25.9.2015

Reissussa, edelleen

Terkkuja New Jerseystä. Reissussa olen ollut nyt 8 päivää, ylihuomenna palaan takaisin hiekkalaatikolle. 

Tämän reissun aikana olen mm ollut piknikillä ruotsalaisen kaverini kanssa Manhattanin keskuspuistossa, 


syönyt Bostonissa mielettömän hyvää simpukkakeittoa (clam chowder), 


maksanut nuoren miehen bussimatkan kotiin äidin luo (tai sitten antanut rahaa huumeisiin...) Philadelphiassa ja istunut New Jerseyssä pimeässä motellin takana muutaman Pohjois-Carolinalaisen rakennustyömiehen kanssa, juoden olutta ja kuunnellen yhden miehen mahtavaa kitaransoittoa ja laulua. 


Mutta, olen myös käynyt jaetussa suihkussa New Yorkissa, jonka lattialla oli pari kondomin kuorta, saanut hotellihuoneeseeni aasialaisia turisteja, omalla avaimella, Bostonissa, saanut melkein hermoromahduksen Philadelphian juna-asemalla älyttömän hitaan netin takia 


ja itkenyt ensimmäiset kymmenen minuuttia New Jerseyläisessä motellihuoneessa sen kunnon ja sijainnin takia. 

Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen, erilainen, opettavainen ja unohtumaton reissu. Lisää tarinaa kun palaan arkeen.
 

14.9.2015

Mennyttä ja tulevaa

Kun saavuin takaisin Suomesta vietin koko viikonlopun neljän seinän sisällä. Olin todellakin levon ja oman ajan tarpeessa.

Hyvä niin, sillä heti sunnuntaina meillä leikkasi huippurobottikirurgi USAsta, joka on jo monen vuoden ajan valittu yhdeksi USAn parhaista kirurgeista. Leikkaukset myös videoitiin konferenssihuoneeseen, jossa oli katsojia muistakin sairaaloista.


Meidän teamleader oli vielä lomalla kotonaan Jordaniassa, mutta lensi takaisin kahdeksi päiväksi! Lopulta koko sirkus kesti kaksi ja puoli päivää, oli kyllä todella rankkaa ja stressaavaa. Ylitöitä sunnuntaina ja maanantaina, mutta onneksi sain otettua ne tiistaina takaisin. 

Oli meillä vielä keskiviikkonakin robottihomma ja torstaina ylipitkä lista, joten viikko oli todella rankkaa. Sen sitten nollasin torstaina Australian suurlähetystön juhlissa, missä oli tosi paljon tuttuja. Että mukava ilta. Perjantaina ei sitten ollutkaan niin mukavaa...

Mutta, olin luvannut Kayleelle lähteä hänen kanssa tukikohtaan. Kayleen kaveri L oli DJ:nä jossain bileissä, ja Kaylee pyysi mut mukaan. B oli reissussa, joten yövyin mun uuden tukikohtalaisen "bestiksen", E:n luona (mä en tajuu miten helposti mä näköjään löydän uusia, hyviä ystäviä sieltä! Ehkä musta olis pitänyt tulla sotilas...). Olin väsynyt edellisen illan juhlinnasta, juhlat lähti kunnolla käyntiin vasta puolenyön jälkeen, ja nukkumaan pääsin vasta puoli kahden aikaan. Huoh.


Seuraava viikko töissä oli kiireinen, mutta ihan ok. Sunnuntain aloitin (American Heart Assosciationin) elvytyskoulutuksella, joka on käytävä joka toinen vuosi. Ensin katseltiin videoita, sitten harjoiteltin pareittain. Sen jälkeen oli näyttökoe pareittain ja lopuksi 25 kysymyksen monivalintatentti, josta sain 100% oikein. Läpäisin myös näyttökokeen, mun parista huolimatta. Se meni nimittäin ihan paniikkiin, ei muistanut mitä piti tehdä, ja sammutteli ja käynnisteli defibrillaattorin pariinkin otteeseen. En tiedä läpäisikö hän.


Mitään muuta mainittavan arvoista ei ole kuin se, että tiistaina, juuri ennen päivän loppua, leikkauksen jo loputtua, sain pikkupojalta pissat päälle. Onneksi ei roiskunut naamaan! 

Torstaina lähdin taas viikonlopuksi tukikohtaan. Torstaina kävin E:n kanssa baarissa, B tuli vasta myöhään yöllä kotiin, oli grillaamassa saudiupseerien kanssa...

E:n kanssa terassilla. Edelleen täällä on kesäkelit, vaikka yölämpötilat laskevat jo noin 25 asteeseen. Päivisin on edelleen noin 35-40c.

Perjantaina kokkasin meille uunimakkaraa Suomesta "salakuljetetusta" lenkkimakkarasta. Hyvää oli, en edes muista milloin olisin viimeksi syönyt uunilenkkiä.


Tällä viikolla teen 12h päiviä. Torstai onkin sitten vapaa päivä ja mulla alkaakin silloin 13 päivän loma. Ensi viikolla täällä on pyhiinvaellusajan pyhä, Eid Al Adha. Ja minä lennän USAan. 

Mun piti lähteä reissuun Rebeccan kanssa, meidän piti mennä mm New Orleansiin. Mutta, Rebecca ei sitten palannutkaan Australian lomaltaan, vaikka oli juuri allekirjoittanut toisen vuoden sopimuksen. Mä olin jo lennot varannut, joten lähden nyt sitten reissuun yksin. Muutama päivä Manhattanilla, sitten Boston ja Philadelphia. Ihan kiva reissu varmasti. 

9.9.2015

Suomiloma 2015 - Riika

Riika on ollut jo kauan yksi kaupungeista jossa haluaisin käydä, ja olin päättänyt että tällä lomalla sen teen.

Lensin Air Balticilla ja menomatka oli nopsa ja sujuva. Yövyin kaksi yötä Vanhan Kaupungin lähellä sijaitsevassa Radisson Blue spa-hotellissa.

Pian hotellille saapumisen jälkeen kävin mun ikkunasta näkyvästä meksikolaisessa ravintolassa myöhäisellä lounaalla/aikaisella päivällisellä.



Syönnin jälkeen kävin spassa syväpuhdistavassa kasvohoidossa, ja loppuillan vietin hotellihuoneessa.

Seuraavana päivänä lähdin aamiaisen jälkeen ihanaan ja upeaan Vanhaan Kaupunkiin, jossa kiertelin, ja välillä istuskelin terassilla, suurimman osaa päivää. Sää oli mitä parhain eikä turisteja ollut ollenkaan liikaa.

Sisällissodassa kaatuneiden sotilaiden muistopatsasta






Hotellille palasin pedikyyriin, mun kauhukseni sinistä kynsilakkaa ei ollut, ja mut ylipuhuttiin pinkkiin! Latvialainen pedikyristi (?) oli asunut vuosia ulkomailla, muun muassa Abu Dhabissa. Puolentoista tunnin pedikyyri meni tosi nopsaa kun juteltiin vaikka mistä.

Unohdin varvassandaalit ja sain tosi liukkaat töppöset...

Päivällisen aikana kaveri vinkkasi että Riikassa on muutama upea, Mihail Eisensteinin suunnittelema talo. Yksi niistä sijaitsi samalla kadulla kuin hotellini, joten lähdin vielä tsekkaamaan sen. Vaikka jalat oli jo aika poikki. Mutta oli se sen arvoista, talo oli hieno, ja samalla reissulla näin myös muistomerkin, joka sisälsi palan Berliinin muuria.




Viimeisenä päivänä kävin vielä lääketieteellisessä museossa. Se oli ihan ok, mutta harmitti kun iso osa kylteistä oli latviaksi ja venäjäksi... Kun ostin lipun, ja halusin laittaa laukun säilytykseen, piti kommunikoida saksaksi, vanha rouva puhui saksan lisäksi vain latvian- ja venäjän kieliä. Vähän oli hakusessa, ja meinasi tulla vain arabiaa, mutta onneksi sain asiat hoidettua. Muutaman kerran aiemminkin mulle oli puhuttu saksaa, ja muutama kerta luultu venäläiseksi...

Mustan surman aikana nunnat keräsivät kuolleet ja merkkasivat talot jossa tautia oli kirjaimella P (Pestus)

Venäläinen päänsiirtokokeilu...


Kotimatka olikin sitten kaikkea muuta kuin mukava. Noin 15 min ennen koneeseennousua kävin katsomassa näytöltä että mikäs se portti olikaan. Noh, koko lento oli peruttu! Mitään tekstiviestiä ym ilmoitusta ei ollut tullut. Menin sitten Air Balticin tiskille, jossa oli kourallinen muita Suomeen lentävää. Joku tiesi sanoa että kone oli peruttu kun meitä oli niin vähän, vaikka väittivätkin tekniseeksi viaksi. Kaikki mahduttiin hyvin kello 23.30 lähtevälle lennolle, joka ei ollut senkään jälkeen kovin täynnä,

Jouduin siis odottamaan kentällä vielä viitisen tuntia. Sain ruokakupongin, jonka arvo oli 3,50 €. Sillä saikin sitten tyyliin pullon vettä... Eikä muuten ollut paljon valinnanvaraa ruokapaikoista siellä kentällä. Mä söin ihan ylihintaisen, mutta tyydyttävän pasta carbonaran.


4.9.2015

Suomiloma 2015 - Mökillä

Muut olivat ollu jo heinäkuussa mökillä, huonossa säässä, mutta nyt mentiin vielä viikonlopuksi. Ja sää oli edelleen upea! Meitä lähti Heli, äiti ja sisko lapsineen, siskon mies jäi kotiin hoitamaan hevosia.

Viikonloppu oli ihana, uintia (talviturkki meni!), saunaa, aurinkoa, hyvää ruokaa, herkkuja, hauskaa seuraa ja sielunrauhaa. Loman ehdottomasti parasta antia. Kuvat puhukoon puolestaan.

Mun lempimaisema koko maailmassa. Noh, miinus tuo tölkki...


Tämä kuva ei tuo oikeutta sille, miten sininen taivas oikeasti oli









1.9.2015

Suomiloma 2015 - osa 2

Toisena perjantaina kävin vihdoin kampaajalla ja illalla lähdettiin Helin, Helin siskon ja Anun kanssa bile-risteilylle.

Parasta näillä risteilyillä on buffetin kala-pöytä!


Seuraavan viikon alku oli taas kyläilyä ja kaverien tapaamista, mutta kävin myös hammaslääkärissä, ja elokuvissa. Harvinaista herkkua, täällä Saudeissahan ei siis elokuvateattereita ole.

Aurinkoista ilmaa ja herkkuruokia. Ei voi valittaa.


Tiistaina lähdin pariksi yöksi Riikaan ja viikonlopuksi mökille. Niistä tulee omat postaukset.

Viimeisellä viikolla kävin tatuoinnissa. Olen halunnut tatuoinnin jo varmaan 15 vuotta, mutta mikä kuva ja minne, on ollut vähän hakusessa. Toki olen myös pelännyt sitä kipua. Muutama vuosi sitten päätin mitä haluan ja minne, ja lopulta olin viime joululomalla päättänyt ottaa tatuoinnin. Mutta paikka oli kiinni koko sen ajan kun olin Suomessa. Nyt sen siis vihdoin hankin.


Otin kaksi tähteä jalkapöytään. Niillä on henkilökohtainen merkitys. Olin jo aikaisemmin miettinyt että luultavasti otan myöhemmin vielä kolmannen tähden. Tottakai se tatuointi sattui, mutta ei ollenkaan niin paljon kuin luulin. Kuva on hieno ja olen tyytyväinen, mutta mielestäni se tarvitsee sen kolmannenkin tähden (jolle on myös merkitys), joten sen otan sitten kun menen ensi kerran Suomeen

Seuraavana päivänä kävin vanhassa työpaikassa. Vähän tuli koti-ikävä sinne. Ja tulin siihen tulokseen että kun/jos joskus palaan Suomeen, niin ainakin mun on aloitettava työt siellä. Koska täällä unohtuu kuinka asiat oikeasti tehdään... Ja tuo on tuttu ja turvallinen paikka opetella ne uudestaan.

Illalla käytiin vielä Helin kanssa Tomi Björckin Gaijin ravintolassa syömässä. Voin kyllä suositella, ruoka oli todella hyvää!



Viimeisen yön vietin taas lentokenttähotellissa, lento takaisin lähti jo klo 6.40 aamulla. Sitä ennen tapasin vielä yhden ystävän ja käytiin Jumbossa syömässä, uudessa meksikoilaisessa Ahorita-ravintolassa. Aitoa ja tuoretta, todella hyvää ruokaa. Ja hyvin erillaista kuin perinteinen texmex. Suosittelen tätäkin.


Hotellilla söin vielä lohikeittoa iltapalaksi (ja lämmikkeeksi, hotellihuone oli jääkylmä! Viime kesänä olin eri hotellissa ja oli niin kuuma että jouduin käymään yöllä kaksi kertaa suihkussa, että sain edes vähän nukuttua).


Loma oli todella kiireinen, joka päivä mulla oli jotain menoa. En ehtinyt tehdä läheskään kaikkea mitä olin suunnitellut, enkä nähdä kaikkia joita olisin halunnut. Ensi kesänä menen taas neljäksi viikoksi (kolme oli liian lyhyt aika), jospa silloin ehtisi enemmän.