8.6.2015

Loman tarpeessa

Yksi syy, miksi täällä on pitkät lomat (n 8 viikkoa vuodessa) on se, että täällä ei (länsimaalainen) pärjää ilman säännöllistä kosketusta normaaliin elämään. Toki viikonloput tukikohdassa auttaa, mutta ei se silti ole sama asia.

Pekoni-clubsandwich ja valkoviiniä, hyvä aloitus viikonlopulle!

Mä olin Suomessa joulukuussa, sen jälkeen huhtikuussa Bahrainissa Formuloissa. Eli, yli 5kk aikana olen poistunut maasta vain neljäksi päiväksi. Ja seuraavaksi poistun vasta elokuussa, kun menen Suomeen lomalle. 

Menossa läksiäisiin. Nyt on taas se aika vuodesta kuin suurin osa sotilaista vaihtuu :-(

Mun piti mennä toukokuussa viideksi päiväksi Istanbuliin, mun englantilaisen ystävän Julien kanssa, mutta hän joutui perumaan. Peruin sitten koko loman. 

Dagen efter altaalla...

Yleensä olen lomaillut 3-4 kuukauden välein, ja tuo 4kk on kyllä maksimi. Erinäisistä syistä lomat on jäänyt tänä vuonna vähiin. Oli mulla toki viikon loma maaliskuussa, mutta sen vietin täällä Saudeissa, ja olin myös flunssassa kolme päivää sen loman aikana...

Mutta nyt alkaa hermo olla todella kireällä, kaikki, varsinkin töissä ärsyttää. Vielä pitäisi jaksaa vajaat 2kk. Huoh. 

Auringonlaskun aikaan vielä päivällinen terassilla, ja sitten takaisin todellisuuteen...

Heinäkuussa on toki viikon loma, eli Ramadanin jälkeinen Eid-juhla. Silloin oli myös suunnitteilla käydä Bahrainissa, mutta sekin sitten peruuntui. Pidemmälle en halua tietystä syystä lähteä, mutta pieni viikonloppu-reissu Jeddaan on suunnitteilla. On se sentään jotakin sekin.

Kuvat tukikohdasta viime viikonlopulta 

8 kommenttia:

  1. Ma tuun pian kans hulluksi taalla workaholicien maassa! Jouluna olin Suomessa kahdeksan paivaa ja seuraava (viiden paivan) loma on vasta syyskuussa. Onneksi oli edes tuo Memorial Day-weekend, etta saatiin yksi ylimaarainen maanantai vapaaksi. Ja toki viikonloppuisin voi yrittaa keksia jotain kivaa. En tykkaa yhtaan tasta lomattomuudesta ja oon oikeasti vakavasti harkinnut tyopaikan vaihtamista ja oman loman ottamista siina valissa :D mutta se joutuu oottaa ainakin vuoden vaihteeseen, tai menetan namakin vahat lomat, jotka on kertynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noi jenkkilomat on kyllä älyttömän lyhyitä. Onko palkatonta lomaa mahdollista saada?

      Poista
    2. meilla voi tehda silleen ainakin, etta jos haluan ottaa vaikka perjantain vapaaksi (pitaa pitkan viikonlopun), muttei halua kayttaa lomiaan siihen, niin voi korvata tunnit sitten seuraavalla viikolla. Eli periaatteessa joo, mutta mitaan kokonaista viikkoa saatika sita pitempia en rupeais ottamaan tuolleen vapaata, koska niita tunteja on vahan ikava korvailla jalkikateen tekemalla superpitkia paivia :/

      Poista
    3. No, onneksi edes tommonen mahdollisuus et saa 3 päivän viikonlopun tarvittaessa.

      Poista
  2. Tsemppihalaus sinne! Täällä kyllä myös loman tarpeessa. Onneksi pääset "hengähtämään" sinne tukikohtaan välillä. Kyllä se loma sieltä pian tulee, nopeammin kuin huomaatkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja joo, niinhän se on. Mutta tietystä syystä en myös yhtään odota elokuun tulevan...

      Poista
  3. Täällä ihan samoissa fiiliksissä! Suomilomaan on vajaa viikko mutta jotenkin en osaa mieltää sitä "lomaksi" koska nyt jo kovin aikataulutettu ohjelma ja vähän ressaa valmiiks. Kaiken huipuksi mut oli laitettu töihin la-su lomaviikolla ja jouduin tekemään tunnit sisään ennen lomaa.

    Olen haaveillut pitkään esim kolmen viikon jenkkilomasta mutta tuli aika järkytyksenä että sairaalalta ei missään tapauksessa irtoa yli 2 viikkoa lomaa kerralla. Vain yhden lomaviikon saa jättää vuodenvaihteen jälkeen käytettäväksi ja nyt kesäaikana on tietysti tosi rajoitetusti lomaviikkona jaossa. Käytännössä siis pidettämä lomat joskus syys-marraskuussa eikä tietenkään jouluaikana!! *huokaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huhhuh, onpa ikävät säännöt sielläkin! Mutta, toivottavasti ehdit rentotuakin suomilomallasi :-)

      Poista