1.8.2010

Ensimmäinen työpäivä

Ensimmäinen työpäivä on ohi! Aamulla oli aika epätoivoinen olo, mutta illalla oli jo paljon paremmat fiilikset.

Lähdin töihin klo 6.20 aikaan. Ensimmäinen bussi oli n 10 min myöhässä. Matka asemalle, jossa vaihdan, kesti myös n 10 min kauemmin kuin olisi junalla kestänyt. Eli nyt tarvitsisi odottaa vain 20 min seuraavaa bussia. Luulin. Kun olin odottanut noin 45 min, kysyin bussiapulaisilta, missä bussi oikein viipyy. Se ei kuulemma kulje kesällä, seuraava tulee n 40 min kuluttua. Great.

Soitin sitten töihin, vastaaja puhui ulkomaisella aksentilla, mutta ymmärsin aika hyvin ja hän sanoi että ”no problem”, soita sitten kun olet täällä.

Tällä seuraavalla etapilla oli upeat maisemat. Välillä näkyi upeita huviloita, järvi, vuoria (ei kuitenkaan mitään tosi korkeita), peltoja. Ja kaikki oli todella vihreää, rehevää. Jotenkin täällä on pihat enemmän viidakkomaisia.

Asemalta kesti vielä n 10 min kävellä jyrkkää mäkeä ylös hoitokotiin. Saavuin töihin siis klo 9.15, matkaan lähdin klo 6.20!

Töissä mut vastaanotti Serbiasta muuttanut, todella mukava hoitaja, jonka aksenttia oli todella helppo ymmärtää.

Alussa kaikki vaikutti todella sekavalta. Talo oli valtava labyrintti, jossa on kolme siipeä, ja joka siivessä on yksi lääkehuone. Näitten, ja osastojen väliä me sitten seilattiin. Potkupyörällä.

Kävi sitten vähitellen ilmi että koko ensi viikon, öitä ja keskiviikko- sekä ensi viikonlopun iltavuoroja lukuun ottamatta, MÄ olen yksin ”ambulerende”, eli liikkuva hoitaja.

Ei siis tarvitse tehdä mitään perushoitoa, vaan minä autan tarvittaessa jos osastot tarvitsee jossain apua, pääasiassa siis osastoja, joilla ei siinä vuorossa ole sairaanhoitajaa, vaan vain perushoitajia.

Aamu oli todella kiireinen, sinä aikana me mm vaihdettiin potilaalle virtsakatetri, laitettiin yhdelle potilaalle suonensisäinen nesteytys, annettiin lihaksensisäinen lääkeinjektio, vaihdettiin kipulääkelaastareita, annettiin lääkkeitä mitä potilaille saa antaa tarvittaessa (torstaisin me jaetaan kaikkien potilaitten lääkkeet viikoittaisiin dosetteihin, niistä perushoitajat saa jakaa lääkkeitä, mutta vain sairaanhoitaja saa hakea lääkehuoneesta lääkkeet, jotka menee tarvittaessa).

Me myös otettiin sydänkäyrä potilaalta, joka oli pyörtynyt, ja käytiin tarkistamassa potilas joka oli kaatunut ja lyönyt päänsä. Eli, mielenkiintoista, haastavaa, mutta jotkut asiat myös aika vaikeita. Pääasiassa lääkkeet, koska suurinta osaa en tunnista nimestä, ja sitten tietenkin akuutit tilanteet. Milloin soittaa ambulanssi, milloin lääkäri (joka ei ole iltaisin eikä viikonloppuisin talossa)?

Mutta yhdellä vuodeosastolla, joka ymmärtääkseni on jonkinlainen saattohoito-osasto tai vastaava, on aina sairaanhoitajia työvuorossa, joten niitä voi onneksi aina konsultoida!

Aamu oli niin kiireinen, että ehdittiin pitää tauko vasta klo 13 aikaan. Onneksi yhdellä osastolla käydessä mekin saatiin synttärikakkua, niin olin sentään saanut jotain syötävää klo 6 aamupalan jälkeen…

Iltavuoroon tuli Norjalainen, myös mukava hoitaja, mutta häntä olikin vähän vaikeampi ymmärtää. Siinä missä aamu oli todella kiireinen, meillä ei iltavuorossa ollut yhtään työtehtävää ennen kuin klo 19 aikaan, jolloin olikin 3-4 putkeen, jotka hoidin itse. Puhelimessa puhuminen, tai siis ymmärtäminen oi kaikkein vaikeinta. Toivottavasti siihen tottuu nopsaa… Tehtävät taisivat kaikki olla tarvittavien nukahtamislääkkeiden hakua.

Muuten me työvuoron alussa käytiin jokaisella osastolla, joilla ei ole sairaanhoitajaa, kysymässä onko kaikki ok, tarvitsevatko apua. Sitten laskettiin yhden siiven lääkehuoneessa kaikki kirjattavat huume- ja kolmiolääkkeet, pitää aina käydä kuun vaihteessa läpi, ja kirjoitettiin uudet listat. Siinä meni ehkä 45 min… Eli tylsä vuoro oli. Luppoaika me hengailtiin yhdellä kuntoutusosastolla, juteltiin potilaiden ja henkilökunnan kanssa, ja katsottiin telkkaria! Ja huomasin myös, että aloin jo löytää eri osastoille, ja lääkehuoneet, helpommin =)

Kotiin sain lähteä onneksi jo klo 21.05 bussilla, ihanaa ettei tarvinnut odottaa sitä klo 23.05 bussia. Olin taas vaihteeksi, koko matkan, bussin ainoa matkustaja. Taas kuski rupesi juttelemaan, tällä kertaa se oli nuori pakistanilainen, ihan mukava.

Kotona olin klo 22.15, eli vielä ihan inhimilliseen aikaan.

5 kommenttia:

  1. Ihan hengastyttaa tuo sinun tahti :). Millaisenhan kuvan sina saat tasta norjalaisesta elamasta... Mutta ihan hassua, etta olet nyt taalla. Ajattele, kun olisit tullut tahan nurkalle, niin olisin vilahtanut sinua katsomaan.

    VastaaPoista
  2. No huh-huh. Ja onpas huonosti organisoitu vastaanotto ja asuntokin kun noin huonot yhteydet. Ihan mielenkiintoiselta kyllä tuo työnkuva kuulostaa.

    tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. No jo oli haipakkaa.
    Onneksi on polokupyärä. =)
    -SatuSanna

    VastaaPoista
  4. Huh mikä eka päivä! Toivottavasti tahti rauhoittuu ja viihdyt siellä! Jaksuja!

    VastaaPoista
  5. Tuula; kiireistä on ollut maanantai aamuvuoron jälkeen. Ärsyttää toi junakaaos niin paljon että välillä vaikea ajatella tätä kaikkea positiivisesti, mutta kyllä musta tuntuu että voisin täällä kuvitella asuvani. Löytyy sentään vähän enemmän eksotiikkaa kuin jossin Ruotsissa, mutta silti pohjoismaalaiseen tapaan "normaali" maa :-) 7 tunnin työpäiväkin ihan jees! Mutta, nyt tuntuu silti siltä, että taidan Suomeen asettua...ainakin toistaiseksi...
    Mutta, olisi ollut kiva tavata livenä!

    Mari; Lauantain jälkeen työ ollutkin suht tylsää, melkein vain lääkkeiden hakua, dosetteja, injektioita ja semmoista. Mutta kiire on koko ajan!

    SatuSanna; Joo, mutta en ole sitä pyörää nyt käyttänyt, koska sillä pitäs aina mennä hissillä, enkä mä viitti niitä odotella... Mutta voin sanoa että tuntuu reisissä rapuissa ravaaminen...

    Sennie; Kiitos! Ihan ok tämä paikka on, ja olisi varmaan vielä parempi, jossei tarttis stressata työmatkojen takia!

    VastaaPoista