9.10.2010

Tutustumiskaynti tarhassa

Eilen illalla Marcello soitti ja sanoi etta koulun johtaja, Louis (kuusikymppinen ecuadorilainen, joka on naimisissa sveitsilaisen naisen kanssa), hakee mut aamulla klo 9.30 Marcellon luolta.

Louis ja vaimo tulivat ajallaan ja ajettii noin 45 min koululle. Koulu sijaitsee Carapungossa, Quiton koyhalla esikaupunkialueella. Autossa juteltiin jonkin verran, ja Louis sanoi, etta Marcello oli sanonut etta haluan opettaa liikuntaa tai musiikkia! Siis mitah??? Ma en ole tippaakaan liikunnallinen, ja sitakin vahemman musikaalinen!

Sanoin sitten kuinka asia oli, etta olen sairaanhoitaja, ja olin Suomessa ajatellut tyoskentelevani paivakodissa, katulasten tai vammaisten lasten parissa, mutta etta Marcello oli ehdottant moneen kertaan vain tata koulua.

Louis kysyi haluisinko siis mielummin tyoskennella pienten lasten kanssa, ja sanoin kylla, mutta kai kaikki kay... Koulussa mut vietiin tarhaan, "Nurseryyn", jossa oli 14 kolme ja nelja vuotiasta, ja yksi opettaja. Louis jutteli hetken opettajan kanssa, ja sovittiin etta olen tarhassa. Sopii mulle!

Olin sitten kaksi tuntia "toissa" tanaan. Lapset on aivan ihania, ei ole yhtaan ujoja, tulivat syliin ja juttelivat paljon, vaika enhan ma tajunnut mitaan :-) Tehtiin palapeleja ja katteltiin jotain englanninkielista Disneyn opetusvideota, joita lapset ei kylla yhtaan jaksanut seurata... Siis se opetti englantia. Ja tuntuu etta mua tarvitaan, kun kerta on vaan yksi aikuinen ja 14 lasta, vaikka ne ovatkin vain yhdessa huoneessa. Ei varmaan edes olis laillista Suomessa.

Koulu ei ole kaikkein koyhimpia, oppilaat maksavat $1 paivassa, loput varat kerataan. Koulu on siis yksityinen. Kaikilla oppilailla oli koulupuvut; fleece-colleget ja -housut tai farkut. Monilla oli myos lippis.

Koulun jalkeen yksi opettaja saatto mut bussille. Yritin maksaa kun tulin bussiin, mutta kuski ja apuri sanoivat jotain mita en emmartanyt, ja kavin istumaan. Nakojaan ihmiset maksoivat poistuessa.

Bussin ovi oli koko ajan auki, ja ihmiset hyppasivat valilla lahes vauhdissa kyytiin/kyydista. Bussi pysahty ihan missa vain, ei pelkastaan pysakeilla. Isoimmilla pysakeilla apuri huusi ulos odottaville ihmisille, etta mita kautta bussi menee.

Matka kesti n 45 min, ja sen aikana bussissa kavi mies myymassa suklaata, nuori mies soittamassa kitaralla ja laulamassa (sen ajaksi apuri sammutti bussissa raikuneen musiikin) ja poika myymassa omenoita. Kukaan naista ei maksanut "matkaansa".

Ma kysyin mun vieressa istuneelta naiselta, joka oli ollut lahes koko matkan mun vieressa, etta mita matka maksaa, kun lahestyttiin paikkaa, missa mun piti jaada pois. Ja kaiken taman hinta: $0,25, eli 18 eurosenttia!!!! Eipa maksa tyomatkat paljon :-) Sama hinta, matkasta riippumatta. Niin, ja sitten joku $0,30, jotka annoin sille soittajalle.

7 kommenttia:

  1. No olipa hyva, etta paasit sinne paivakotiin.

    Millainen ilma siella on tahan aikaan vuodesta? Aurinko ainakin paistaa?

    VastaaPoista
  2. Toihan kuulosti hyvältä! Vaikka olisithan sä voinut mennä sinne kouluunkin pitämään jumppa- ja musiikkitunteja...! ;-P

    Tiedätkö jo minkäpitusia työpäiviä tuut tekemään? Matkoihin menee vissiin sit jonkun aikaa?

    VastaaPoista
  3. Tuo voi olla aika hyvä paikkaa oppia lisää espanjaa. Lapset ovat hyviä opettajia ;)

    VastaaPoista
  4. Hyvä että pääsit tarhaan! On kyl aika iso ryhmä ollu yhdelle ihmiselle, mun mielestä täällä Suomessa on yksi aikuinen/4 tai 5 lasta.

    VastaaPoista
  5. kiva että pääsit mihin olit ajatellut!:)
    yli kolmevuotiaita lapsia saa yhdellä pätevällä aikuisella olla 7

    VastaaPoista
  6. suomessa siis esim pvkodissa jäi lauseesta puuttumaan :)

    VastaaPoista
  7. Tuula; on kylla just niin mun paikka (4 vkoksi, en kylla varmaan jaksais pidempaan ;-)! Taalla on keskipaivalla n 24c, mutta illat ja yot kylmia, 10c paikkeilla. Yleensa myos iltapaivasin sataa.

    Mirva; hah, hah! Toita nelja paivaa viikossa, nelja tuntia paivassa, just sopivasti ;-)

    Heli; juu niin varmaan on. Ja siella on ainakin yksi palapeli jossa on kaikkia elaimia ja niitten nimia :-)

    Milla; jep!

    Kirsikka; Niinpa! Ajattelinkin etta varmaan jotenkin noin.

    VastaaPoista