29.3.2014

Paluu aavikolle

Edelleen olen vain puhelimen varassa, uusi iPad mini on kyllä latautumassa, mutta vasta huomenna pääsen käsiksi läppäriini ja saan luettua kahden viikon blogit!

Niin, pääsen siis asuntooni vasta huomenna klo 13, vartijoiden, muutaman suomalaisen ja sairaalan edustajan kanssa. Silloin pakataan Suvin ja mun tavarat. 

Tällä hetkellä olen vielä tukikohdassa, jossa vietin yön K:n vierashuoneessa:


Ja venyyyyyytän paluuta sairaalalle. Pääsen siis tänään jo uuteen yksiööni. 

Vietin viimeisen yön Suomessa lentokenttä-hotellissa, kun lento lähti niin aikaisin, enkä olisi halunnut pyytää ketään viemään kentälle siihen aikaan. Taksi jonkun kaverin luota olisi myös maksanut lähes saman hinnan kuin hotelli. 


Hotelli oli masentava ja karu, mutta henkilökunta ystävällistä (sain laittaa kylmäkallen yöksi pakkaseen, toin tänne juustoja ja poro-rouhetta), ja aamupala oli runsas ja herkullinen. 

Iltapäivän ja illan vietin Jumbo-ostoskeskuksessa, tein viimehetken ostoksia, menin ex-tempore elokuviin (Korso, en suosittele...), ja illalliselle hyvän ystävän kanssa. 

Aamulla sain ilmaisen kyydin kentälle, ja kuski toivotti "hyvää kotimatkaa" :-) Kentällä oli ihan käsittämätön jono Finnairin tiskeille, onneksi lensin British Airwaysilla!

Mulla on kyllä aina ollut ihan mieletön tuuri laukkujen ylipainon kanssa. Koskaan en ole siitä joutunut mitään maksamaan, nytkin oli 4,5kg yli! Kysyivät vielä että laitetaanko käsimatkatavara-laukkukin ilmaiseksi ruumaan, kun lento oli niin täynnä. Sopi mulle! Paitsi, että Lontoossa tajusin, että hitsi, mun tutkintotodistus ja kaikki työtodistukset, sekä mun Saudien rekisteröintipaperit oli kaikki siinä laukussa. No, eipä olis panikointi auttanut, piti vaan yrittää toivoa että laukku tulee perille...

Lento Lontooseen meni suht nopsaa. Lontoossa menin heti turvatarkastuksesta ALV-palautuspisteeseen, saisinhan verot takaisin ostamastani iPadistä, koska asun EU:n ulkopuolella. 

Tiskillä huomasin että olin unohtanut viisumini Helsinki-Vantaan lähtöselvitykseen, jossa sitä ihmeteltiin oikein kahden virkailijan toimesta. Viisumi kun on nykyään sähköinen, tulostetussa paperissa ei ole lähtöpäivämäärää eikä leimaa. 

En siis saanut veronpalautusta ilman viisumia. Enkä luultavasti pääsisi myöskään jatkolennolle ilman, joten menin British Airwaysin tiskille. Järjestivät että pääsin business-loungeen tulostamaan uuden. 

Sitten sain myös veronpalutuksen, mutta oli kyllä kaksi tympeintä virkailijaa ikinä...

Eivätkä muuten sitten enään tarkistanut viisumia portilla, kuten yleensä! Mutta, ensi kerralla tulostan muutaman varalle :-)

Jatkolento kesti 6,5h ja tuntui aika pitkältä, siitä huolimatta että katselin kaksi elokuvaa. 

Jossain Alppien yllä...

Riadissa pääsin suhteellisen nopeasti maahantulotarkastuksen läpi. Mutta laukkuja sain sitten odottaa jännityksessä vaikka kuinka kauan. Mutta, onneksi kumpaakaan laukkua ei näkynyt, jos isompi laukku olisi tullut paljon ennen sitä käsimatkatavaraa, olisin jo hieman panikoinut. Lopulta mun laukut tuli, lähes peräkkäin, ja kutakuinkin viimeisenä. 

K oli kentällä vastassa ja tukikohdassa piti käydä läpi taas turvatarkastukset. Niitä olikin eilisen aikana ihan riittävästi...


Täällä on mukavan lämmintä, jotenkin oli kyllä kovin alaston olo, kun äsken käytiin ulkona (mutta tukikohdan sisällä). Mulla kun oli "vain" T-paita ja caprit :-)

K lähti salille, ja mä siivosin täällä, kun K:n siivooja on ollut estynyt. Kovin tunnen täällä itseni kotoisaksi, vaikka en ole K:ta tuntenut kuin 3kk. K:lla on siis suomalainen tyttöystävä, joka asuu nykyään Suomessa. 

Täällä tukikohdassa oikeasti unohtaa missä sitä oikeasti on. K:n talo on iso (6 huonetta, keittiö, 3 vessaa ja iso kattoterassi). K on siis siviili ja insinööri, joka on vastuussa tukikohdan rakennuksista, altaasta ym. Mutta nopsaa tajusin taas missä olen, kun etsin siivousrättiä, ja löysin kaapista luotiliivin...

Niin, ja sitten mulla oli pieni "blondi-hetki"... Lähes kaikilla tukikohdassa on isot nelivetoiset katumaasturit. K:n naapurilla on sedaani. Kysyin että miksi ihmeessä, eihän sillä pääse aavikolle. K sanoi että ne on naisille jotka on täällä palveluksessa (kaikilla on ilmaiset autot ja ilmaiset bensat!). Tuohduin ja sanoin että onpa seksististä! K sitten muistutti mua että naisethan ei saa ajaa tukikohdan ulkopuolella, että eivät tarvitse isoja maastureita. Heh. Olin näköjään unohtanut tuon 2 viikon loman aikana!





23.3.2014

Lentomatka Suomeen

Kirjoitin tämän postauksen lentokoneessa, oli tarkoitus postata se jo viikko sitten...

Olin todella väsynyt keskiviikko-iltana, ja kyllä silloin oma sänky houkutteli enemmän kuin pitkä lentomatka. 

Lähdin kotoa hyvissä ajoin, matkalla voi joutua ruuhkaan tai kolariin, ja lennot voi myös olla ylibuukattuja. Niin, olisin voinut kirjautua lennolle netin kautta, mutta en edes muistanut koko vaihtoehtoa kuin vasta liian myöhään. 

Taksimatka kentälle kesti n 45 min, ei ollut ruuhkaa, eikä pöllyävä hiekkamyrskykään haitannut matkaa. Hinnaksi tuli 70 SAR, eli noin 15€.

Kentällä läpivalaistiin, jo sisääntullessa, kaikki laukut. Sitten menin British Airwaysin jonoon. Pian tuli virkailija ja sanoi että voin mennä business-luokan jonoon, koska toisessa oli iso ryhmä. 

Kun olin sisäänkirjautunut lennolle, jonotin ensin passintarkistukseen. Myös viisumi tarkistettiin, sillä Saudeista ei pääse poistumaan ilman exit-viisumia. 

Sitten käsimatkatavarat läpivalaistiin normaalisti, mutta naisena en kulkenut normaalin "hälytyslaitteen" läpi, vaan menin verhottuun koppiin, jossa naisvirkailija tarkisti mut sillä kädessäpidettävällä laitteella.

Ennen kentällä ei ollut kuin muutama kahvila, nykyään siellä on iso kauppa, jossa myydään taateleita, elektroniikkaa, parfyymiä, aurinkolaseja ym.

Kaupan kiertelyn jälkeen menin portille odottelemaan, ja se aikaisempi ryhmä tuli samalle penkkiriville. Ryhmässä oli kymmenisen nuorta miestä, kaksi nuorta naista ja yksi vanhempi mies. Ne oli amerikkalaisia, miehillä lyhyt armeijatukka ja vanhempi mies oli hyvin sotilaallisen näköinen. En keksinyt tälle ryhmälle muuta selitystä (Saudeissa siis) kuin että ovat värvättyjä sotilaita palaamassa jenkkeihin, ja ovat asuneet siellä tukikohdassa, missä minäkin olen aikaa viettänyt. En kehdannut kysyä, mutta Lontoosta laitoin viestin sotilaskaverille, joka sanoi että kyllä, värvätyt matkustaa ryhmässä, ja olivat varmasti niitä! (Nuoret värjäytyt ovat muuten Saudeissa n 6kk, eivätkä saa yleensä poistua tukikohdasta...).


Yölento meni suht mukavasti, sain torkuttua ihan ok. Lähes heti kun lento oli lähtenyt tarjottiin kanasämpylät ja alkoholittomia juomia. Alkoholia saa vasta tarjota Saudien ilmatilan ulkopuolella. Roskat kerättiin nopeasti pois, ja valot sammutettiin. 

Aamupala oli ihan kunnollinen. Oli munakasta, jugurttia, hedelmiä, sämpylä ja viineri. 

Kun noustiin koneeseen oli moni nainen täysin hunnutettu, kun poistuttiin, en huomannut ketään jonka kasvot oli edelleen peitossa. Monella oli huivi ja abaya, mutta monet saudinaiset oli myös riisunut molemmat. 

Lontoossa oli vain +3 astetta, enkä ollut ainoa joka järkyttyi kylmästä ilmasta! Siellä oli myös hyvin sumuista, ja kone Helsinkiin lähtikin noin tunnin myöhässä. 

Alhaalla kuvassa näkyy tuulimyllyjä

Plussat Finnairille, jota olen vähän boikotoinut, kun tarjoilivat mehuja, kun odotettiin lähtöä. Kertakäyttökupit ja servietit oli Marimekkoa, ja juuri ennen laajeutumista tarjoili lentoemäntä Fazerin sinistä suklaata :-)


16.3.2014

In memoriam

Lomani alkoi erittäin surullisissa ja järkyttävissä merkeissä; torstai-iltana sain kuulla että ystäväni, kämppikseni, tukeni ja turvani Suvi oli kuollut meidän kotona, täysin yllättäen. 


Tuntuu todella käsittämättömältä että kun kahden viikon kuluttua palaan Saudeihin, Suvi ei enää ole siellä. Miten nuorelle, terveelle ihmiselle voi käydä niin?

Toisaalta tuntuu että olen päässyt helpommalla kuin monet muut suomalaiset, jotka ovat olleet paikan päällä ja olleet Suvin vierellä. Minä muistan Suvin ihan eri tavalla kuin muut, muistan Suvin, joka tsemppasi mua kentälle lähdössä. Olin todella väsynyt, enkä olisi jaksanut pakata, saati lähteä. Suvi hoputti ja muistutti passista, viisumista jne. Muistan Suvin, joka oli innoissaan toiselle osastolle siirrostaan, mahdollisuudesta oppia uutta. Uskoisin, että Suvi kuoli onnellisena. 

Sairaala on onneksi tukenut niin paikan päällä olleita suomalaisia, kuin auttanut minua uuden asunnon saamisessa. Toivon että saan muuttaa heti saapumistani seuraavana päivänä, ensimmäisenkin yön nukun toisaalla. 

Tulen muuttamaan yksiöön, miten outoa onkaan kun ei enää voi töiden jälkeen purkaa turhautumista tai jakaa pieniä iloja toisen kanssa. Ikävä on jo nyt todella suuri <3

12.3.2014

Hiekkamyrskystä lumipyryyn...

Istun kentällä ja odottelen lentoa Lontoon kautta Helsinkiin. Lontoon kautta, koska Turkish Airlinesin talviaikataulut oli todella epämiellyttävät. 


Täällä on nyt hiekkamyrsky meneillään, ja Suomeen on povattu lauantaiksi lumisadetta. Kumpikin yhtä epämiellyttäviä.

En tykkää kauheasti lentämisestä, en pelon takia, vaan koska se on niin tylsää ja ennen kaikkea epämukavaa ja ahdasta. Nyt olen todella väsynyt, ja elättelenkin toiveita, että saisin ehkä jopa vähän nukuttua. 

Tällä viikolla olen tehnyt sunnuntaista tähän päivään neljä 12 tunnin työvuoroa, eli klo 7-19. Vaikka tämä oli harvinaisen helppo pitkäksi viikoksi, en joutunut tekemään muina päivinä, paitsi tänään, paljon mitään klo 16-17 jälkeen, niin kyllä se silti on aika väsyttävää. 

Viikko oli mukava myös sen puolesta, että olen saanut "instrumentoida" kolmessa munuaisensiirrossa. Nyt olen ollut yhteensä viidessä; kaksi lasta ja kolme aikuista. Mukava ja mielenkiintoinen leikkaus, joka menee aina kutakuinkin saman kaavan mukaan ja kestää pari tuntia. 

Tänään olikin sitten vähän vaikeampi tapaus, leikkaus kesti yli kolme tuntia ja kun oltiin viety potilas teholle, olikin kello jo 18.45. Eli, ainakin meni nopeasti tämä päivä!


Kuvassa on mun tänhetken lempi-instrumentit, Gelpin haavanlevittäjät. Niitä käytetään munuaisensiirrossa. Lempi-instrumentti siksi, että arabian kielessä ei ole p:tä, joten he lausuvat usein p:n b:nä (Pepsi = Bebsi), joten Gelpikin on Gelbi, ja se taas tarkoittaa arabiaksi "minun sydän".


8.3.2014

Red Sands ja mukava viikonloppu

Eilen toteutui taas yksi pitkäaikainen Saudi-unelma! Pääsin vihdoin punaisille hiekkadyyneille. Ne sijaitsevat n 80 km ajomatkan päässä meidän sairaalasta. Vaikka sieltä ei meidän matka kyllä tällä kertaa alkanutkaan.

Torstaina kiirehdin töistä kotiin, äkkiä suihkuun ja sitten Suvin kanssa taksilla sotilastukikohtaan. Mun piti nimittäin vihdoin saada mun kulkulupa, ja sen antajan työaika päättyisi klo 16.30.

Olimme perillä vähän ennen klo 16.30, mutta oli vähän epäselvää, tuleeko ystävämme (ja sisäänkirjaajamme) K hakemaan meidät ulkopuolelta, mistä yleensä (IKEAn kohdalla laitetaan aina tekstiviesti, silloin K lähtee portille päin), koska hän "vartijoi" ettei luvan-antaja lähtisi kotiin. K oli yrittänyt soittaa mulle, mutta puhelin oli jo äänettömällä. Me vierailijat ei periaatteessa saada viedä aluelle puhelimia missä on kamera, eikä tietenkään kameroitakaan. Mutta ainahan ne on mukana, joko K:n (tai sen asukkaan, jonka kyydissä tullaan) autossa tai taskussa. Yritin soittaa K:lle, mutta en saanut yhteyttä.

Lähdettiin sitten Suvin kanssa kulkemaan kahden ensimmäisen, Saudivartijoidun portin läpi. Näytettiin iqamat (oleskeluluvat), ja päästiin eteenpäin (näistä me mennään siis yleensä auton kyydissä, ja vain asukas näyttää oman kulkulupansa). Tultiin sitten kolmannelle kopille, missä asukas aina kirjaa meidät sisään, ja meidän iqamat vaihdetaan punaiseen korttiin. Siitä ei sitten päästy eteenpäin, joten jouduin kaivamaan puhelimen esille, ja soitin taas K:lle. Tällä kertaa sain hänet kiinni, ja hän olikin jo ihan ulkopuolella. Sain pitää puhelimen.

Sitten vielä viimeinen turvatarkastus ja sain kulkulupani, joka mulla nyt siis aina on, kun olen alueella ja johon vaihdoin edellisellä kopilla saadun kortin. Ja vihdoin oltiin taas "vapaudessa"!

Mentiin K:lle ja saatiin lasilliset valkoviiniä. Pian me aloitettiin sitten Suvin kanssa kokkailu ja ystävämme L tuli myös syömään. Ruuan jälkeen käytiin vielä tukikohdan baarissa, istuttiin terassilla t-paidoissa, ilta oli ihanan lämmin! Ajoin taas myös autoa, pitihän mun vähän harjoitella, lähden nimittäin Suomeen lomalle keskiviikon ja torstain välisenä yönä!

Kartta kevään kidutus-sessiolle. Just...

Yövyttiin siis tukikohdassa, ja lähdettiin sitten Suvin kanssa L:n kyydissä punaiselle aavikolle, jossa oli järjestetty hash-kävely. Ajettiin kolmen auton letkassa.

Mitä sitä turhaan ohittaa oikealta, missä on tilaa, kun voi ihan yhtä hyvin ohittaa vasemmalta pientareelta. Tätä tapahtui usein.


Koska tänä talvena on satanut normaalia enemmän, on aavikkokin paikoin vihreää

Siellä ne häämöttää! 

Rankkaa kiipeämistä, kengät täynnä hiekkaa, ja muutaman askeleen jälkeen valui taas askeleen alaspäin







Rankkaa oli +35c helteessä, mutta dyynit oli kyllä uskomattoman upeat. Tällä kertaa me käveltiin lyhyempi lenkki, mutta toivottavasti pääsen sinne vielä ensi syksynä tai talvena, viileämmällä ilmalla.

Kamelaita näkyi paljon matkan varrella 

Tämän näyn näkee melkein aina ydinkeskustan ulkopuolella

Taidetta check-pointin vieressä. Siellä sun täällä on check-pointeja, mutta harvemmin niissä näkee pysäytettyjä autoja. Ehkä ne vain tarkistaa, etteivät naiset aja.

Takavarikoituja (tai mällättyjä, en ole ihan varma) autoja varastoidaan sillan alla

Aavikolta palattiin vielä yöksi tukikohtaan, missä piti taas mennä samat turvatarkastukset läpi. Katsottiin siellä vielä Tom Hanksin tähdittämä Captain Phillips-elokuva (suosittelen!), kivan lisän elokuvaan toi, kun sai vierestä ihan selitykset sotilas-sanastolle :-)

Tänään onkin sitten taas nautittu auringosta altaalla, vaan aika nopeasti saa kyllä pulahtaa veteen, sen verran kivasti toi aurinko taas lämmittää!

Tämän ihanan viikonlopun voimin jaksan varmasti paahtaa vielä neljä 12-h työpäivää ennen kahden viikon lomaani. Blogikin taitaa nyt sitten hiljentyä muutamaksi viikoksi.

4.3.2014

Saudikuninkaalliset

Eilen meillä oli taas yksi prinsessa potilaana. Niitähän täällä riittää. Tämän viiden kuukauden aikana, jonka olen täällä ollut, olen ollut mukana jo neljän tai viiden kuninkaallisen leikkauksessa. Ja yksi oli hyvin, hyvin kuninkaallinen.

Sairaalalla on oma VIP-osasto kuninkaallisille ja muille tärkeille, ja ensiavussakin on VIPeille oma osa, jonka sisäänkäynnille johtaa palmuilla reunustettu tie.

Sairaalahan on siis syöpään ja elinsiirtoihin erikoistunut sairaala, jonne potilaat tarvitsevat lähetteen. Tehdäänhän täällä toki ihan tavallisiakin leikkauksia, mutta silloin potilaat ovat yleensä sairaalan henkilökuntaa tai näiden perhettä. Tai sitten kuninkaallisia ja muita VIPejä.

Koska mulla nyt ei satu olemaan kuvia saudikuninkaallisista... Tämä on meidän vain naisille tarkoitetun kahvihuoneen ovesta

Ja niitä kuninkaallisiahan täällä riittää. Niitä on täällä Saudeissa tuhansia, esimerkiksi ensimmäisellä kuninkaalla, Abdulazizilla (1876-1953) oli 22 vaimoa. Näiden kanssa hän sai yhteensä 45 poikaa ja monta tytärtä.

Nykyään miehellä saa olla vain neljä vaimoa, ja näitä tulee kohdella tasapuolisesti. Joten, vain kaikkein rikkaimmilla ja kaikkein köyhimmillä on varaa useampaan vaimoon. Meidän sairaalan perustajalla, kuningas Faisalilla (1906-1975), oli neljä vaimoa ja 19 lasta. Kuningas Faisalin tappoi muuten hänen oma veljenpoikansa.

Kaikki viisi kuningas Abdulazizin jälkeistä kuningasta olivat Abdulazizin poikia. Perhettä kutsutaan House of Saudiksi. Nykyinen kuningas on Abdullah, hän on jo 90-vuotias, ja on ollut vallassa vuodesta 2005. Nykyinen kruununprinssi on hänen 76-vuotias veljensä prinssi Salman. Kaksi Abdullahin kruununprinssiä on jo kuollut hänen valtansa aikana.

Muslimeilla on yleensä oman etunimen lisäksi isän ja isoisän nimi. Eli, jos poika on Muhammad Omar Abdullah, silloin Omar on hänen isä ja Abdullah isoisä. Tällä tavalla voi myös helposti päätellä ketkä on sisaruksia, täällä kun monet ovat saman sukunimisiä, mutta jos toinen ja kolmas nimi on sama, ovat he luultavasti sisaruksia.


Myös tytöt saavat isän ja isoisän nimet toiseksi ja kolmanneksi nimeksi. Yleisimmät sukunimet Riadissa on mm al Enazi, al Qahtani ja al Otaibi. Näitä on joka päivä monia leikkauslistalla. Ja koska monella on sama yleinen etunimi, kuten Muhammad tai Abdulaziz, niin voi samassa salissa olla kaksikin samannimistä potilasta samana päivänä! Naimisiin mennessä vaimo pitää oman sukunimensä. Lapset saa automaattisesti isän sukunimen. 

Mutta siis, aina kun meillä on ollut kuninkaallinen potilas, laitan nimet muistiin, ja katson kotona wikipediasta, kuka potilas oli :-) Kerran myös vastasin yhden kirurgin puhelimeen, ja langan päässä mies esitteli itsensä; Olen prinssi Bandar King Faisal Foundationista. Tottakai googlasin hänetkin. Hänen isoisä oli siis sairaalan perustaja, kuningas Faisal.

Kuninkaallinen potilas tuo myös tullessaan kunnon "sirkuksen". Potilalla on usein oma lääkäri mukana salissa. Nukutuksen hoitaa meidän anestesiaylilääkäri. Meidän tiiminvetäjä on myös aina salissa. Ennen leikkausta ilmoitetaan aika, milloin leikkaus tehdään, ja tuon ajan jälkeen yleensä odotellaan puolesta tunnista tuntiin että potilas saapuu... Ja potilasta kohdellaan todellakin täysin erillailla kuin muita, tavallisia tallaajia.

Tämä olisi sopinut aiempaan postaukseen, mutta kun se oli vasta tänään Facebookissa, niin laitetaan se nyt sitten tähän. Tuollaista se siis todellakin on, kun kone on laskeutumassa, tai rullaa vielä kiitotiellä.


Edellinen sairaala jossa olin täällä Saudeissa töissä oli sisäministerin, prinssi Naifin, alaisuudessa. Siihen sairaalaan tuli sitten tämän sukuhaaran potilaat. Kerran sitten päivystysaikana noin kuusivuotias prinsessa oli kaatunut pyörällä ja saanut pienen haavan päähän, joka vaati ompelua. Tyttö tuotiin leikkaussaliin, jossa plastiikkakirurgian ylilääkäri ompeli haavan. Ja neurokirurgian ylilääkäri oli myös paikalla, ja jopa piti tytön kättä leikkauksen aikana!

Minä sain silloin vastuuvuorolaisena etsiä muita kuninkaallisia jotka hiipivät luvatta pitkin osastoa, yhden löysin steriilivarastosta! Mutta olivat muuten mukavaa porukkaa ja antoivat meille valtavan suklaa-tarjottimen.

1.3.2014

Kabsa-pippalot

Eilen oltiin siellä sotilastukikohdassa jokavuotisissa, arabiteemaisissa Kabsa-bileissä. Pukukoodina oli miehille arabipuku, naisille arabialainen (jalabiya) tai tavallinen iltapuku.

Mentiin jo ajoissa, jotta ei jumituttaisi ruuhkaisella portilla, sisäänkirjautuminen kun vie aika kauan. Ehdittiin siis nauttia lasilliset viiniä ja ottaa valokuvia ennen juhliin lähtöä.

Suomenliput...? Kuvassa olevan miehen tyttöystävä on suomalainen

Noniin, varotaan sitä laahusta...

Juhlat olivat valtavassa teltassa, joka oli koristeltu upeasti arabialaisine mattoineen ja koristeineen. Ulkopuolella oli kameli ja haukka, joiden kanssa sai ottaa valokuvia. Sisällä oli myös valokuvauspaikka, jossa ammattilainen otti valokuvia. Ja myöhemmin siellä sai itse ottaa kuvia.





Törmäsin myös juhlissa täällä toisessa sairaalassa työskentelevään suomalaiseen Silmuun, jonka blogiakin olen seurannut.



Ruokana oli buffee, siellä oli niin arabialasita kuin länsimaalaistakin ruokaa, mm lohta.

Juhlissa esiintyi myös egyptiläinen vatsatanssija. Oli kuulemma todella vaikeaa löytää täältä semmoinen!

video

Jatkoille siirryttiin juhlien loppuessa jonkun talon katolle, minne juhlien dj:kin tuli laitteineen.



Sieltä matka jatkui vielä uima-altaalle, tällä kertaa en uinut, yöllä ilma oli aika viileää...