18.12.2013

Kulttuurieroja ja uskontoa

Täällä Saudeissahan on vain yksi sallittu uskonto; islam. Siitä kirjoitin jo jonkinverran "Tietoa Saudi-Arabiasta" postauksessa, mutta tässä tulee vähän lisää tietoa.

Koraanin sääntöjen lisäksi monissa muslimi-maissa noudatetaan myös kulttuurillisia säännöksiä. Esimerkiksi naisten ympärileikkaus ei ole Koraanin määräys, vaan kulttuurillinen tapa, jota noudatetaan lähinnä Somaliassa, Sudanissa, Keniassa ja Etiopiassa.

Koraanissa neuvotaan naisten pukeutua säädyllisesti, ja peittämään kauneutensa muilta miehiltä kuin lähisukulaisilta. Suuressa osaa maailmaa musliminaiset siis peittävät päänsä ja kaulansa huivilla (hijab, "peittää") ja pitävät pitkähihaisia ja -lahkeisia, löysiä vaatteita.


Muun muassa Saudi-Arabiassa ja Afganistanissa tämä ei riitä, vaan laki määrää että naisen pitää pukeutua peittävämmin. Kaikkien naisten, myös länsimaalaisten, täytyy Saudeissa käyttää mustaa kaapua, eli abayaa (Afganistanissa burqa, joka peittää koko kropan päästä varpaisiin, ja silmien edessä on "ruudukko"). Saudi-naiset käyttävät yleensä abayaa, joka nostetaan selkäpuolelta pään yli. Sen alla on huivi, ja lisäksi kasvot peitetään niqabilla, jolloin vain silmät näkyvät. Jotkut peittävät koko kasvot, ja pitävät jopa käsineitä.

Kasvojen peittäminen on täällä Saudinaisille periaatteessa pakollista, mutta kaikki ei silti kasvojaan peitä, jos mahram antaa siihen luvan. (Jokaisella naisella on mahram, joka on mies jonka kanssa ei voi mennä naimisiin, yleensä isä, aviomies, poika tai veli. Mahram on se, joka Saudeissa päättää naisen asioista, antaa tälle luvan esimerkiksi käydä töissä tai matkustaa.)


Muslimien pitää siis puekutua vaatimattomasti. Saudeissa suurin osa paikallisista miehistä käyttää valkoista "yöpaitaa", thobe (paitsi nyt talvella monet käyttävät paksumpaa ruskeaa, mustaa tai harmaata) ja päässä on keffiyeh (ruudullinen huivi) tai ghutra (valkoinen huivi) ja iqal (musta rengas). Thoben alla on valkoiset pitkät housut, ja huivin alla valkoinen hattu. Saudeissa miehet ei saa julkisesti käyttää shortseja, vaikka sitäkin joskus näkee.

Jotkut lapsetkin käyttävät perinteisiä vaatteita
Kaikkea tätä valvoo muttawa (tai haya), eli "uskontopoliisi". Muttawan tunnistaa (onneksi) helposti siitä, että thobe on lyhyempi eikä ne käytä iqalia. Muttawilla on myös yleensä pitkä, rehottava parta.

Muttawat kiertävät esimerksksi ostoskeskuksissa, jossa vahtivat että naimattomat miehet ja naiset eivät ole tekemisissä toisten kanssa, ja yleensä myös käskevät ei-musliminaisten peittää päänsä. Siksi huivi on aina oltava mukana, mutta sen voi poistaa, kun muttawa poistuu näköpiiristä :-) Muttawat myös huolehtivat että kaupat sulkevat ovensa rukousaikoina (isoihin kauppoihin saa jäädä sisälle rulousajaksi, mutta palvelua ei saa) ja että muslimit käyvät rukoilemassa. Olen myös kuullut että muttawat ovat puuttuneet muun muassa Saudinaisen kysilakkaan ja nuoren Saudimiehen punaisiin housuihin.

Mä käytän abayaa ihan mielelläni, eipä tartte miettiä mitä pistää päälle. Ja täällä kyllä tekisi muutenkin mieli sitä käyttää, monet miehet kun täällä tykkää töllötellä naisia. Esimerkiksi lentokentällä abayaa ei tarvitse pitää, mutta minä riisun sen vasta lentokoneessa. Ja kun lensin Intiaan, riisuin sen vasta Intiassa...


Tiedän naisia, jotka eivät kuumalla pidä abayan alla muuta kuin alusvaatteita. Mä en uskaltaisi, ajattelen aina että mitä jos joudun vankilaan. Silloin haluan kyllä että olisi jotain vaatteitakin päällä...

Tässä kuvassa tapahtuu paljon laittomuuksia ;-)
 Vankilaan voi joutua esimerksiksi jos on liikkeellä miehen kanssa, jonka kanssa ei ole naimisissa. Ensimmäisessä sairaalassani malesialainen joutu vankilaan koska jutteli tutun miehen kanssa kaupungilla. Länsimaisille vankilaan joutuminen on harvinaisempaa kuin esimerkiksi aasialaisille. Layla on haastatellut Blue Abaya-blogissaan suomalaista hoitajaa, jonka minäkin tunnen, joka joutui vankilaan.

Ja vielä vähän islamia. Islamin uskossa on viisi peruspilaria, joita muslimien tulee noudattaa. Nämä ovat:

•Uskontunnustus (Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammad on hänen profeettansa)
•Rukous viisi kertaa päivässä
•Antaa almuja (Saudi-Arabiassa se on ”vero” joka lasketaan kerran vuodessa, yleensä Ramadanin aikaan, summasta joka jää palkasta yli pakollisten menojen jälkeen)
•Paasto Ramadanin aikana
•Pyhiinvaellus, joka jokaisen kykenevän muslimin tulisi vähintään kerran elämässä tehdä Mekkaan.

Muslimit muuten uskovat Vanhaan Testamenttiin ja Jeesukseen, paitsi ei Jumalan poikana. Islamissa Jeesus ja Mooses on profeettoja, jotka tuli ennen Muhammadia.

9 kommenttia:

  1. Mua nauratti toi kuva ja tassa kuvassa tapahtuu paljon laittomuuksia :D Miten paikalliset suhtautuvat siella ulkomaalaisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa suhtautuu ihan hyvin. Varsinkin koulutetut ihmiset. Ne jotka esimerkiksi eniten tuijottelee ja häiriköi ovat, paikallisen nuorison lisäksi, pakistanilaisia ja intialaisia...

      Poista
    2. Niin, ja jos tuon kuvan klikkaa suuremmaksi niin huomaa että toi mustamekkonen mies piilottelee viinilasia :-D

      Poista
  2. Miten kauan noi mainitsemasi naiset joutui olemaan vankilassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman päivän kumoukin, mutta johtui varmasti siitä että kumpikin sattui Ramadanin /Eidin (juhlapyhä) aikaan. Muuten olisivat varmaan päässyt pois seuraavana päivänä.

      Poista
  3. Mielenkiintoista :) Kuulostaa aika tiukasti kontrolloidulta yhteisöltä. Tiedätkö, miten saudi elävät kotonaan? Ollaanko siellä vapaasti, vai vaikuttaako esim. sosiaalinen paine samansuuntaisesti kuin viralliset säännöt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu varmasti perheistä, mutta kaikissa sauditaloissa on yleensä kaksi olohuonetta. Ensimmäinen on ns "vastaanottohuone", joka on sisääntulon vieressä, ja siellä voi kestittää esim miesvieraita, ilman että ne törmää talon naisiin.

      Poista
  4. Taas tosi mielenkiintoinen kirjoitus, jossa mulle sekä tietoa, jonka jo tavallaan "tiesin" mutten ollut varma, että ihan uutta asiaa. Sitä vaan jäin miettimään, että onko Afganistanissa tosiaan vielä burqan käyttäminen pakollista? Talebanin aikaanhan oli, mutta kuvittelin, että sodan jälkeen (tai jälkimainingeissa) säännöt olisivat löystyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oikeassa olet, ilmeisesti Afganistanissa burqa ei ole enään pakollinen, mutta käsittääkseni sitä suurin osa, ellei kaikki, silti käyttää edelleen, painostuksesta.

      Poista