17.2.2014

Flunssassa

Kyllä täälläkin jotkut asiat toimii erinomaisesti, kuten työterveyshuolto.

Viime viikolla olin tosi väsynyt ja palelin koko ajan, mutta vasta eilen flunssa alkoi kunnolla. Aamulla olin vähän kahden vaiheilla, että mennäkö töihin vai ei, mutta koska olo silloin oli vielä suht hyvä, päätin lähteä töihin.

Parin tunnin töissä-olon jälkeen alkoi olo olla aika vetämätön ja vähän yskittikin. Olin myös pari kertaa aivastanut maskin litimäräksi (yäkk!). Työkaveri sitten ehdotti että ehkä mun kannattaisi mennä työterveyshuoltoon, jota kutsutaan täällä Family Mediciniksi, koska se on vähän kuin terveyskeskus, sinne saa myös työntekijöiden omaiset tulla.

Päätin sitten mennä, vaikka en uskonutkaan että saisin sairaslomaa. Edellisellä viikolla yksi miespuolinen saudihoitaja oli mennyt Family Mediciniin kesken työpäivän ja sille oli annettu vasta seuraava päivä sairaslomaa, sen piti mennä takaisin töihin loppupäiväksi. Melko outoa, jos multa kysyy...

North Tower, sairaalan uudisrakennusta vuodelta 2008. Tästä menen töihin, me asutaan noin 100m päässä.

Olin Family Medicinissä n klo 11 aikaan, se sijaitsee siis sairaalan tiloissa. Vähän piti ensin etsiä ja kysellä että missä se ilmottautuminen oikein on, mutta lopulta sain jonotusnumeron. Odotin ehkä noin 10 min ja pääsin hoitajan luo. Hän määräsi mut eka vaa'alle ja sen jälkeen otettiin lämpö ja vitaalit, eli verenpaine, pulssi ja happisaturaatio. Kuumemittarin hoitaja tunki mun suuhun, se on  mun mielestä kyllä tosi ällöttävää, vaikka siinä kertakäyttöinen suojus olikin. Vitaalit oli ihan ok, mutta lämpöä oli ruhtinaalliset 37,0 astetta.

Sitten odottelin taas jotain kymmenisen minuuttia, ja pääsin lääkärin luo. Hän kysyi vain muutaman kysymyksen, ja kysyi halunako sairaslomaa seuraavaksikin päiväksi. Vastasin että kyllä, ja niin sain saikkulapun. Taisi olla se mun lämpötila joka vaikutti, tai sitten olin vakuuttavampi kuin se mieshoitaja ;-)

Sitten vein sairaslomalapun töihin, ja menin sairaalan apteekille, jossa jonotin n vartin ilmaisia flunssalääkkeitä. Ne on siis vakiolääkkeet, mitä ilmeisesti aina saa flunssaan. Sain parasetamolia (acetaminophen), Strepsilsiä, yskänlääkettä ja jotain antihistamiinejä (joo, eihän mulla mitään allergiaa ole...). Nenäsumutteen olisin mielelläni vielä ottanut, noista olen käyttänyt vain Strepsilsiä.


Kaikkeen tähän meni siis vain noin tunti aikaa. Toimii vähän paremmin kuin mun Suomen työpaikan työterveyshuolto, joka muuten sijaitsee ihan eri kaupunginosassakin! Eikä sinne voi edes mennä hakemaan saikkua flunssan takia. Niin, eihän sieltä saa apua oikeastaan mihinkään muuhunkaan vaivaan...

Viimeksi kun olin täällä töissä ja menin Intiaan lomalle, sain sairaalan matkailuklinikalta ilmaisen rokotteen lisäksi ilmaiset malarialääkkeet, ripulilääkkeet ja jopa hyttysmyrkynkin!

Onneksi mulla on sentään vain flunssa, eikä MERSiä (Middle Eastern Respiratory Syndrome), se on SARSin tapainen coronavirus, joka on tappanut jo 60 ihmistä täällä Saudeissa.

4 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista ja katevalta kuulostaa tuo terveyskeskus, mulla on laakaripostaus alla mutten saa sita valmiiksi kun me taidetaan asua tuolla klinikalla ja odotan etta jotain uutta jannaan kirjotettavaa tulee viela, terveisia luulotautisen paratiisista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään olen taas, nyt ihan aamusta, täällä family medicinissä, eikä ole ollenkaan yhtä sujuvaa kuin sunnuntaina. Tunti sitten kävin hoitajan luona, ja lääkäriä odottelen. Liekö tullut edes töihin...

      Poista
  2. Troppaa nyt ittes kunnolla, että paranet. ; ) =D
    Johan on hyvä systeemi sielläpäin maailmaa. Täällä tosissaan saa odottaa aikaa työt.hoitajalle useamman päivän. Joskin. . . Flunssan sattuessa taitaa saada kolmen päivän saikun puhelimitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, parempaan päin jo menossa :-) Ja kyllä täälläkin saa olla kaksi päivää ilman todistusta, mutta tuntuu paremmalta käydä hakemassa se.

      Poista