30.7.2011

Loppu häämöttää...

Eli maanantaina pitäisi taas raahautua töihin. Ihan ongelmitta olisin voinut lomailla vielä viikon ;-)

Hellepäivinä voi melkein kuvitella olevansa jossain toooooosi kaukana ;-) Vain lime puuttui. Niin ja uima-allas ja palmut...

Paljon olen lomalla tehnyt, mutta onnistuin onneksi järjestämään nelisen päivää jolloin en tehnyt yhtikäs mitään, latailin vain akkuja! Mutta jäi mulla jonkinverran asioita tekemättäkin, mutta enköhän pidä viikon palkatonta lokakuussa, joten jos sitten ehtisi.

Tein itse sushia piiiiitkästä aikaan. Nälkä oli kova, ja koska laitoin vain itselleni ei ulkonäkö ollut mikään parhain. Ja jämät jääty jääkaapissa, joten eivät enää seuraavana päivänä maistuneet kummoiselta :-(

Tällä viikolla olen mm käynyt vanhemman kummityttöni perheen luona yökylässä ja eilen mulla oli todella rakkaita vieraita Ruotsista ja Norjasta, yhteensä kahdeksan kappaletta. Kaksi heistä oli siis vanhoja opiskelukavereita jotka jäivät ulkomaille (toisin kun minä jonka suunnitelmiin se aina kuului ;-) ja perustivat perheet.

Sain upeita auringonkukkia

Uumajalaista ystävääni olen nähnyt aika usein, vaikka edellisestä kerrasta onkin jo vuosi, mutta norjalaista en ollutkaan nähnyt viiteen vuoteen, viimeksi nähtiin kun kävin heidän luonaan Stavangerissa. Ja voin sanoa ettei viime kesän Norjan työkeikasta ollut paljon apua, en edellenkään ymmärtänyt montaa sanaa mitä ystäväni bergeniläinen aviomies sanoi (lapsista nyt puhumattakaan...)!

Tänään mattopesulle, sitten autonsiivous ja kaverille saunomaan, nauttimaan hyvästä ruuasta ja juomasta sekä erinomaisesta seurasta!

Mukavaa viikonloppua!

21.7.2011

Helppo Wokki

Yksi lempiresepteistäni on todella helppo ja nopea wokki.


Itse käytän yleensä maustamattomia kanasuikaleita, pitkiä vihreitä pakastepapuja (en muista koskaan suomessa nähneeni kaupassa tuoreita!), pakastebabyporkkanoita, herkkusieniä, paprikaa ja cashew-pähkinöitä. Ja lisukkeeksi jasmin-riisiä.

Riisistä saa muuten tahmeampaa (ja täten helpompi syödä puikoilla) huuhtelemalla riisi muutamaan otteeseen ja liottamalla puolisen tuntia kylmässä vedessä.

Kastike kruunaa wokin, ja tässä resepti kastikkeeseen, jonka yleensä teen:

2 rkl     Soijakastiketta
2 tl       Sokeria
1 rkl    Valkoviiniä (mutta koska ei mulla nyt koskaan semmosta ole ruuanlaittoon, käytän valkoviinietikkaa)

Ensin paistan kanan, sitten lisään kastikkeen (jonka olen sekoittanut pienessä kipossa), ja kiehauttamisen jälkeen kaadan kanan ja kastikkeen lautaselle odottamaan. Sitten paistan kasvikset ja pähkinät. Lopulta lisään kanat kasvisten sekaan, sekoittelen vähän ja wokki on valmis.

18.7.2011

Mökillä


Ensimmäisenä iltana oli todella upea auringonlasku

Mökillä oli ihanaa, vaikka sää ei meitä taaskaan pahemmin suosinut. Yhtenä päivänä oli onneksi helle, ettei oltu ihan turhaan raahattu aurinkotuoleja mukaan!

Sudenkorento lensi mun aurinkotuolille

Meillä kävi myös sorsavieraita :-)


Oli myös ihana seurata 2v9kk taaperon iloa pienistä asioista, kuten tuoreista marjoista (mustikoita ja myös metsämansikoita), äidin hypyistä laiturilta veteen ja soutelusta!



Poika 10kk taas oppi mökillä vilkuttamaan ja näyttämään kieltänsä ;-) Samaisella mökillä isosisko oppi myös vilkuttamaan (minulle!) kaksi kesää sitten!


Eilen käytiin myös mustikassa, se oli todella hikistä puuhaa, koska aurinko suostui taas lähtöpäivänä näytille, ja hyttyset olivat todella ärhäkkäitä.


Mutta löydettiin monta hyvää apajaa, ja mun saldo puolessatoista tunnissa olikin reilut 1,5l omin käsin kerättyjä mustikoita. Ensi kertaa sitten lapsuuden! Nyt täytyisi todellakin ruveta etsimään uutta pakastinta…

Ehdittiin myös pelata mun lempipeliä!

Tämän viikon ajonkin ottaa ihan rauhallisesti, mitä nyt huomenna autoa katsastamaan, ja voihan se olla että se tietää reissu(ja) korjaamolle… Pitänee myös käydä Kelalla, mulla oli antibioottikuuri, ja nyt sain kirjeen Kelalta että tammikuussa 2009 oli annettu päätös etten enää ole Suomen sosiaaliturvan piirissä. No en niin, olinhan silloin (jo ollut 10kk) Saudeissa. Eikö niille ole nyt sitten mennyt viesti että olen ollut jo vuoden Suomessa kirjoilla. Huoh.

Seuraavalle viikolle onkin sitten taas suunnitteilla vaikka mitä. Eiköhän (tämäkin) loma mene aivan liian nopsaa…

3.7.2011

Se keittokirja...

... tuli vihdoin postissa, eli keittokirja josta kerroin aiemmin, jossa on yksi mun oma resepti!



Mitäs seuraavaksi? Ehkä voisin kirjoittaa kirjan ;-)

Kirjan kirjoittamisesta haaveilin kyllä jo nuorena, kirjoitin jopa kolme novellia kun olin noin 13-vuotias!