27.9.2016

Vihdoin, sumuisten vuorten gorillat!

Keskiviikkona herätys oli taas klo 0500. Olo oli kamala. Olisin vaan tahtonut käpertyä takaisin sänkyyn, mutta raahauduin aamupalalle, missä söin vain paahtoleivän, banaanin ja proteiinipirtelön (mulla oli mukana). 

Kello kuudelta lähdettiin taas ajamaan. Koko matka oli enemmän tai vähemmän serpentiinitietä. Välillä tuli huono olo aaltoina, mutta meni onneksi ohi. Ärsytti kun maassa ei saa olla muovipusseja (joka siis kyllä hyvä juttu!), mietin että jos oksennan niin ehtiiköhän pysäyttää auton... No, onneksi ei tarvinnut.


Viiden ja puolen tunnin yhtäjaksoisen ajon jälkeen saavuttiin Volcanoesin (tulivuorien) kansallispuistoon. Sain mukillisen inkivääriteetä helpottamaan oloa sisäänkirjauksen yhteydessä, ja sen jälkeen menin huoneeseen päikkäreille.


Mut oli käsketty kello kuudeksi päärakennukselle. Siellä oli tuli takassa ja sain taas mukillisen inkivääriteetä.


Pian näytettiin mielenkiintoinen dokumenetti yhdestä Ruandalaisesta, vuonna 1974 syntyneestä vuoristogorillasta, Tituksesta. Sitten syötiin. Söin vain kasvissosekeittoa, sämpylän ja banaanin. Palasin hotellihuoneelle, ja pian oksensin taas... Sängyssä oli taas ihana kuumavesipullo (mikä mahtava keksintö!) ja kävin nukkumaan.

Aamulla oli herätys kello 0530, ja olo oli onneksi ihan ok. Aamupalan jälkeen oli vihdoin vuorossa matkan kohokohta, vuorigorillat!

Ensin mentiin tapaamispaikalle, jossa meidät jaetaan ryhmiin. Kuskeilla on sananvaltaa, ja mun kuski lupasi yrittää saada mut helpohkoon ryhmään, koska olin ollut kipeä. Jokaisessa ryhmässä on kahdeksan turistia ja ryhmiä on kymmenen. Eli päivässä vain kahdeksankymmentä turistia pääsee näkemään gorillat Ruandassa.

Odottaessa oli viihdykettä

Aikaisin aamulla jäljittäjät lähtevät matkaan etsimään gorilloja. Ruandassa lupa nähdä nämä erittäin uhanalaiset gorillat maksaa 750 US dollaria. Raha menee gorillojen tutkimiseen ja suojeluun, jäljittäjät suojelevat myös gorilloja salametsästäjiltä.

Mun ryhmän gorillaperheen nimi

Mun kahdeksan hengen ryhmässä oli mun lisäksi ranskalainen matkabloggari, kaksi amerikkalaista pariskuntaa, itävaltalainen pariskunta, eli mukava, ja paljon matkustanut, porukka. Me ei saatu kaikkein lähintä ryhmää, mutta ilmeisesti toiseksi lähin, onneksi. Kun lähdettiin matkaan, ei tiedetty vielä mihin meidän gorillat pysähtyisivät tauolle kello kymmenisen aikaan. Ne ei onneksi liiku niin paljon ja nopeasti kuin simpanssit!



Paikalliset kasvatti ja kuivatti näitä kukkia. Niistä tehdään parfyymiä

Aluksi käveltiin pienen kylän läpi, sitten tultiin sademetsään. Ja tosi rankka kiipeäminen alkoi. Mulla oli jo nestehukkaa edellisestä päivästä, ja hengitys vinkui taas pariin otteeseen. Yksi kantaja joka oli mukana auttoikin mua paljon ylösnousussa. Kiivettiin noin 3100 m asti (en kyllä tiedä miltä korkeudelta lähdettiin, aika korkealta kumminkin). Tasasella kävellessä (ja alastulossa) mulla ei ollut mitään ongelmaa, toisin kuin Cuscossa.



Parin tunnin kävelyn jälkeen päästiin perille. Pääasiassa käveltiin polkuja pitkin, sitten ihan loppu matka pusikossa. Laukut ja kävelykepit jätettiin kantajille, laitettiin hanskat käteen ja lähdettiin nokkosten valtaamaan viidakkoon. jotka polttivat muuten housujenkin läpi! Mutta eipä tuo haitannut, saatiin vihdoin viettää (nopein ikinä!) tunti gorillojen luona.



Alfauros







Me päästiin todella lähelle, ihan 1-2 metrin päähän, ja jopa alfaurosta (silverback). Muutama kerta gorilla meni ihan vierestä, ja välillä piti väistellä niitä. Meidän ryhmässä oli kymmenen gorillaa, ei yhtään vauvaa, mutta pari teiniä.

Teini

Se oli todella mahtavaa, upeaa, liikuttavaa, sanoinkuvaamatonta. Ne on niin ihmismäisiä ja teki mieli mennä halailemaan niitä. Unohtumaton kokemus!

Tunnin kukuttua me lähdettiin takasin, mutta jäljittäjät jäivät vielä seuraamaan gorilloja, suojelemaan niitä ja helpottamaan niiden löytämistä seuraavana päivänä. Alastulo kesti noin 45 min. Sitten käytiin vielä matkamuistomyymälässä, ja ajettiin takaisin Kigaliin, jossa vietin viimeisen yön hotellissa.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttavaa, ihan uskomattoman ihania kuvia ja voin kuvitella etta oli sellainen once in the lifetime -kokemus. Varmasti unohtui se pahaolo sun muu naita ihanuuksia katsellessa. Olen nahnyt Orang-utaneita luonnossa seka rehabilition centereissa, mahtavia kokemuksia mutta naa gorillat on jotain ihan mieletönta. Ihanaa, etta paasit tuonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Kokemus oli uskomaton ja kaiken rahan ja vaivan arvoinen.

      Poista
  2. Nuo olivat kyllä hienoja - jos haluat lukea toisen kokemuksen samanlaisesta retkestä, niin tsekkaa täältä.

    VastaaPoista