6.9.2014

Ekat yövuorot

En siis ole tehnyt yövuoroja lähes kahteentoista vuoteen, joten kyllä jännitti. Hieman tietysti se, että tulee jotain neurokirurgisia leikkauksia tai jotain muuta josta en tiedä hölkäsen pöläystä, mutta eniten jännitti rytmin sotkeminen. Kun olen muutenkin enemmän  ilta- kuin aamuihminen, tulee yövuorojen jälkeen rytmiin pääsystä hankalaa.

Teen siis kaksi viikkoa yövuoroja, josta viikko, eli neljä vuoroa, on takanapäin. Työvuorot on kaksitoista tuntisia ja torstai-aamuna klo 6.45 alkoi viikonloppu. Nukkumalla. Paitsi että uni ei meinannut millään tulla. 

Meidän sairaala ei siis ole traumasairaala, joten suurin osa yöllä tehtävistä leikkauksista on akuutteja vatsoja ja umpilisäkkeitä, vuotavia leikkauspotilaita ja elinsiirtoja.

Meillä olikin heti sunnuntai-yönä munuaisensiirto. Mulle tuttu leikkaus, joten ei siinä mitään, mutta päästiin aloittamaan itse leikkaus vasta klo kahden jälkeen ja leikkaus oli aika hankala. Olin pystynyt nukkumaan aamulla vain klo 10.30 asti, joten kello neljän aikaan kun tekivät anastomooseja (kiinnitti munuaisen ompelemalla valtimo valtimoon jne) tuli kyllä kauhea väsymys. 

Kaikki valmista, vain munuainen puuttuu...

Seuraavana yönä ei ollut yhtään leikkausta. Yritin nukkuakin, mutta nukahdin vasta joskus klo kolmen jälkeen, ja viideltä piti ruveta tarkistamaan ketkä potilaat ovat tulleet ja tulostamaan leikkauslistoja. Kyllä, täällä jotkut leikkauspotilaat tulevat osastolle vasta iltamyöhään, varsinkin kauempaa tulevat. 

Olin ensimmäisen viikkoni yövuoroissa etelä-afrikkalaisen ja malesialaisen hoitajan kanssa. Tämä oli etelä-afrikkalaiselle jo kolmas yövuoroviikko, mutta edellisen kahden viikon (siis 8 yön) aikana oli ollut vain yksi leikkaus! No, mä olen näköjään yöleikkausmagneetti...

Nimittäin tiistai-yönä meille tuli elintenluovuttaja. Potilas oli nuori, ulkomaalainen ja aivokuollut. Suurin osa elintenluovuttajista on kehitysmaalaisia, saudit ei paljon elimiään luovuta, paitsi elävänä munuaisen tai osan maksaa sukulaiselle.

Olen nähnyt kaksi elintenluovutusta ennenkin; ensimmäinen oli lapsi Englannissa ja toinen oli silloin kun olin ensimmäisen kerran Saudeissa. Tällä kertaa seurasin kunnolla, ja kyselin, mitä tehdään. 

Varoitus, nyt kerron vähän yksityiskohtaisemmin elintenluovutuksesta, ja seuraavan yön surullisesta leikkauksesta, joten herkemmät lukijat voi lopettaa lukemisen tähän.

Elintenluovutuksessa otetaan ensin sydän. Kun sydän on valmis irroitettavaksi tyhjennetään elimistö verestä, tiputtamalla vauhdilla monta litraa tiettyä elektrolyyttiliuosta suoraan sydämeen. Meidän sairaalassa on myös sydänleikkausosasto, jonne tämä sydän meni samantien, potilas oli jo valmiina.

Seuraavaksi otettaisiin keuhkot, mutta tältä potilaalta ei otettu. Sitten oli vuorossa maksa, joka myöskin siirrettiin saman tien meidän sairaalassa (meillä on oma maksa-tiimi, maksansiirtoja on yleensä monta kertaa viikossa ja kestävät ehkä noin 8-12h) ja lopulta munuaiset. Toinen munuainen meni toiseen sairaalaan Riadiin, toinen Jeddaan. Tältä luovuttajalta ei muuta otettu, mutta voidaan myös ottaa mm suolisto, haima, silmien sarveiskalvot, luuta, ihoa ja jänteitä. Leikkaus kesti kaikkineen reilut nelisen tuntia. 

Keskiviikkona oltiin juuri käyty läpi kaikki salit ja oltiin menossa syömään klo 19.30 aikaan, kun saatiin soitto, että nyt heti tulee keisarinleikkaus. Ne tehdään yleensä synnytysosastolla, mutta ajattelin että siellä on varmaan toinen meneillään. Meillä on onneksi kamat valmiina muutamaan akuuttileikkaukseen ja juoksin meidän pitkää käytävää pitkin hakemaan sektiokamat. Ohimennen huikkasin anestesiateknikoille mitä tapahtuu, ja huusin meidän kolmatta hoitajaa, joka oli jossain muussa salissa. Kun palasin saliin sanoi toinen hoitaja että kyseessä onkin laparotomia (vatsan avoleikkaus), koska potilas on jo synnyttänyt, mutta vuotaa paljon. Jätin sektiokamat saliin, ja juoksin hakemaan laparotomiakamat. 

Oltiin juuri saatu kamat avattua ja instrumentit laskettua, kun äiti tuotiin saliin, selvästi edelleen raskaana. Perässä tuli myös kiireellä keskolan hoitaja, vauvan lämpö/elvytyspöydän kanssa. Saatiin potilas siirrettyä pöydälle ja nukutettua saman tien. Kirurgi sitten sanoi että sikiö, 29 viikkoa on jo kuollut, ja epäilee että äidillä on vatsa-aortan (AAA) repeämä. 

Suuressa adrenaliinryöpyssä aika meni todella nopeasti, kaikki hoiti hommansa tosi hyvin, ja vaikka äiti, jonka kohtu ja osittain myös virtsarakko oli revennyt, ei ollut siis AAA, vuosi monta litraa, saatiin me pelastettua hänet. Verta oli ihan joka paikassa. Suomalainen kätilö vei sikiön mennessään. Meidän ei siis onneksi tarvinnut mennä kahta päivää peräkanaa ruumishuoneelle. 

Torstai-aamuna uni ei siis millään meinannut tulla, ja toivon todellakin että ensi viikko on hiljaisempi.


11 kommenttia:

  1. Onpas siellä monipuolisia yötyökokemuksia. Kuinka sinun kroppa jaksaa yötyötä? Minä olisin varmaan ihan koomassa jossain vaiheessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No emmä kyllä ole tehnyt paljon muuta kuin yrittänyt nukkua, nukkunut ja löhöillyt sängyssä. Nyt yritän pakottaa itseni salille, mutta saa nähdä kuinka käy. Yövuorot ei todellakaan sovi mulle!

      Poista
  2. Tykkäsin yövuoroista, joita tein viimeiset lähes 10 vuotta. Olen illan virkku. Yövuoro oli 11 tuntia, yleensä 4-7 vuoroa peräkkäin. Niiden aikana aamulla klo 8 nukkumaan ja kello soimaan klo 18, että ehtii suihkuun ja syömään ja töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toisille ne sopii, toisille ei. Mulla on koko ajan vähän krapulaisena olo, nukuin mä sitten 6 tai 8 tuntia. Enkä ole saanut yhtään mitään aikaiseksi näiden 1,5 vkon aikana...

      Poista
  3. Mietin hetken, että viitsinkö lukea tuon varoituksen jälkeen loppuun saakka, mutta luin kuitenkin. Eikä tuo jälkimmäinen tarina mitenkään hirveän surulliselta kuulostanut, koska tehän pelastitte ihmishengen! Siis tiedän, että se on osa sun normaalia työnkuvaa, mutta silti: vau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, laitoin sen tuohon kun jotkut ihmiset on niin kauheen herkkiä, ettei tule mitään sanomista...

      Olen työskennellyt suurimman osan urasta päiväkirurgisella osastolla, jossa potilaat pääsääntöisesti suht terveitä, niin harvemmin on tullut näin suoraan pelastettua ihmisen henki. Joten kyllähän se tuntui hyvältä. Vaikka Toni syöpä- ym leikkaukset myös pelastavat usein potilaan hengen, niin se on niin "jokapäiväistä rutiinia", ettei sitä tule samalla tavalla ajateltua.

      Poista
  4. Elinsiirroissa on kyllä jotain niin traagista ja kiehtovaa, joku kuolee ja joku saa uuden tilaisuuden elää! Olen hoitanut siirtopotilaita vaan vuodeosastolla mutta siellä leikkurissa kaikki on varmasti vielä konkreettisempaa kun näkee elinten irrotukset ja uudelleen kiinnikuromiset. Mun edellisessä duunissa oli paljon elinsiirtopotilaita ja monet pohtivat uuden elimensä alkuperää ja olivat tietysti syvästi kiitollisia tästä elämää suuremmasta lahjasta. Olispa hienoa päästä vielä joskus seuraamaan elinsiirtoleikkausta! Kouluaikana olin ruumiinavausta seuratessa melkeen nenä kiinni sisuskaluissa ja autoin preparaattoria nostamaan elimiä vaa'lle kun muut pidätteli oksennusta metrien päässä. En nyt suinkaan halua antaa ihan friikkiä kuvaa itsestäni haha...

    Luin tätä sun tekstiä kuule ihan silmät innosta kiiluen ja sydän pamppaillen! Tuli mieleen ihan joku teho-osaston jakso tosta raskauscasesta, surullinen tapahtumasarja mutta lohdullista että äiti jäi henkiin. Oot kyllä oikea superhero hoitsu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihana kommentti, kiitos! Ehkä sun pitäis miettiä leikkuriin vaihtoa, Englannissahan ei mun mielestä tarvitse olla erkloistunut leikkuriin että sinne pääsee töihin. Tai ainakin niin oli ennen.

      Poista
  5. Sa teet tarkeaa työta vaikka itse siihen varmasti rutinoituukin, arvoin hetken luenko loppuun varoituksen jalkeen mutta luin enka edes jarkyttynyt vaikka itkuherkka olenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, hyvä ettei järkyttänyt. Itse en oikein enää tiedä että mikä on järkyttävää ja mikä ei. Ja kiitos.

      Poista