31.8.2014

Merirosvoilua

Torstaina olin siis merirosvoteemaisissa juhlissa. Ne oli pienellä asuinalueella, jossa on vain kuusi asuntoa.


Juhlat oli saksalaisen R:n luona, joka on asunut täällä jo yli kymmenen vuotta. Juhlat oli takapihalla, missä on pieni allas, sauna (koska R:llä oli ennen suomalainen tyttöystävä) ja baari. R oli myös rakentanut pihalleen merirosvolaivan.

(Yhden kaverin ottama kuva)

(Tämä ja seuraavat kolme kuvaa on Raijan kuvia)


Paras asu palkittiin, ja paikalla oli myös DJ, eli tanssittuakin tuli. Juomana oli itsetehtyä punaviiniä, joka oli yllättävän hyvää. R oli myös palkannut kolme filippiiniläistä miestä, yksi oli baarimikkona ja kaksi grillaili. Vieraat toi omat grillattavat mukana ja baarissa oli tippi-boksi, mihin sai jättää rahaa apupojille ja juomista.


Perjantaina menin mun uuden työkaverin, australialaisen Rebeccan kanssa tukikohtaan.
 
Tätä kuvaa ei varmasti olisi saanut ottaa! Huom lämpötila 48c...

Ensin mentiin altaalle, ja illalla mentiin baariin, jonne tuli myös R ja L tukikohdasta. Nyt on USAssa Labor Day-viikonloppu ("Vappu") ja tukikohtalaisillakin kolme päivää vapaata, joten monet oli lähtenyt reissuun, eikä baarissa ollut paljon porukkaa. Ei siis viihdytty baarissa kovin pitkään, vaan mentiin K:n luokse istumaan loppuiltaa, saman porukan kanssa.

Lauantaina käytiin tukikohdan ravintolassa joka lauantai järjestettävällä brunssilla, ja ruoka oli kyllä hyvää. Muuten ei paljon tehty, ei viitsitty edes mennä altaalle, mutta kastottiin elokuva. Myöhemmin R tuli käymään kitaransa kanssa ja juteltiin ja kuunneltiin kun R soitti.

Seuraavat kaksi viikkoa olenkin sitten yövuoroissa. Tai siis sunnuntai-illasta torstai-aamuun. Vuoro alkaa kello 18.45 ja päätty klo 6.45. Vähän jännittää nukkuminen ja rytmin sekoittuminen, en ole tehnyt öitä sitten vuoden 2002, enkä päivystänytkään. Ja varsinkin tästä ensimmäisestä yöstä tulee pitkä; heräsin tänään klo 10.30, enkä tule pystymään nukkumaan päikkäreitä ennen työvuoroa.

Mutta, on näissä yövuoroissa jotain positiivistakin; ensi viikolla tukikohdan kenraali, eli "pomo", vaihtuu, ja siellä on tietysti kunnon seremoniakin. Pääsen siis sinne sitä katsomaan, varmasti kerran elämässä kokemus!

27.8.2014

Helpotuksen huokaus

Mulla on koko ajan on ollut pieni pelko ahterissa, että joudun lähtemään täältä joulukuussa. Mun iqama, eli oleskelulupa, nimittäin umpeutuu 17.12 ja ilman iqamaa en tänne jää. Silloin ei esim pääse poistumaan maasta.

Syy miksi olen tuota jännittänyt on se, että mun sairaanhoitajarekisteröinti on viipynyt ja viipynyt. Koko ajan löytyy joku uusi ongelma, eikä tietty kaikkia samaan aikaan.

Kuka enää edes muista koko MERSiä...

Ensimmäinen ongelma oli se, että meidän Suomen rekisteröinti on ikuinen, kun taas lähes kaikissa muissa maissa se pitää uusia vuoden-parin välein. Piti siis saada Valvirasta uusi todistus jossa mainittiin että rekisteröinti on lifelong. 

Seuraava ongelma oli, että mun Suomen työtodistuksessa ei lukenut että työskentelin rekisteröityneenä hoitajana. Huoh. Piti siis hankkia sieltä uusi todistus kun olin maaliskuussa lomalla Suomessa. 

Sitten ongelmana oli, ettei todistuksessa lukenut päivämääriä jotka olin opiskellut. Ei riittänyt että todistuksessa luki kuinka kauan koulu kesti ja milloin valmistuin. 

Ja viimeisin on mun transcript, eli kuinka kauan olen mitäkin oppiainetta opiskellut. Se kuulemma on ihan vääränlainen.

Palvelu pelaa ruokakaupassa. Tässä saa kookoksen "kuorittua"...

Mun sairaanhoito-opisto muuttui ammattikorkeakouluksi viimeisen puolen vuoden opiskeluaikana, eikä sitä siis ole ollut kahdeksaantoista vuoteen. Olin yhteydessä kansallisarkistoon, mutta ei sielläkään ole muuta transcriptiä, kuin se, mikä tuli todistuksen mukana. 

Sain onneksi ammattikorkeakoulusta todistuksen, jossa luki opiskeluaika ja että koulua ei enää ole. 

Viime viikolla mun piti laittaa seuraava loma-anomus koneelle, ja kone ilmoitti että mulla ei ole lokakuussa työsopimusta. Häh? Mähän tein uuden sopimuksen jo 2kk sitten. 

...ja täällä taas ananaksen.

Apulaisosastonhoitaja yritti sitä sitten selvitellä, ja tänä aamuna kävi ilmi että koska en ole vielä rekisteröitynyt, mun uutta sopimusta ei ole hyväksytty. Kiva kun ovat ilmoittaneet siitä... Mun sopimusta on siis jäljellä vain kaksi ja puoli viikkoa.

Lähdin sitten puolenpäivän aikaan (kun meidän sali onneksi loppu) ihan Saudi commission for health specialtiesin, eli rekisteröintipaikan päätoimistoon (sairaalallakin on pieni, huonosti toimiva toimisto). Siellä istuin lähes kaksi ja puoli tuntia, välillä sain käydä selittelemässä asioita, ja lopulta sain käsiini paperin, jonka mukaan olen reksiteröitynyt.


Mun käskettiin viedä paperi toiseen toimistoon, jossa saisin rekiseröintikortin. No, ensin kone oli mennyt juuri rikki, mutta onneksi saivat sen korjattua. Kun sitten sain kortin, oli se menossa umpeen huhtikuussa 2015. Mulle oli sanottu aikaisemmin, että rekisteröivät mut vain vuodeksi, koska olen uudelleenrekisteröitynyt, eikä mulla ole kasassa vaadittavia opintopisteitä (CME), mutta päätin kokeilla onneani. Eli, kyseenalaistin miksi kortti menee silloin umpeen, eikä ole voimassa vielä kahta vuotta (koska rekisteröinti pitää uusia aina kolmen vuoden välein). Selittelin että olen ollut maasta poissa viisi vuotta, ja viimeksi olin täällä vain vuoden, sitten mies katsoi koneelta mun passista maahantuloviisumin ja lopulta teki mulle uuden kortin. Olen siis rekisteröitynyt vielä kaksi vuotta, jee!

Nyt voin siis rauhassa kerätä opintopisteitä vielä kahden vuoden ajan, eli luultavasti olen täällä vielä (ainakin) kaksi vuotta. Olisikin ollut todella ironista jos olisin joutunut palaamaan Suomeen, kun kerrankin viihdyn töissä ja muutenkin elämä hymyilee. Nyt voinkin helpottuneena viettää taas mahtavaa viikonloppua; huomenna on Piraatti-party ja perjantaina menen taas tukikohtaan.

24.8.2014

Lisää läksiäisiä

Keskiviikko-iltana, siitä huolimatta että olin ollut sairaslomalla, lähdin Kingdom-compoundille läksiäis-illalliselle. Ne oli yhden irlantilaisen, joka oli mun orientaatioryhmässä. Meitä oli 13 länsimaalaista (Suvi mukaan lukien) mun orientaatioryhmässä, joista viisi on lähdössä nyt ensimmäisen vuoden jälkeen.

En ole käynyt Kingdomilla tällä reissulla, enkä muistaakseni viimeksikään, mutta kun olin täällä vuonna 2001-2002 tuli siellä vietettyä monta viikonloppua. Täällä oli nimittäin silloin yksi suomalainen firma, joka oli mukana perustamassa tänne internettiä, ja ystävystyin silloin siellä asuvien suomalaisten miesten kanssa.

Torstaina oli taas vuorossa Jutan läksiäiset osa kaksi. Mentiin Najd-village perinneravintolaan, missä käytiin myös meidän orientaation aikana.



Meitä oli aika kansainvälinen porukka; Jutan ja miehen lisäksi Raija, Jutan ja Raijan työkaverit S Malesiasta ja D Kanadasta, venäläinen I, tukikohdasta K, L ja R ja Brittimies M joka oli mukana Bahrainin reissulla. Myöhemmin tuli vielä D:n kreikkalainen poikaystävä D.

Meillä oli oma huone, joka oli sisustettu perinteisesti arabialaisittain, me istuttiin tyynyillä lattialla, ja syötiinkin siis lattialla. Ei sentään käsin :-)



Aluksi saatiin tuttuun tapaan arabialaista makeaa teetä ja taateleita.

Me tilattiin kaksi valmista ateriakokonaisuutta, jotka oli tarkoitettu neljälle hengelle per kokonaisuus. Meitä oli kaksitoista henkilöä, ja silti ruokaa jäi yli vaikka kuinka paljon. Onneksi kolme ihmistä ottivat niistä doggy-bagit mukaan. Kamelia ei valitettavasti saatu, MERSin takia kamelinlihasta on pulaa. Vähän kyllä nauratti se että Saudeissa (!) on kamelinliha kortilla!



Juomana oli limsa, vesi ja piimäntyyppinen laban


Ruuan jälkeen saatiin arabialaista kaardemummakahvia todella pienistä kupeista. Jälkiruuaksi oli jotain kaardemumma-taatelilettuja ja joku muu taatelimassahomma. Letut oli tosi hyviä.

Illan päätteeksi toi tarjoilija vielä palavaa oudia tai bakhouria. Perinteisesti oudia on poltettu häissä tai muissa juhlissa, ja sitä poltetaan myös kodeissa tuoksun aikaansaamiseksi. Tarjoilija siis tarjosi oudia jokaiselle, ja sitä savua "löyhytellään" kädellä itseä päin. Mä en kauheesti pidä sen hajusta. Kauppakeskuksissa se on aina palamassa oud-kauppojen ulkopuolella.

22.8.2014

Ja taas sairastettiin...

Sunnuntaina laahustin taas yliväsyneenä töihin, ja sanoinkin heti mun tiimille, että haluan ensimmäiselle aamutauolle. Koska meitä sattui olemaan neljä hoitajaa salissa, normaalin kolmen sijaan, pääsin tauolle heti klo 7.30 aikaan ja menin Dr Coffee-kahvilaan (koska molemmat Starbucksit sijaitsevat toisilla puolilla valtavaa sairaalaa) ja ostin ison jääkahvin.


Sitten menin passitoimistolle katsomaan oliko Jutta vielä siellä, ja kyllä oli. Jutta oli miehensä kanssa hakemassa passiaan, kun olivat lähdössä käymään Saudi-Arabialle kuuluville Farasan-saarille. Ne saaret on munkin Saudien must see-listalla, varsinkin nyt kun olen sukeltaja!

Maanantai-aamuna heräsin räkäisenä ja tukkoisena. Jo kolmas kerta kuuden kuukauden aikana! En siis mennyt töihin ja rupesin miettimään syitä toistuviin flunssiin. Yksi syy on varmasti yliväsymys. Maaliskuun alusta lähtien olen ollut reissussa tai (enemmän tai vähemmän) juhlinut kaikki viikonloput kahta tai kolmea lukuunottamatta. Olen illan virkku, enkä yleensä saa työviikolla tarpeeksi unta, joten yleensä nukunkin sitten enemmän (eli aamulla pidempään) viikonloppuisin. No, niitä myöhäisiä aamuja ei ole hirveästi ollut, tai jos on ollut, niin silloin nukkumaanmeno on ollut erittäin myöhäistä.

Myös maaliskuun ja heinäkuun lomat olivat erittäin kiireisiä, ja usein uni jäi vähiin. Joten, nyt kun elämä alkaa muutenkin vähän rauhoittua (kai) Jutan, ja pian K:nkin, lähdettyä niin täytyy yrittää panostaa nukkumiseen. Kuten ensi viikonloppuna kun mennään tukikohtaan. Normaalisti olen mennyt torstaina töiden jälkeen, mutta ensi viikonloppuna aion mennä vasta perjantaina päivällä.

Toinen syy toistuviin flunssiin voi olla aina pauhaava ilmastointi. Tiistaina tein sen, mitä olin jo pitkään suunnitellut. Pistin koko kämpän järjestyksen uuteen uskoon, eli siirsin sängyn pois ilmastoinnin alta. En kyllä tiedä kuka/mikä idiootti tämänkin asunnon on suunnitellut...

Vanha järjestys...

...ja uusi. No, eihän toi hitsin sohva mahtunut tonne toiseen nurkkaan. Ja sänkykin piti jättää noin koska mun pitäisi saada aikaiseksi tyhjentää noi sängynaluslaatikot. Kun sitten laitan sängyn seinää vasten ei laatikoihin enää pääse, enkä voi kuvitella että kääntäisin sängyn ihan toisin päin, niin että pää olisi tänne kuvanottosuuntaan ja jalat ikkunaseinälle. Parvekkeelle ei nyt pääse, mutta enpä mä siellä koskaan ole oleskellutkaan.

Olin siis myös tiistain poissa töistä, kun kaksi päivää saa olla omalla ilmoituksella. Keskiviikkona menin töihin, mutta jo tunnin jälkeen menin työterveyshuoltoon kun oli niin huono olo, ja sain sen päivän vielä sairaslomaa. Kovasti yritti tyrkyttää mulle cold packia, eli sitä muovikassillista flunssalääkkeitä, joita mulla on jo kaksi. Kieltäydyin, mutta sanoin että Strepsilsiä voisin ottaa. Olin nimittäin antanut omat edelliset pois, koska en voi sietää niitä punaisia. Apteekissa sitten kysyin onko niillä muita kuin punaisia, ja sainkin kaksi pakettia mentholin makuisia. Sitten menin ruokakaupan kautta kotiin ja samantien päikkäreille.

Torstaina menin taas töihin, ja vointi olikin onneksi ihan ok. Toivon todellakin että ainakin tämän vuoden flunssat on nyt sitten sairastettu.

18.8.2014

Aaviikkoseikkailu ja läksiäiset

Jutan työvuosi Saudeissa on ohi, ja Jutan aviomies H tuli Suomesta viikon lomalle tänne Saudeihin. Koska miehiä ei saa tuoda sairaalan asuntoihin, yöpyivät Jutta ja H muutaman yön K:n luona tukikohdassa. Sen lisäksi he reissaavat muutaman päivän ja viettävät viimeisen yön hotellissa Riadissa.

Mä tein viime viikolla 7-19 vuoroja, maanantai oli vapaapäivä, ja torstaina pääsin siis vasta klo 19. Jutta ja Raija lähtivät jo aikaisemmin tukikohtaan. H:n lento laskeutuisi vasta klo 23.50, joten lähdin myöhemmin taksilla lentokentälle ja tapasin siellä Jutan, Raijan ja K:n. Lento oli parikymmentä minuuttia myöhässä, ja tietysti maahantulo ym vie oman aikansa, joten H tuli ulos vasta joskus vähän ennen klo 01.

Käytiin vielä matkalla tukikohtaan hakemassa herkulliset shawarmat, ja nukkumaan päästiin vasta klo 02 jälkeen.

Koska Jutta ei ollut vielä käynyt Edge of the Worldillä, päätettiin me lähteä sinne perjantina. Ei ehkä ollut ihan fiksuin veto, koska nyt on vuoden kuumin aika. Puhelin väitti että Riadissa oli 44c, mutta kun tultiin iltapäivällä takaisin tukikohtaan, näytti tukikohdan mittari 47c. Varjossa. Sitähän tuolla aavikolla ei pahemmin ollut...

Matkan varrelta
 
Lähdettiin klo 9 aikaan liikkeelle, meitä oli kaksi autollista, K:n lisäksi kaksi muuta miestä tukikohdasta ja meidän jo mainittujen lisäksi uusi tuttavuus, suomalaisnainen A. Mentin taas tukikohdan turvatarkastusten läpi, mikä vei oman aikansa, ja yksi auto, joka oli mennyt tukikohdan ulkopuolelle odottamaan A:ta oli jo mennyt ja me kolme muuta naista odotettiin K:ta joka tuli auton ja R:n kanssa tarkastusten läpi. Siis tukikohtalaisten autot tarkastetaan läpikotaisin joka kerta kun ne tulee tai menee.

Ei oltu odotettu kauhean kauan kuumassa auringossa abayat päällä, kun nähtiin K:n auton tulevan. Mutta sitten K juuttui viimeiselle portille. Heilutteli meille käsillään ettei tiedä mitä tapahtuu. Odotettiin jonkin aikaan ja L, joka oli ollut jo ulkopuolella, tuli autolla meidän luo. Hypättiin kyytiin ja L sanoi että K oli soittanut ja sanonut että tukikohta oli "lockdownissa", kukaan ei pääse sisään eikä ulos. Syytä ne ei tiennyt. Onneksi se kesti vain lyhyen ajan, kai se liittyi jotenkin viimeaikaisiin uhkauksiin.

Ajettiin Edge of the Worldille ensin noin tunti maantiellä ja sitten toinen mokoma off-road. Pysähdyttiin nimittäin monta kertaa kuvaamaan kameleita ja vuohia. Niistä ei saa koskaan tarpeeksi :-)






Paimen rukoustauolla


Lentävä kameli! Pikkuinen pelästyi meitä..


Kun saavuttiin Edgelle oli siellä yksi toinenkin auto, ja myöhemmin tuli kaksi lisää. Ei siis oltu ainoita hulluja!


Toinen porukka oli lounaalla. Ja siellä sattui olemaan tuttu suomalainen E meidän sairaalasta. 

Tällä kertaa en kävellyt ihan loppureunalle asti, ja hyvä niin, kun käveltiin takaisin alkoi mua vähän pyörryttää ja oksettaa. Kaksi muutakin voi vähän huonosti, Onneksi meillä oli mukana isot kylmälaatikot täynnä jäitä ja vesipulloja, jäällä sai hyvin vilvoitettua itsensä.





Lyhyen vilvoittelun jälkeen hypättiin taas ilmastoitujen autojen kyytiin ja ajettiin takaisin Riadiin.



Kovin oli ruuhkaista paluumatkalla ;-)

Tukikohdassa laitettiin suihkun jälkeen vähän (suomalaisia) herkkuja Jutan pienimuotoisa läksiäisiä varten. Meitä oli siis sama porukka joka oli Edgellä.

K oli tilannut tukikohdan ravintolasta kakun, eikä ne tehnyt pienempää kuin 30 hlölle.


Vietiin siis loput kakusta mennessämme, kun mentiin tukikohdan baariin. Siellä ei kyllä ollut paljon porukkaa, enkä enää tuntenutkaan oikeastaan ketään, kun niin moni tuttu on lähtenyt. K suunnittelee lähtevänsä marraskuussa, joten sitten loppuu nämä ihanat viikonloput tukikohdassa. Muutama tuttu jää vielä, joten eiköhän siellä silti tule käytyä joskus juhlissa.

Olut on ollut jo loppu muutaman viikon ajan...

Baarissa soitti taas sama dj, tanssittuakin tuli aika paljon, vaikka musiikki nyt oli mitä oli... Meidän suomalaisten ja meidän muutaman kaverin lisäksi siellä ei oikeastaan kukaan koskaan tanssi. Että voi olla että jos me ei olla siellä niin kukaan ei tanssi!

Seuraavana päivänä mentiin buffet-brunssille tukikohdan ravintolaan, ja sieltä altaalle. Tuli taas lilluttua monta tuntia putkeen vedessä.

Illalla H kokkasi meille herkullisen päivällisen, ja klo 20.30 aikaan Raija ja minä lähdettiin takaisin sairaalalle ja arkeen.

11.8.2014

Taas Bahrainissa

Viime viikko oli tosi kiireinen, maanantaita lukuunottamatta, "kiva" lomaltapaluu siis... Sunnuntaina ja keskiviikkona pääsin lounaalle vasta klo 16.00, eli menin sitten suoraan kotiin (työaika loppuu 16.30, palkaton lounas on 45 min).

Viikonlopun Bahraininreissu oli siis todella odotettu ja tuli tarpeeseen. Meitä lähti Raijan ja Jutan lisäksi australialainen mies I, joka ajoi ja brittimies M. Tarkoitus oli lähteä klo 17.30 aikaan, mutta I tuli vasta klo 18, ja hänen piti käydä vielä nopsaa kotona.


Ajomatka Bahrainin rajalle kesti reilut 4h, yhden pysähdyksen taktiikalla, ja rajalla meni noin tunti. Oltiin perillä ystävämme B:n luona klo 01 aikaan. I:tä lukuunottamatta majoitumme kaikki B:n luokse.

B on australialainen pankkiiri, joka muutti Riadista Bahrainiin muutama kuukausi sitten. Hän asuu todella hulppeassa kolmen makuuhuoneen asunnossa, joka sijaitsee viidennessätoista kerroksessa. Eli, näkymät valtavista ikkunoista on upeat.

Monessa talossa on uima-allas katolla





Perjantaina lähdettiin rannalle, Al Dar islands-saarelle. Saari sijaitsee vajaan 10 min moottorivenematkan päässä Bahrainista. B oli varannut meille etukäteen "majan" (hut), joten pääsimme yksityiselle rannalle. Ensin otimme silti yhdet (tai ehkä kahdet...) yleisellä puolella.

Ranta oli todella kivasti suunniteltu, ja siellä oli myös muutama luksusmökkikin, jossa olisi saanut yöpyä. Omia ruokia ja juomia ei saanut rannalle tuoda (neillä oli kyllä vettä mukana), mutta pientä maksua vastaan olisi saanut tuoda vaikka omat grillattavat, ja grillin sai lainata ilmaiseksi.

Meidän maja

Vesi oli yli kolmekymmentä asteista ja aurinko porotti. Jos ei olisi tiennyt missä oli, paikan arvaaminen olisi varmasti ollut vaikeaa. Yhtä hyvin olisi voinut olla vaikka Thaimaassa.

Lilluttiin suurin osa ajasta vedessä. Harmi vaan että siellä oli meduusoja (jellyfish). Lähes koko ajan nipisti ihan pikkaisen, en tiedä oliko ne jotain minimeduusoja vai jotain muuta. Mutta päivän päätteeksi meduusat poltti meitä aika kunnolla. Mäkin sain reiteen kunnon "nokkosrokon". Olen aina vähän pelännyt meduusojen polttoja, mutta onneksi se ei ollut niin paha kun luulin. Vaikka onhan niitä tietysti paljon erillaisia, ja jotkut voivat olla todella vaarallisia.



Rannalta lähdettiin auringonlaskun aikaan, ja mentiin takasin B:lle suihkuun ja valmistautumaan iltaa varten. Päivälliselle mentiin japanilaiseen ravintolaan, josta oltiin varattu teppanyaki-pöytä. Olen syönyt teppanyakia kerran ennenkin, ja vaikka se onkin ihan hyvää, niin kyllä sushi ja teriyaki ovat mun lemppareita mitä tulee japanilaiseen ruokaan. Mutta teppanyaki on elämys, kokki tekee ruoan silmiesi edessä, ja ainakin niissä kahdesa missä minä olen syönyt, on koko hommasta tehty pienoinen show, kokki heittelee mm veitsiä ja kananmunia teatraalisesti. Suosittelen. Suomessa on ilmeisesti vain yksi (!!!) teppanyaki-paikka; Hans Välimäen Masu-bistro Tampereella.

Alkupalaksi lohi-avokado sushia ja miso-keittoa. Nam.

Show-mies kautta kokki

Vatsat ylitäynnä lähdettiin baari-kierrokselle. Bahrainissa vaikuttaa olevan elävää musiikkia lähes jokaisessa baarissa. Ja kymmenittäin prostitutioituja... Varsinkin baarissa, johon jäimme iltaa istumaan. Mutta, bändi oli erittäin hyvä.

Lauantaina nukuttiin myöhään ja kello 13.30 aikaan lähdettiin ajamaan kohti Riadia. Käytiin ensin lähikaupassa ostamassa eväitä, ja sama vartija tuli taas juttelemaan mulle, kuin viimeksikin (toukokuussa)!

Sillan päässä siintää Saudi-Arabia

Rajalla meni taas tunti, auto tutkittiin taas ylimalkaisesti, uskoisin että olisi erittäin helppo tuoda alkoholia rajan yli. Mutta, vaikka sianliha-makkaroita toinkin, niin ikinä en alkoholia edes yrittäisi tuoda.

Koska oltiin lähdetty niin aikaisin, ajettiin suurin osa matkasta valoisaan aikaan. Vaikka maisemat sinänsä on sitä yhtä ja samaa; aavikkoa, aavikkoa ja aavikkoa, viihdytti se silti enemmän kuin pimeällä ajo. Myös kameleita nähtiin paljon. 


Öljyputkia



  video


Maissia ja jäätelöä. Hyvät matkaeväät :-)

Check-pointeja oli muutama matkan varrella. Mehän oltiin ihan laittomasti liikkeellä (miehiä ja naisia samassa autossa, joista kukaan ei ole sukua tai naimisissa keskenään), mutta meidät viitottiin aina vain eteenpäin.

Kotona oltiin n klo 20.00 aikaan.