11.10.2014

Ihana, mahtava Filippiinit - Manila ja Puerto Princesa

Torstai-iltapäivänä lähdettin Heidin kanssa hyvissä ajoin kentälle, eli oltiin kentällä kaksi tuntia ennen lentoa, vaikka olin jo edellispäivänä chekannut sisään netin kautta. Kentällä meitä sitten odottikin älytön jono laukkujen läpivalaisuun. Laukut siis läpivalaistaan enimmäisen kerran jo ennen kuin päästään check-in tiskille. Tämä jonotus kesti yli puoli tuntia.

Sitten jonotettiin check-iniin, ei ollut mitään erillistä baggage-dropia. Ja jonotettiin. Kun koneeseen nousuun oli enää 15 minuuttia, ja oltiin vihdoin muutaman ihmisen päässä tiskiltä, sanoi virkailija sulkevansa tiskin. Minä sitten ängin eteen ja sanoin ettet muuten sulje! Hän käski puhua supervisorille, ja puhuin. Supervisor sanoi että tämä jono on niille jotka ovat chekannut sisään etukäteen. Sanoin että ollaan tehty se, ja niin virkailija sitten suostui ottamaan vielä meidät, mutta väitti ettei oltu kirjauduttu sisään, vaikka paikat oli jo varattu... No, onneksi hän silti hoiti homman loppuun.

Sitten taas turvatarkastuksen läpi. Miehet menee niinkuin missä tahansa muuallakin suoraan laitteen läpi, mutta naiset menee suljetun huoneen läpi, jossa naisturvatarkastajat tekevät (aika ylimalkaisen) tarkastuksen sillä käsilaitteella.

Sitten mentiin portille ja suoraan Philippine Airlinesin koneeseen. Meillä oli premium-liput (kuulemma passin mukan myydään lippuja, ja normaaleja ekonomialippuja ei olisi meille edes myyty), päästiin eturiviin, ja jalkatilaa oli onneksi ruhtinaallisesti. Kone lähti tunnin myöhässä, oletettavasti koska meidän jälkeenkin kymmenet ihmiset jonottivat vielä check-inniin. Riadin kenttä taitaa olla maailman epäjärjestyksellisin kenttä...


Koska saavuimme MERS-maasta, piti meidän täyttää terveyslappu muiden maahantulolappujen lisäksi.

Koneessa ei ollut mitään viihdejärjestelmää, ei edes muutamaa monitoria mistä olisi näkynyt missäpäin lennetään. Todella outoa, enpä ole varmaan yli kymmeneen vuoteen lentänyt pitkänmatkanlentoa ilman. Mutta, oltiin tietoisia tästä, ja meillä oli ipadit, joihin oltiin ladattu elokuvia, mukana. Positiivisena yllätyksenä saatin myös lainata elokuvia täynnä olevat ipadit koneessa. Koneessa oli myös maksullinen wifi.

Ruoka oli lentokoneruuaksi yllättävän hyvää!

Lento Manilaan kesti kymmenisen tuntia, sain torkuttua vähän, mutta en kunnolla nukuttua. Manilassa meillä oli 6 tunnin vaihtoaika. Meidän onneksemme sukeltajaystävämme Jerry sattui olemaan Manilassa samaan aikaan, ja tuli autolla hakemaan meidät kentältä.


Jeepney




Menimme läheiseen ostoskeskukseen, Mall of Asia, kävimme syömässä ja ostimme SIM-kortin ja rajoittamattoman netin mun wifi-mokkulaan. Ensimmäsistä kertaa reissussa oli aina wifi, siis silloin kun oli kuuluvuutta...



Manilasta lennettiin vielä reilun tunnin matka Puerto Princesaan, Palawan saarelle.



Meitä oli kentällä vastassa hotellin kuljetus, matkaa hotellille oli kokonaista 5 min! Hotelli oli ihan hyvä, ja aika erikoinen, Deep Forest Garden.


  
Ai kuinka romanttista...

Käytiin hotellilla illallisella, ja painuttiin pehkuihin. Mutta, vaikka olin todella väsynyt, en millään saanut unta aikaeron takia (Filippiinit on viisi tuntia edellä).

Parin tunnin yöunien jälkeen lähdettiin aamulla, klo 7.00 aikaan, järjestetylle retkelle Underground Riverille, maanalainen joki, joka on UNESCOn maailmanperintökohde, ja yksi seitsemästä uudesta luonnon ihmeestä. Meitä oli pieni ryhmä jossa oli muutama filippiiniläinen ja yksi brasilialainen tyttö, ja oma opas. Matka kesti pari tuntia, mutta maisemat oli upeita!








Automatkan jälkeen mentiin vielä veneellä ehkä noin vartin matka maanalaiselle joelle.



Meidän ryhmä

Joki sijaitsi korkean vuoren alla. Mentiin veneellä, ja veneen opas oli vitsikäs.



Luolasta ei ole kuvia, koska pimeässä ne ei onnistunut. Luola on n 24 km pitkä, ja joki 8.2 km. Tavalliset turistit pääsevät vain parin km päähän, erikoisluvalla pidemmälle. Olihan luola aika mahtava, mutta pienoinen pettymys. Esimerkiksi Bermudan Chrystal Cave oli mielestäni paljon upeampi. Nämä seitsemän uutta luonnonihmettä äänestettiin, ja äänestystä onkin pidetty epäoikeudenmukaisena, koska mm omanmaalaiset on saanut äänestää kohdetta, ja montakin kertaa. Näin ollen esim Galapagos-saarista ei tullut ihmettä, vaikka mielestäni se olisi tittelin ansainnut jokea enemmän.

Joen jälkeen käytiin Heidin ja yhden filippiiniläismiehen kanssa vaijeri-liu'ulla (zip-lining). Ensin käveltiin rantaa pitkin ja sitten kiivettiin portaita. Meidän ei tarvinnut itse kantaa välineitä (kuten jouduttiin Ecuadorissa) vaan kantaja kantoi niitä. Liuku oli 800m pitkä ja kesti noin 1.5 minuuttia. Aika hidas siis, eikä ollenkaan niin mahtava kuin Ecuadorissa, mutta näkymät oli hienot.




 


Kun saavuttiin takaisin hotellille, erittäin hikisen päivän jälkeen, mentiin Heidin kanssa allasbaariin, jossa vietettiin ilta, syöden ja juoden.

P.S Kameran asetukset oli suurimman osan matkaa päin honkia, ja kuvat on pieniä. Ne saa isommaksi klikkaamalla.

8 kommenttia:

  1. Voi kun tuli kaukokaipuu! Mulla on kova ikava Aasiaan, Filippiineilla en ole koskaan kaynytkaan joten olisi ihana paasta sinne, herkullisen naköista ruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ruoka oli kyllä hyvää, mutta ei toki yhtä hyvää kuin Thaimaassa. Mutta muuten voin sanoa, suurena Thaimaa-fanina, että kyllä Filippiinit päihittää Thaimaan mennen tullen. Toivottavsti pääset vielä joskus sinne!

      Poista
  2. Suurin kirjaimin: WAU!!! Sun pitäis alkaa pikku hiljaa kirjoittaa kirjaa näistä sun matkoistasi. Ja mä olen nyt ihan tosissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :-) Kiitos, mutta enköhän mä pysy ihan vain pienimuotoisena bloggaajana!

      Poista
  3. Sä oot kuin mä, vaikka mitä kerrottavana. Ei todellakaan ole ollut yksitoikkoinen elämä... Ja jatkuu vaan :D

    VastaaPoista
  4. Mun indonesialaiset kaverit aina matkustaa tuonne Puerto Princesaan ja jaksaa kehua sitä maasta taivaisiin :). Mua tosin kiinnostaa Boracay enemmän, koska mulla on sieltä läheltä tuttuja niin saisin vähän paikallista opastustakin :). Tosin ei tuokaan yhtään hullumalta näytä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boracayssa on kuulemma ihan mielettömät hiekkarannat, mutta myöskin sitten paljon enemmän turisteja. Tykkäsin siitä kun tuolla ei ihan älyttömästi ollut, varsinkin kun oli off-season.

      Poista