kun lauantaina" sanoin. Eipä näköjään kannata varata lentoja väsyneenä, 12 tunnin työpäivän jälkeen. Mutta, ei ongelmaa, virkailija samantien muutti lennon lauantaille, eikä mun tarvinnut edes maksaa mitään muutosmaksua. Vain Saudeissa :-) Ja kyseessä muuten Bahrainilainen Gulf Air-lentoyhtiö.

Kone lähti täysin ajallaan, ja lento kesti noin 45 minuuttia. Kentältä otin taksin hotellille, kirjauduin sisään, ja koska ei satanut, mutta koko viikonlopuksi oli luvattu rankkasateita (kuten myös Riadiin), päätin kävellä samantien hotellin lähellä olevaan ruokakuppaan. Sieltä ostin jonkin verran porsaanlihaa (jotka säilytin hotellihuoneen minibaarissa) ja muutaman joulukoristeen.

Hotellissa oli torstaina GCC (Gulf Cooperation Council, vähän niinkuin paikallinen EU) maiden ulkoministerien huippukokous 

Sitten menin hotellin lähellä sijaitsevaan irlantilaiseen pubiin siiderille ja lounaalle/päivälliselle. Lohiannos oli aivan yhtä hyvä kuin edellisenä jouluaattona ja siideri tottakai oli tosi herkkua ;-)

Grand Mosque

Sitten kävin vielä hotellin terassibaaarissa yksillä, ja palasin hotellihuoneeseen sipsipussin kera katsomaan elokuvaa.

Perjantaina kävin aamupalan jälkeen hieronnassa. Valitettavasti spa ei ollut vielä kokonaan auki, joten en saanut pedikyyriä, mutta tunnin hieronta oli todella rentouttava, ja yksi parhaimpia jonka olen koskaan saanut!

Sitten menin lounaalle ja drinksulle hotellin katettuun allasbaariin. Tarkoitus oli lähteä kävelylle ja lounaalle jonnekin muualle, mutta oli alkanut satamaan. Ja hyvä etten lähtenyt, pian satoi todella kaatamalla. Mutta oli ihana istua ulkona ja kuunnella ja katsella sadetta, sitä normaalia (ja välillä niin ärsyttävää) elämää on täällä usein ikävä...

Sateen hiljennettyä mulla oli kylmä, ja palasin hotellihoneeseen peiton alle lämmittelemään. Päivällisen söin hotellin meksikolaisessa ravintolassa, nam!

Lauantaina lähdin kentälle aamupalan jälkeen. Kone oli iso A330, mutta meitä oli vain ehkä reilut 50 matkustajaa. Riadin kentälle oli juuri myös laskeutunut joku toinen jumbojetti, mutta kovin kauan ei onneksi tarvinnut maahantulossa jonottaa, kun jo naiset ja lapsiperheet noukittiin pitkästä jonosta nopeaan jonoon. Kyllä täälläkin siis välillä kannattaa olla nainen!

Vähän jännitti porsaanliha laukussa, kun kaikki laukut läpivalaistaan kentältä poistuttaessa. Mutta tavalliseen tapaan virkailija katseli ihan muualle kuin monitoriinsa, ja olen ihan varma että pullot on ainoa asia mitä ne sieltä edes etsivät. Pulloja en koskaan toisi, siitä tulee rangaistus, sianliha vain otetaan pois.

Joululoman odotusta

Enää 26 päivää Suomilomaan! Toisaalta aika menee nopeasti, mutta toisaalta se tuntuu matelevan. Töissä on ollut ärsyttävää, mun lähin työkaveri, Etelä-Afrikkalainen Doreen, on ollut viisi viikkoa lomalla, mutta onneksi mun tuki ja turva on vihdoin takaisin. Tänään en yhtään stressannut mistään eikä mikään ärsyttänyt töissä. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa...

Matt ei tykännyt munavoista, mutta ketsupilla karjalanpiirakka upposi...

Viikonloput on mennyt Mattin luona, mä olen kokkaillut, me katsellaan elokuvia ja pelataan (pääasissa) Grand Theft Auto-peliä Xboxilla. Välillä ollaan käyty kaupoilla, ja lähes joka viikonloppu ulkona syömässä.

Tässä mun lemppari-meksikolaisessa, Firegrillissä, ei ollut familysectionia erikseen (naisille ja perheille tarkoitettu), vaan meidän pöydän ympärille kasattiin sermit!

Nyt kun ilmat on alkanut viilenemään, aamulla on vain parisenkymmentä asetta, olen myös käynyt lenkillä Mattin compoundilla. Vähän vaihtelua ainaiselle kuntosalille. Missä ei kyllä ole taas kauheasti tullut käytyä...

Neljänkymmenen päivän jälkeen meidän "mehuprojekti" on vihdoin valmis. Ihan ok lopputulos, vähän liian makeaa mun mieleen (ens kerralla siis vähemmän sokeria) mutta onneksi ei hiiva maistunut juuri ollenkaan.

Palkka pieneni

Niin siinä sitten kävi, että saatiin sittenkin 500 SAR (n 120€) palkan alennus. Meillä jotka on töissä critical care (tehot, päivystys, leikkurit ym) ollaan saatu 500-1500 SAR lisän, riippuen osastosta. Nyt siis meidän lisä tiputettiin 1000 SARiin, jotkut menettivät koko lisänsä. Eikä tästä ilmoitettu etukäteen! 

Eletään siis hyvin epävarmoja aikoja. Potkuja on annettu naurettavista syistä, ilman varoituksia, hoitajia on siirretty omalta osastolta toisille osastoille, joidenkin työsopimuksia ei ole uusittu, eikä kukaan tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. 

Ennen on aina saanut sopimuksen uusimisen yhteydessä pienen palkankorotuksen, kunhan on täyttänyt tietyt kriteerit, on mm pitänyt tehdä jotain erikoisprojekteja, pitänyt opetus-session tai tehnyt virallisen parannusehdotuksen. Nyt kuulemma ei saa enää sitä pientä palkankorotustakaan, eipä paljon huvita tehdä mitään ekstraakaan...

Eikä sekään toki ole varmaa että jäikö palkan vähennys tähän, tai poistetaanko bonukset mitä saadaan joka vuosi sopimuksen päättyessä, "irtisanoutumisrahat" (severance pay) tai jotain muuta. Se mikä on varmaa on että arvonlisävero tulee ruokiin vuonna 2018. Että en mä täällä kyllä enää kahta vuotta kauemmin viihdy. Eikä varmaaan viihdy moni muukaan, varsinkin jos vielä menetetään rahoja. 

Halloween ja viikonloppujen viettoa

Mun viikonloput on nykyään aika erilaisia kuin vielä muutama kuukausi sitten. Lähinnä siis Mattin luona löhöilyä, katsellaan elokuvia ja pelataan pelejä Xboxilla. Tai oikeastaan Matt pelaa ja mä katselen (ja roikun Facebookissa), mä en oikein tykkää muista sen peleistä kuin Grand Theft Auto, jossa hurjastelen ja ammuskelen. Tarkoituksena on kyllä löytää ja ostaa joku muukin peli mistä mäkin tykkäisin.

Hups, poliisit saivat mut...

Mattin compoundin (aidattu asuinalue) allas on ihan kiva, eikä siellä ole pahemmin muita ihmisiä, joten siellä tulee nyt myös oleskeltua ennen kuin tulee liian kylmä.

Ravintolakin on ollut, mutta se on ollut suljettuna jo monta kuukautta

Täällähän vois järjestää allas-pippalot!

Viikko sitten meidän piti ajaa Bahrainiin musiikkifestareille, jossa esiintyi coverbändejä (ja katsomaan uusin Bridget Jones elokuva!), mutta Mattilla oli ongelmia auton vakuutuksen kanssa, joten reissu peruuntui. Onneksi, koska sinä viikkona Matt teki tosi pitkiä päiviä töissä, lopetti myöhään torstaina, ja oli tosi väsynyt.

Sen sijaan käytiin Mattin compoundilla sen parin työkaverin synttäreillä. Siellä olikin vaikka kuinka paljon hyvää ruokaa!

Kun Halloween lähestyi sanoi Matt ettei haluakaan mihinkään juhliin, oli edelleen tehnyt pitkiä päiviä ja oli väsynyt. Se tekee yksin kolmen ihmisen hommia tällä hetkellä. Marraskuun puolivälissä tulee yksi apuri, ja vasta helmikuussa toinen. Mun piti sitten mennä kaverin kanssa, mutta oltiin ylipäätänsä liian myöhään liikkeellä, eikä saatu enää lippuja.

Halloweeniä vietettiin sitten ihan kaksin. Kaiversin kurpitsan, en löytänyt isoa oranssia, mutta pienemmän espanjalaisen, joka ajoi kyllä saman asian.

Illalla käytiin ensin syömässä Butcher Shop and Grill nimisessä ravintolassa. Melkein parasta ruokaa mitä olen Saudeissa ravintolassa saanut.

Ai oliks mä dieetillä? No, kai mä pian taas jatkan...

Sitten kotiin katsomaan kauhuelokuva Netflixistä. Paitsi ettei kumpikaan tykkää kauhuelokuvista, joten päädyttiin katsomaan Tappajahai ja sen jälkeen Youtubesta Haunted House (kauhujen talo) pätkiä, ja mä näin kyllä yöllä painajaisen!

Ei tullut täytetyistä paprikoista ihan samanlaisia kuin netissä, mutta hyviä oli tex-mex täytteellä!

Huhuja ja spekulointeja

Täällä Saudeissa on aina tuhlattu rahaa, kun öljyä on ollut niin rahaa on riittänyt. Paljon muita tuloja maalla ei sitten olekaan, esimerkiksi turismiahan täällä ei ole.

Nyt kun raakaöljyn hinta on laskenut on myös Saudeissa alkanut säästökuuri. Myös meillä sairaalassa. Onneksi. Kaikenmaailman tuhlaaminen on ollut ihan älytöntä! Myös edelleen jatkuva sota Jemeni-kapinallisia vastaan maksaa maltaita.

Itsegrillattuja hampurilaisia (pihvit vielä grillissä) ja viimeinen paketti tukikohdasta tuotua pekonia...

Hallituksen työntekijöiden palkkoja laskettiin ja se on tietysti lisännyt huhuja ja spekulointeja meidänkin palkkojen laskusta. 

Verojahan täällä ei makseta, eikä ole arvonlisäveroa. ALV on ilmeisesti tulossa 2018, kaikki muu on toistaiseksi vain huhuja ja spekulointia.

...ja kunnon pekoniaamupala

Pari viikkoa sitten meidän osastonhoitaja sanoi että meidän ei kannata olla huolissaan, meidän sairaala on varmaan viimeinen johon "kosketaan". Sairaala on pääasiassa kuninkaallisten rahoittama (ja siksi myös heitä on täällä todella paljon potilaina). Ja tämä on myös rankattu lähi-idän parhaaksi sairaalaksi (!!!)...

"Hogtoberfest"-bileet kaverin luona diplomaattialueella, tarjolla aitojen juomien lisäksi myös sianlihaa

Toisesta sairaalasta kantautui huhuja että heiltä vähennetään 15% palkasta kattamaan mm vuokraa. Ja että satoja hoitajia oli joukkoirtisanoutunut. Siellä oli jopa kiertänyt kuva väärennetystä muistiosta jossa näin ilmoitettiin. Ei pitänyt paikkansa.

Laittomuuksia tekemässä, valmista 40 päivän kuluttua...

Mä en ole huolissani. Tapahtui mitä tahansa olen täällä joka tapauksessa sopimuksen loppuun, eli seuraavaan elokuuhun. Ja luultavasti myös vielä sen jälkeen vuoden. Ja en usko että meiltä alennetaan palkkoja. Koska jos niin tehdään se todellakin johtaa joukkoirtisanoutumisiin. Tämän maan vetovoima on vain ja ainoastaan verovapaa palkka ja ilmainen asuminen. Jos tulot laskee, miksi täällä kannattaisi "kärsiä". Mutta miten sitten käy sairaalan, kun esimerkiksi meidän leikkausosaston noin 140 hoitajasta ehkä noin 20 on Saudeja...?

Täällä laittomuuksia esittävät kuvat eivät tietenkään mitenkään liity postaukseen :-)

Deittailua Saudeissa

Niin siinä sitten kävi, että vajaat kaksi kuukautta sitten tapasin ihanan miehen! Matt on kutakuinkin saman ikäinen, amerikkalainen army-veteraani (ja helikopterityyppi...), joka on työskennellyt täällä siviilinä kolmisen kuukautta. Sitä ennen yhdeksän vuotta Afganistanissa.

Tuleekohan mustakin pelinörtti? No, Big Bang Theory (Rillit huurussa) on kyllä yks mun lempparisarjoista ;-)

Matt ei onneksi asu tukikohdassa, vaan suljetulla asuinalueella, compoundilla, jonne ei tarvita mitään sisäänkirjauksia tai läpivalaisuja, riittää että ojennan iqaman (oleskelulupa) auton ikkunasta ja mun ja Mattin nimet kirjataan lokikirjaan.

Vihdoin taas kunnon, iso keittiö missä kokkailla. Asuinalue, ja Mattin kämppä, on aika vanha ja kämänen, mutta kyllä se aina tän mun pikku kopperon voittaa!

Me ollaan käyty aika paljon treffeillä ravintoloissa, ja siinä on tietysti aina pieni riski, että tulee ongelmia. Nykyään muttawa (uskontopoliisi) ei saa pidättää ilman poliisia, joten sinänsä riski on pieni. Mutta oikeasti naimattomat (tai toisilleen sukua olemattomat) miehet ja naiset ei saa liikkua missään yhdessä täällä, tai edes olla missään tekemisissä keskenään.

Tilattiin Trader Vics-ravintolassa jälkiruuaksi Crepes Susette, ja se viimeisteltiin pöydän ääressä

Länsimaalaiset saavat onneksi olla yleensä ihan rauhassa, istun etupenkillä Mattin autossa, ilman huivia, ja vaikka ollaan ajettu check-pointien ohi, ei koskaan olla pysäytetty. Matt aina hakee ja vie mut, eipä ole paljon tarvinnut takseilla liikkua viime aikoina! Mutta kun esim liikutaan kaupoissa yhdessä, jos nähdään muttawa, mennään me hetkeksi eri suuntiin. Kerran on näin käynyt.

Ostoslistalla seuraavaksi: grilli ja puutarhakalusteet

Länsimaalaisilla on jo kauan ollut helppoa tavata vastakkaisen sukupuolen edustajia täällä, voi tavata esimerkiksi juhlissa ja aavikkokävelyillä. Mutta esim saudeilla ei ennen ollut samoja mahdollisuuksia. Kun olin ensimmäisen kerran Saudeissa vuonna 2001-2002, ei ollut älypuhelimia eikä deittisovelluksia. Silloin miehet usein heilutti naisille autosta lappua jossa oli puhelinnumero. Siihen aikaan oli myös tavallista että jos paikalliset miehet huomasivat että taksissa oli länsimaalaisia naisia lähtivät he seuraamaan. No, eivät ne kovin pitkälle päässyt, kun kaikilla asuinalueilla on vartijat vastassa!

Kun olin täällä viimeksi, vuonna 2008, oli Bluetooth uusi juttu. Nuoret kulkivat ostoskeskuksissa Bluetoothit päällä, ja näin saivat yhteyden vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Olen myös kuullut huhuja että jos naisella oli tietyn väriset kynnet, tarkoitti se että hän oli kiinnostunut tapaamaan miehiä. Jonkun aikaa oli kielto että sinkkumiehet ei päässeet viikonloppuisin (ainakaan tiettyihin) ostoskeskuksiin, varmaan koska siellä oli liian helppo tavata naisia. Nykyään moista sääntöä ei ole. 

Nykyään kaikilla on älypuhelimet ja netti, joten ainakin vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen on helppoa. En sitten tiedä miten tapaamiset onnistuu. 

Vihdoin, sumuisten vuorten gorillat!

Keskiviikkona herätys oli taas klo 0500. Olo oli kamala. Olisin vaan tahtonut käpertyä takaisin sänkyyn, mutta raahauduin aamupalalle, missä söin vain paahtoleivän, banaanin ja proteiinipirtelön (mulla oli mukana). 

Kello kuudelta lähdettiin taas ajamaan. Koko matka oli enemmän tai vähemmän serpentiinitietä. Välillä tuli huono olo aaltoina, mutta meni onneksi ohi. Ärsytti kun maassa ei saa olla muovipusseja (joka siis kyllä hyvä juttu!), mietin että jos oksennan niin ehtiiköhän pysäyttää auton... No, onneksi ei tarvinnut.

Viiden ja puolen tunnin yhtäjaksoisen ajon jälkeen saavuttiin Volcanoesin (tulivuorien) kansallispuistoon. Sain mukillisen inkivääriteetä helpottamaan oloa sisäänkirjauksen yhteydessä, ja sen jälkeen menin huoneeseen päikkäreille.

Mut oli käsketty kello kuudeksi päärakennukselle. Siellä oli tuli takassa ja sain taas mukillisen inkivääriteetä.

Pian näytettiin mielenkiintoinen dokumenetti yhdestä Ruandalaisesta, vuonna 1974 syntyneestä vuoristogorillasta, Tituksesta. Sitten syötiin. Söin vain kasvissosekeittoa, sämpylän ja banaanin. Palasin hotellihuoneelle, ja pian oksensin taas... Sängyssä oli taas ihana kuumavesipullo (mikä mahtava keksintö!) ja kävin nukkumaan.

Aamulla oli herätys kello 0530, ja olo oli onneksi ihan ok. Aamupalan jälkeen oli vihdoin vuorossa matkan kohokohta, vuorigorillat!

Ensin mentiin tapaamispaikalle, jossa meidät jaetaan ryhmiin. Kuskeilla on sananvaltaa, ja mun kuski lupasi yrittää saada mut helpohkoon ryhmään, koska olin ollut kipeä. Jokaisessa ryhmässä on kahdeksan turistia ja ryhmiä on kymmenen. Eli päivässä vain kahdeksankymmentä turistia pääsee näkemään gorillat Ruandassa.

Odottaessa oli viihdykettä

Aikaisin aamulla jäljittäjät lähtevät matkaan etsimään gorilloja. Ruandassa lupa nähdä nämä erittäin uhanalaiset gorillat maksaa 750 US dollaria. Raha menee gorillojen tutkimiseen ja suojeluun, jäljittäjät suojelevat myös gorilloja salametsästäjiltä.

Mun ryhmän gorillaperheen nimi

Mun kahdeksan hengen ryhmässä oli mun lisäksi ranskalainen matkabloggari, kaksi amerikkalaista pariskuntaa, itävaltalainen pariskunta, eli mukava, ja paljon matkustanut, porukka. Me ei saatu kaikkein lähintä ryhmää, mutta ilmeisesti toiseksi lähin, onneksi. Kun lähdettiin matkaan, ei tiedetty vielä mihin meidän gorillat pysähtyisivät tauolle kello kymmenisen aikaan. Ne ei onneksi liiku niin paljon ja nopeasti kuin simpanssit!

Paikalliset kasvatti ja kuivatti näitä kukkia. Niistä tehdään parfyymiä

Aluksi käveltiin pienen kylän läpi, sitten tultiin sademetsään. Ja tosi rankka kiipeäminen alkoi. Mulla oli jo nestehukkaa edellisestä päivästä, ja hengitys vinkui taas pariin otteeseen. Yksi kantaja joka oli mukana auttoikin mua paljon ylösnousussa. Kiivettiin noin 3100 m asti (en kyllä tiedä miltä korkeudelta lähdettiin, aika korkealta kumminkin). Tasasella kävellessä (ja alastulossa) mulla ei ollut mitään ongelmaa, toisin kuin Cuscossa.

Parin tunnin kävelyn jälkeen päästiin perille. Pääasiassa käveltiin polkuja pitkin, sitten ihan loppu matka pusikossa. Laukut ja kävelykepit jätettiin kantajille, laitettiin hanskat käteen ja lähdettiin nokkosten valtaamaan viidakkoon. jotka polttivat muuten housujenkin läpi! Mutta eipä tuo haitannut, saatiin vihdoin viettää (nopein ikinä!) tunti gorillojen luona.

Alfauros

Me päästiin todella lähelle, ihan 1-2 metrin päähän, ja jopa alfaurosta (silverback). Muutama kerta gorilla meni ihan vierestä, ja välillä piti väistellä niitä. Meidän ryhmässä oli kymmenen gorillaa, ei yhtään vauvaa, mutta pari teiniä.

Teini

Se oli todella mahtavaa, upeaa, liikuttavaa, sanoinkuvaamatonta. Ne on niin ihmismäisiä ja teki mieli mennä halailemaan niitä. Unohtumaton kokemus!

Tunnin kukuttua me lähdettiin takasin, mutta jäljittäjät jäivät vielä seuraamaan gorilloja, suojelemaan niitä ja helpottamaan niiden löytämistä seuraavana päivänä. Alastulo kesti noin 45 min. Sitten käytiin vielä matkamuistomyymälässä, ja ajettiin takaisin Kigaliin, jossa vietin viimeisen yön hotellissa.