27.3.2016

Kuulumisia

Toissa viikolla suurin osa meidän urologeista oli ulkomailla konferenssissa, joten meillä oli aika vähän hommia. Päätin sitten käyttää keskiviikkona ja torstaina kaksi ylimääräistä lomapäivää, jotka kuningas antoi viime vuonna.

Kävin shoppailemassa, jotain mitä teen täällä nykyään hyvin, hyvin harvoin. Mutta välillä on pakko käydä, kuten nyt kun tarvitsin enemmän urheiluvaatteita...

Perjantaina käytiin pienellä porukalla hulppeassa Ritz-Carlton hotellissa brunssilta ja viettämässä Millan läksiäisiä. Kallista lystiä mutta valtava valikoima herkullisia ruokia.



Sunnuntaina meidän sairaalaassa oli urologian konferenssi, ja meillä oli live-leikkauksia (virtsarakon laajennus) auditorioon. Kirurgi oli vieraileva britti. 

Mä menin mukaan ensimmäiseen hommaan, mutta valitettavasti leikkaus jouduttiin keskeyttämään pian sen alkamisen jälkeen. 

Menin sitten mukaan seuraavaankin leikkaukseen, kun kerran ensimmäinen oli niin lyhyt homma. Seuraava olikin sitten hankala homma, ja yllättäen potilaalle tehtiin vielä munuaisten poistotkin, vaikka ennen leikkausta oli päätetty että niitä ei tehdä. Mä jäin sitten ylitöihin, olin töissä klo 20.15 asti, eli 13h päivä, josta seisoin steriilinä kymmenisen tuntia. Olin kyllä ihan poikki. Onneksi jo seuraavana päivänä pystyin ottamaan ylityöt takaisin. 

Viikonlopuksi menin taas tukikohtaan. Torstaina tein lihapullia ja muusia E:lle ja J:lle, sitten istuttiin iltaa E:n terassilla, sää kun on aika täydellinen tällä hetkellä.

Itsetehtyjä sämpylöitä ja aamupala terassilla. Nautin!

Perjantaina ja lauantaina vietettiin kumpanakin päivänä muutama tunti altaalla. Tai oikeastaan altaassa. Kesä on tullut!


Niin, ja Hyvää Pääsiäistä! Lauantaina käytiin tukikohdan ravintolassa pääsiäisbrunssilla.


4 kommenttia:

  1. Sun pitää ruveta antaa jotain lempinimiä näille tyypeille. Eihän tässä pysy kärryillä pelkkien nimikirjaimien avulla, onko tyypit esiintyneet blogissa aiemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, täytyy keksiä! Olkoon E vaikka Eki, sen tapasin viime kesänä ja meistä tuli hyviä kavereita. "Tiedät" kyllä hänet Facebookista ;-)

      Poista
  2. Olisipa ihanaa nauttia auringosta! Täällä sataa losottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi. Mutta täälläkin tänään hiekkamyrsky...

      Poista