27.3.2016

Kuulumisia

Toissa viikolla suurin osa meidän urologeista oli ulkomailla konferenssissa, joten meillä oli aika vähän hommia. Päätin sitten käyttää keskiviikkona ja torstaina kaksi ylimääräistä lomapäivää, jotka kuningas antoi viime vuonna.

Kävin shoppailemassa, jotain mitä teen täällä nykyään hyvin, hyvin harvoin. Mutta välillä on pakko käydä, kuten nyt kun tarvitsin enemmän urheiluvaatteita...

Perjantaina käytiin pienellä porukalla hulppeassa Ritz-Carlton hotellissa brunssilta ja viettämässä Millan läksiäisiä. Kallista lystiä mutta valtava valikoima herkullisia ruokia.



Sunnuntaina meidän sairaalaassa oli urologian konferenssi, ja meillä oli live-leikkauksia (virtsarakon laajennus) auditorioon. Kirurgi oli vieraileva britti. 

Mä menin mukaan ensimmäiseen hommaan, mutta valitettavasti leikkaus jouduttiin keskeyttämään pian sen alkamisen jälkeen. 

Menin sitten mukaan seuraavaankin leikkaukseen, kun kerran ensimmäinen oli niin lyhyt homma. Seuraava olikin sitten hankala homma, ja yllättäen potilaalle tehtiin vielä munuaisten poistotkin, vaikka ennen leikkausta oli päätetty että niitä ei tehdä. Mä jäin sitten ylitöihin, olin töissä klo 20.15 asti, eli 13h päivä, josta seisoin steriilinä kymmenisen tuntia. Olin kyllä ihan poikki. Onneksi jo seuraavana päivänä pystyin ottamaan ylityöt takaisin. 

Viikonlopuksi menin taas tukikohtaan. Torstaina tein lihapullia ja muusia E:lle ja J:lle, sitten istuttiin iltaa E:n terassilla, sää kun on aika täydellinen tällä hetkellä.

Itsetehtyjä sämpylöitä ja aamupala terassilla. Nautin!

Perjantaina ja lauantaina vietettiin kumpanakin päivänä muutama tunti altaalla. Tai oikeastaan altaassa. Kesä on tullut!


Niin, ja Hyvää Pääsiäistä! Lauantaina käytiin tukikohdan ravintolassa pääsiäisbrunssilla.


17.3.2016

Kapsa-juhlat

Viime perjantaina oli tukikohdassa taas jokavuotiset Kapsa-juhlat. Eli, juhlapaikka oli koristeltu arabialaisella teemalla, ja vieraat oli pukeutunut arabialaisiin vaatteisiin. Kenraali kiitti puheessaan kaikkia naisia jotka oli tullut juhliin upeissa ja värikkäissä puvuissaan.

Mulla sama mekko kuin viime vuonnakin, mutta jos ensi vuonna menen (tuskin) niin silloin kyllä ostan uuden!

Oho, hiha ei ollut ihan kohdillaan. Onneksi Kaylee huomasi pian...

Ruoka oli todella hyvää, ja ilta oli ihan kiva, paitsi että jo yhdeksän aikaan iso osa väestä kaikkosi.





9.3.2016

Mitä kaipaan Suomesta

Ensimmäisen reilun puolen vuoden aikana kaipasin tosi paljon Suomeen, sen jälkeen en ole kauheasti kaivannut, mutta nyt taas kaipaan paljon. Vielä on pitkä odotus kesälomaan...


Vaikka en kaivannut Suomeen (paitsi jouluina tietty) niin olen silti kaivannut koko ajan asioita Suomesta. 

Isoin kaipauksen aihe (perheen ja ystävien lisäksi, tietty) on ollut ruoka. Mulla on onneksi ollut jo reilun puolentoista vuoden ajan aina ruisleipää pakkasessa. Olen itse tuonut paljon ja ystävät on tuonut. Eli, sitä en ole kaivannut.

Ruisleipää ja pororouhetta!

Mutta, kaipaan mm: kunnon täysjyväleipää, rahkaa (täältä saa kyllä joskus hyvin rasvaista ranskalaisesta ruokakaupasta), viiliä, vähärasvaista kermaviiliä, ruissipsejä, maksamakkaraa, karjalanpiirakoita, maku-kivennäisvesiä, savusiikaa, kunnon juustoja sekä terveellistä ja hyvää työpaikkaruokailua.

Kun palaan Suomesta on matkalaukku aina puolillaan syötävää 

Pororouheesta ja ruissipseistä tulee eksoottinen suupala

Lisäksi kaipaan kunnon vessapaperia (!), omaa asuntoa ja omia tavaroita sekä suomalaista työkulttuuria ja kirurgeja. Ja varmaan paljon muutakin, mutta ei nyt tule mieleen. Ja ei, sauna ei ole unohtunut listalta. Tykkään kyllä saunoa, mutta en sitä pahemmin kaipaa. 

En myöskään koe että kauheasti kaipaan "vapautta". Autolla en edes täällä haluaisi ajaa, vaikka saisin, liikenne on niin kaottista. Ja onhan se kätevää soittaa omalle vakikuskille joka vie ja hakee kun on tarvetta. Sitäpaitsi olen vapaampi kuin esim tukikohdan sotilaat, jotka joutuvat aina liikkumaan pareittain tukikohdan ulkopuolella, ilmoittaa missä milloinkin ovat ja jos haluavat reissata jonnekin viikonlopuksi pitää sitä anoa pari viikkoa etukäteen.

On myös paljon muuta mitä EN kaipaa Suomesta, loskan ja pimeyden lisäksi, mutta se olisi sitten jo ihan oma postaus... 

3.3.2016

Terveellisempää elämää

Eipä ole oikein mitään kirjoitettavaa, kun en ole tehnyt mitään muuta kun käynyt salilla ja töissä viimeisen parin viikon ajan. Tukikohdassakaan ei tule enää käytyä yhtä usein, sattuneesta syystä...

Marraskuussa innostuin ystäväni Katen suosituksesta Beachbodyn 21 Day Fix-elämäntapamuutoksesta. Siis dieetistä. Mutta sen tarkoitus on muuttaa elämäntavat terveellisemmiksi, menee kuulemma kolmisen viikkoa totuttautua pois vanhasta tavasta, tai oppia uusi. 


Marraskuun "fiksaus" meni tosi hyvin, mutta sitten tuli Dubain reissu ja joulutanssiaiset ja joulu ja uusivuosi ja sydänsurut ja, ja, ja... 

Mutta, nyt siis jatkan tätä remonttia. Käyn aamuisin ennen töitä salilla, koska töiden jälkeen en jaksa enkä viitsi enkä edes halua, koska silloin siellä on tosi paljon porukkaa. Aamuisin olen joskus yksin, mutta yleensä siellä on pari-kolme muuta. En ole todellakaan aamuihminen, joten se että herään klo 05.15 (ja pian varmaan klo 0500, koska haluan olla salilla vähän kauemmin) ja menen salille, on jonkinmoinen saavutus jo itsessään!


Ohjelmaan itse asiassa kuuluu päivittäinen puolen tunnin intensiivinen liikuntasessio netissä, mutta mun pikku kämpässä ei paljon tee mieli jumpata. Joten otan mielummin hissin kellariin salille. 

21 Day Fixin aikana syödään tietty määrä tiettyjä ruokia päivittäin. Mukaan tuli sarja kippoja, joiden avulla voi mitata annoksia. Todella helppoa ja selkeää. Syön paljon parempaa ruokaa nyt, oikeastaan ihan vain lempiruokia, ja tottakai paljon terveellisemmin myös. Eikä pahemmin ole ollut nälkä. Itse asiassa mulla tahtoi jäädä usein hiilareita ylikin. 

Viime perjantain ateriat: pannukakku shakeologysta ja munista jogurtilla ja marjoilla, taco-maustetulla jauhelihalla, täysjyväriisillä ja herkkusienillä täytetty paprika, naudanlihapihvi ja bataattiranskikset sekä hedelmäsalaatti jugurtilla.

Tortillan päälle tehty vegepizza

Mun uusi ihastus; tuorepuuro (kaurahiutaleita, jugurttia, vettä, mantelivoita ja marjoja). Eipä ole enää ongelma saada hiilareita syötyä!

Osa ohjelmaa on myös päivittäinen Shakeology-proteiinipirtelön juonti, jotka on ihan hyvän makuisia ja täynnä superfood-ainesosia. Niitä ei saa valitettavasti tilattua kuin USAan ja Kanadaan, jos joku sattui tästä ohjelmasta kiinnostumaan. Mä tilaan ne tukikohtaan (joka on yhtä kuin USA) ja saan sieltä. Mutta muuten ohjelmaa voi myös käyttää Suomessa.

Noin joka toinen viikko tilaan kasviksia ja hedelmiä suoraan kotiin. Ne on todella hyvälaatuisia. Ensimmäisen kerran tilaus meni vähän överiksi, en tiennyt minkä kokoisia esim parsa- ja kukkakaalit oli, kurkkuja ja porkkanoita tuli paljon enemmän kuin mitä tilasin ja viiden omenan sijasta tilasin vahingossa 5kg!


Perjantaina olen menossa tukikohtaan, joten silloin tulee juotua ja syötyä mitä sattuu, mutta lauantaina yritän sitten skarpata taas!