17.9.2016

Ruandan reissu osa 1

Lento Riadista lähti kamalimpaan aikaan, klo 0330. Vaikka olin jo netissä chekannut itseni sisään, ja oli tarkoitus lentää vain käsimatkatavaroilla, niin lähdin silti kentälle jo klo 2300. 

Eid-loma oli alkamassa, kesäkuussa Ramadanin jälkeisenä Eidinä koko kenttä oli täysin kaaoksessa ja monet missasi lentonsa. Kun tulin kentälle jouduin odottamaan puolisen tuntia että check-in aukeaisi ja saisin boarding passin, mitä en ollut tulostanut. Mutta kaaosta ei näyttänyt olevan. 

Ethiopian Airlinesin lento Addis Ababan kautta lähti kutakuinkin ajallaan. Lento oli vain 3.5 tuntia enkä saanut nukuttua kuin ehkä tunnin. 

Kun oltiin laskeutumassa Addisiin näkyi pääasiassa vain rojahtaneita taloja ja hökkelikyliä. Lähempänä näkyi kyllä ihan moderneja kerrostalojakin.


Addisin kentällä näkyi monta vanhaa lentokoneen raatoa. Ilmeisesti lentokieltoon joutuneita koneita, joita ei ole ollut varaa siirtää pois.


Katselin ikkunasta kun matkalaukkuja ruvettiin purkamaan koneesta. Yksi vartija teki ensin ruumiintarkastuksen (siis semmoisen "kopeloinnin") kaikille työntekijöille, ennen kuin aloittivat. Enpä ole ennen nähnyt. Myös kiitoratojen luona istui mies vartiossa noin 100m välein!

Addisissa mulla oli nelisen tuntia vaihtoaikaa. Kenttä oli pieni ja täynnä. Siellä oli kaksi ravintolaa, menin toiseen ja tilasin aamupalan (en syönyt lennolla, kun yritin nukkua). Palvelu oli hyvin hidasta, samanlaista kuin Intiassa. Wifi ei myöskään toiminut kentällä, joten katselin elokuvan puhelimesta.


Lento Addisista Kigaliin kesti reilut 2h. Kun stuertti teki turvallisuusdemonstraation täyttyi pelastusliivi vahingossa ilmasta. Koko kone nauroi ja myös henkilökunnalla oli vaikea pitää pokkaa.


Koneesta poistuttiin suoraan asfaltille, ja käveltiin terminaaliin. Ihanaa olla taas Afrikassa!

YK.n kone. Myös paljon YK:n, Unicefin ym järjestöjen autoja näkyi paljon.

Viisumin olin tilannut netistä ja maksoin sen kentällä. Maahantulo oli nopea ja helppo. En tiennyt että Ruandassa muovipussit on kielletty, ja kentällä kehotettiin jättämään mahdollisesti mukana olevat muovipussit sinne. Annoin kenkäpussini pois, ja ostin tilalle eko-kassin (jotta saisin vaihtona pienempää valuuttaa!).

Hotellilta oli kuski hakemassa mua, nimikin oli kirjoitettu lähes oikein :-) Hotellilla kävin vain äkkiä suihkussa, ja lähdin vuoden 1994 Kansanmurhan muistomuseolle.


Se oli todella hyvin ja mielenkiintoisesti toteutettu. Ensin katsottiin filmi missä eloonjääneet kertoivat tarinansa. Sitten kuljettiin näyttelyn läpi. Todella järkyttävää ja surullista. Kansanmurhan aikana Hutut tappoivat 100 päivän aikana noin 800 000 Tutsia, jopa ystäviä ja naapureita.

Sieltä palasin hotellille illalliselle, istuin terassilla mistä oli upea näkymä kaupunkiin. Nukkumaan menin aikaisin, aamulla herätys olisi klo 0500.



Mun parvekkeelta oli myös upeat näkymät



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti