28.2.2015

Korealaista ruokaa

Tykkään kokeilla eri ruokia, ja olin jo kauan halunnut kokeilla korealaista. Keskiviikkona käytiin pienen porukan kanssa syömässä. Miehet tukikohdasta (jotka, yhtä lukuunottamatta, ovat olleet komennuksella Etelä-Koreassa) olivat syöneet usein ennenkin, meille suomalaisille sekä Rebecalle ja Moiralle kerta oli ensimmäinen.


Sunnuntaina opiskelin korealaista ruokaa netistä ja tulin siihen tulokseen että tilaan bulgogia, se vaikutti olevan usein kehuttu ruoka. Kerroin valinnastani B:lle (joka on asunut vuoden Koreassa), joka sanoi sen olevan hänen lemppari, ja aikovansa myös tilata samaa.

Pojat tilasivat erilaisia alkupaloja meille maisteltavaksi. Suurin osa oli, sanotaanko vaikka että mielenkiintoisen makuisia. Jotkut oli hyvin mausteisia ja kimchi, eli hapankaalisäilyke, ei kyllä ollut kovin hyvää.


Tässä oli mm tofua ja kalahyytelöä... Oli kuitenkin ihan hyvää

Suurin osa meistä tilasi bulgogin pääruuaksi, eli grillattuja ja mm seesamilla maustettuja naudanlihasuikaleita. Lisäksi tuli riisiä, salaatinlehtiä, kastike ja chili sekä valkosipulisiivuja. Se oli ihan hyvää, mutta kyllä mä ennemmin suosin kiinalaista, japanilaista, thaimaalaista ja vietnamilaista ruokaa.

 Bulgogi


Bibimbap

Ruokajuomana meillä oli saudi shamppanjaa (helmeilevää omenamehua mintulla ja hedelmillä) ja jääteetä. 

Helsingissä on muuten suomen ainoa korealainen ravintola, Korea House, jos joku haluaa kokeilla.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti