11.1.2015

Takaisin arjessa

Miten se onkaan aina niin vaikeaa sopeutua loman jälkeen takaisin töihin. Eikä sitä kyllä yleensä ole paljon työmotivaatiota juuri ennenkään lomaa... Viime viikko tuntui tosi pitkältä, toki viikko oli hyvin kiireinen ja monena päivänä sali meni yliajalle, mitä meillä ei urologiassa (onneksi!) tapahdu kovin usein.

Kuntosalillekin olisin halunnut mennä, mutta nilkat, varsinkin oikea, vaivasivat edelleen. Uimaankaan ei oikein huvittanut töiden jälkeen mennä, vaikka vesi on lämmitetty  niin alle 20c ilmalämpötilat olisi tehnyt vedestä nousemisen inhottavaksi.

Kesää odotellessa...

Asun 10 kerroksessa, yleensä kävelen raput aamuisin alas, kokeilin kerran viime viikolla, mutta tuntui liikaa oikeassa nilkassa. Mutta, tänä aamuna tuntui jo ihan ok:lta, joten jospa sitä uskaltais tällä viikolla jo salillekin. Varsinkin tän viikonlopun jälkeen tekee mieli salille...

Oltiin Rebeccan kanssa tukikohdassa, ja torstaina meidät oli kutsuttu yksiin läksiäisiin. Tukikohdassahan on siis kaksi organisaatiota töissä, meidän kaikki kaverit on suuremmassa, OPM:ssä, mutta olen tutustunut yhteen USMTMläiseen, jonka luona juhlat oli.


Juhlat oli jo alkanut pari tuntia aikaisemmin kun tultiin paikalle, porukka, eli kaksi naista ja tusina miehiä, istui nuotion äärellä (viikonloppuna oli kylmä, alle 10c yöllä) juttelemassa. Aika tylsää siis. Onneksi OPM:n helikopteripojat tuli paikalle vähän myöhemmin, tuli juhliinkin vähän eloa :-)

Noista bileissä lähdettiin vielä käymään yksissä toisissa, jotka oli onneksi sisällä. Mutta oltiin kyllä jo "kotona" puolen yön aikaan. 

Perjantaina katsottiin muutama elokuva, ja K ja Rebecca kokkasivat herkullisen kalkkuna-aterian. Olen tainnut viimeisen puolen vuoden aikana syödä (tukikohdassa) enemmän kalkkunaa kuin koko elämäni aikana yhteensä!


Illalla oli taas kahdet bileet tiedossa. Ensin mentiin National Guard-sairaalan (se toinen huippusairaala täällä) länsimaalaiselle asuinalueelle, yksi tuttu sotilas piti läksiäisensä siellä. Asuinalue, ja asunto oli iso ja upea. Olen nähnyt kuvia, mutta en ollut ennen käynyt. Siellä siis naiset ja miehet asuu samalla compoundilla, meillähän miehet asuu sairaala-alueen ulkopuolella. 

Sieltä lähdettiin noin puolentoista tunnin kuluttua takaisin tukikohtaan, jossa oli isot läksiäisbileet. Meidän olisi pitänyt kirjautua ulos ja uudestaan sisään kun käytiin tukikohdan ulkopuolella. Mutta K päätti että "unohdetaan" kirjautua ulos. Vähän jännitti että kuinka käy. Ulos mennessä ei ollut mitään tarkistusta, koska ajettiin ulos mistä asukkaatkin ajaa. Mutta takaisin tullessa piti kulkea USAn puolen sisäänkirjauspisteen läpi. Näytettiin meidän badget jotka siis aina saadaan tuossa sisäänkirjauspisteessä. Vähän ne ilmavoimien sotilaat, jotka vartioivat tukikohtaa ja hoitavat sisäänkirjauksen, pottuiluvat meille, mutta päästiin takaisin sisälle ongelmitta!

Oltiin toisissa bileissä pari tuntia, mutta musiikki oli tosi kovalla ja siellä oli tosi paljon porukkaa, joten lähdettiin pienellä porukalla S:n luokse pelaamaan kortti- ja lautapelejä. Oli kivaa, mutta meni aika myöhään. Onneksi ainakaan seuraavalle kahdelle viikonlopulle ei ole bileitä tiedossa.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti nilkkasi paranee pian ja pääset salille. Itse saan sali- ja muista treeneistä ainakin hirveästi energiaa. Monesti ei huvittaisi lähteä salille ollenkaan, mutta treenin jälkeen on aina niin ihana olo ja tyytyväinen että tuli lähdettyä :) onko teillä muuten asunotolla/sairaalalla sali? Jotenkin en osaa kuvitella että siellä olisi yleisiä kuntosaliketjuja (ainakaan naisille). Vai onko paikalliset (naiset) koviakin treenaamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jokaisessa asuinkompleksissa on salit, ja onneksi se paras, ja isoin, on siinä missä mä asun.

      Kyllä täällä on joitain saleja naisille, yleensä kauneushoitoloiden yhteydessä, mutta ei tietenkään siinä määrin mitä miehille on. En kyllä yhtään tiedä paljonko paikalliset naiset niitä käyttää. Mun salilla käy kyllä jonkinverran paikallisia sairaalan työntekijöitä.

      Poista