25.3.2010

Bussit


Liputuspäivänä(Kruununprinsessan nimipäivänä 12.3) liputtivat jopa bussit! Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi

Täällä Ruotsissa on jopa bussikulttuuri hieman erilainen kuin Suomessa. Siinä missä me suomalaiset kiltisti viitataan sille bussille joka me halutaan pysäyttää, ruotsalaiset vain seisoo pysäkillä, ja bussi pysähtyy, välillä turhaan…

Meidän sairaalan bussipysäkki on noin 50 m päässä pääovelta. Useat bussikuskit pysähtyy silti pääoven eteen. Jos se ei pysähdy, huutaa joku yleensä että ”voisitko pysähtyä tähän”, mutta yleensä kuski ei silti pysähdy. Mä en kyllä ymmärrä ettei jaksa kävellä 50m, että sen takia pitää alkaa huutelemaan! Siihen aikaan bussissa ei varmaan edes ole potilaita, kyllä kaikki taitaa olla henkilökuntaa.

Toisaalta taas, silloin kun oli vielä kylmempää, kysyi yksi matkustaja usein kuskilta, josko hän voisi pysähtyä kahden pysäkin välissä, yhdessä kurvissa teollisuusalueella. Yleensä kuskit pysähtyi, ja 4-5 henkilöä jäi siinä pois. Kerran nämä olivat jääneet oikealla pysäkillä pois, ja kuski kysyikin heiltä jos he haluavat tulla takaisin kyytiin ja jäädä pois siellä kurvissa!

Se on aika jännää miten olen alkanut tunnistamaan lähes kaikki bussissa olijat, ja heti huomaa aamulla jos joku puuttuu =)

Täällä bussissa matkustaminen on myös aika mielenkiintoista, koskaan ei tiedä mikä hajoaa seuraavaksi ;-) Pariin kertaan ovet ovat reistailleet, eivät ole auenneet tai sulkeutuneet, kerran ei ”piippaus-nappulat” toimineet, ja kerran matalalattia-bussi oli jäänyt ”ala-asentoon”, eikä jousitus toiminut kunnolla, oli aika hytkyvä matka.

Viimeksi kun asuin täällä hyytyi ”haitaribussi” keskelle liikenneympyrää. Kun vaihdettiin seuraavaan bussiin, joka oli myös haitaribussi, oli aika jännät paikat kun bussi joutui kiertämään liikenneympyrän väärin päin, jotta pääsi jatkamaan matkaa.

Tämä viikko on ollut tosi kiireinen töissä. Ylitöitäkin on tullut ihan kivasti tehtyä. Meillähän aloitti uusi leikkaussalihoitaja pari viikkoa sitten, jolla oli muka kokemusta, mutta ei sittenkään oikein osaa mitään. Joten meidän toinen leikkaussalihoitaja, joka perehdyttää häntä, on joutunut olemaan lähes koko ajan sen kanssa samassa salissa, ja meillä on siis periaatteessa ollut yksi henkilö liian vähän. No, mulla on onneksi ollut aika mukava viikko, koska he ovat olleet ortopedian salissa, mä olen ollut rennossa yleiskirurgian salissa (tyriä ja peppuja…).

Tänään meillä oli gynekologiaa, 8 potilasta ja haipakkaa mentiin (kaavintoja ym pikkuhommia, valmiita klo 12), joten meidän ”gynen ekspertti” perushoitaja, joka oli toistakymmentä vuotta gynen leikkausosastolla töissä, toimi ”instrumenttihoitajana”, ja mä hoidin tietokoneen, ja hyvin sujui!

13.3.2010

Asiat järjestyksessä!

Vihdoin, monen puhelun jälkeen, olen eilen saanut verokortin! Jee! Ja pankkitilinkin sain onneksi avattua!

Ensin soitin maanantaina verotoimiston palvelunumeroon. Hän lupasi tutkia mun tietoja ja soittaa iltapäivällä takaisin. Ei soittanut.

Mutta tiistaina hän soitti ja sanoi ettei ollut löytänyt mitään tietoja musta, ja antoi numeron johonkin ”ulkomaalaisyksikköön”, Uppsalassa. Sain puhelinnumerot kolmelle henkilölle, mutta he olivat paikalla vasta keksiviikko aamuna.

Kun soitin sinne keskiviikkona osasivat he sanoa että mun paperit oli lähteneet 2.2 Jönköpingiin (!). Joten soitin siis sinne.

Puhuttuani puhelimessa noin viisitoista minuuttia kahden eri henkilön kanssa löytyi mun hakemus jostain pinosta ja kuulemma kahden hakemuksen jälkeen olisi ollut mun hakemuksen käsittelyvuoro. 5-6viikkoa on kuulemma ihan normaali käsittelyaika. Uskomatonta!

Meillä leikkaa, noin kerran viikossa, ”eläkkeellä” oleva kirurgi suonikohjuja. Hän oli ollut tammikuun Keniassa, Garissassa, vapaaehtoistöissä.

Torstaina meillä oli ”työpaikkakokous”, niitä pidetään n puolentoista kuukauden välein, ja johon osallistuu leikkausosaston henkilökunta, lääkärit, kirurgian poliklinikan henkilöt, meidän pomo ja meidän ylilääkäri.

Tällä kertaa meidän uusi ylilääkäri piti hauskan Power Point esittelyn itsestään, jossa näytti kuvia lapsuudestaan asti =) Sitten tämä Keniassa ollut kirurgi piti todella mielenkiintoisen luennon ja näytti kuvia sieltä Keniasta. Jotkut kuvat, ja tarinat, oli aika järkyttäviä, mutta hän kertoi hyvin, ja välillä huumorilla höystettynä.

Hän oli myös löytänyt uuden harrastuksen, ruisleivän teon juuresta ja hän oli leiponut todella hyvää leipää meidän kokoukseen =)

Mua kiinnosti toi Kenia jo siinä mielessä että olin siellä lomalla vuonna ’05. Loma oli unohtumaton ja safari Masai Marassa mahtava!






Kuvat M.M

Eilen olin mun työkaverin, Carinan luona, joka asuu ihan tässä lähellä. Hänen poikansa A täytti 13 vuotta, ja hän tykkää olla aikuisten seurassa. Hän oli jo noin vuoden ajan toivonut isoja synttäreitä, jonne tulee lapsia ja aikuisia.

Vieraita oli reilut 30, josta lapsia ehkä 10. Hän oli myös toivonut live-bändiä, jonka vanhemmat hänelle yllätykseksi järjesti. A:n isä soitti rumpuja, heidän tuttu bassoa ja tän tutun kaksi työkaveria tuli soittamaan kitaraa ja toinen niistä myös lauloi!

Bändi soitti eteisessä suurella menestyksellä viitisen biisiä, mm ”Knocking on heavens door”, Sweet home Alabama” ja Proud Mary”. A on todella innostunut musiikista, hän soittaa itse kitaraa ja harjoittelee ainakin tunnin päivässä. Hänen ilmeensä oli uskomaton, kun hän tuli kellarista (missä on oleskelutiloja), ja hän näki bändin joka soitti.

Kaveritkin olivat alussa innostuneita, mutta heille tämä musiikki ei varmaan ollut kovin tuttua. Myöhemmin A soitti vielä itse pari biisiä bändin kanssa ja oli kovin ”coolin” näköinen! Voi olla muilla luokkakavereilla vaikea ylittää nämä synttärit =)

8.3.2010

Kuninkaallista häähumua


Kuva täältä

Jos joltain on jäänyt huomaamatta, niin Prinsessa Victoria menee naimisiin 19.6, samana päivänä kun vanhempansa menivät vuosia aikaisemmin. Täällä hääkuume kasvaa pikkuhiljaa, ja tänään alkaa 15-osainen TV-sarja, ”Det Kungliga Bröllopet”, joka seuraa häitten valmisteluja.

Tukholmassa on varattu jo paljon hotelleja hääviikonlopuksi, ja eripuolilta Ruotsia järjestetään bussimatkoja Tukholmaan.

Ja tietenkin, kun on kuninkaalliset häät kyseessä, on kaikenmaailman krääsää myynnissä, ja myöskin arvokkaampia astioita ym, joita koristaa hääpari. Oli ruokakaupassa prinsessakakun pakkauksessakin heidän kuva!


Kuva täältä

”Svenska Handelin” mukaan tullaan hääkamoja myymään jopa 2,3 miljardin kruunun (eli n 2,3 miljoonan euron) edestä!

Tuota TV-ohjelmaa en aio katsoa, mutta sen sijaan odotan kovasti sitä, kun Stieg Larssonin Millennium-trilogia tulee sarjana 20.3 alkaen. Kirjat olivat älyttömän hyviä, varsinkin keskimmäinen ”Flickan som lekte med elden” (Tyttö joka leikki tulella?). Elokuvat olivat ihan ok, mutta niistä puuttui niin paljon. TV-sarjaan mahtuu mukaan niin paljon enemmän kuin elokuviin.

Niin, ja soitin tänään sinne verovirastoon. Sain hyvin ystävällistä palvelua naiselta, joka oli ihmeissään siitä että missä heillä oikein mättää. Hän lupasi tutkia asiaa ja soittaa iltapäivällä takaisin. No eipä soittanut…

6.3.2010

Kohta menee hermot...



Nyt alkaa pikkuhiljaa todellakin mennä hermot tämän byrokratian kanssa täällä. Eilen yritin, tuloksetta, avata pankkitiliä. Lopetin jo klo 11.45, joten lähdin kaupungille (en Tukholmaan, vaan Upplands Väsbyhyn).

Ensin menin Nordeaan, jossa mulla oli viimeksi tili, eli 3 vuotta sitten. Siellä erittäin epäavulias virkailija sanoi suoraan, ”ei, ei käy, pitää olla kirjoilla Ruotsissa, säännöt on muuttunut, ei sillä ole mitään merkitystä vaikka sulla on tili Nordeassa Suomessa (jota en koskaan käytä, mutta auttoi viimeksi avaamisessa)…” Mulla oli silti mukana passi, työsopimus, palkka-kuitti ja ensimmäinen palkkashekki.

Sitten menin Handelsbankeniin, jossa oli ihme turvaovet. Ensin painettiin nappia ja ovi aukesi, sitten piti odottaa ”tuulikaapissa” että ovi sulkeutui, ja sitten vasta sisäovi aukesi! Siellä oli paljon ystävällisempää ja avuliaampaa palvelua (sanoin sen myös niille), kehottivat menemään Swedbankiin, joka on sairaalan pankki, hekin auttavat yleensä ulkomaalaisia joiden työpaikan firma on heidän asiakas.

Koska pankki sijaitsi pienen matkan päässä, ja mulla oli jo kauhea nälkä (ja näin Subwayn, jota en ollut ennen huomannut) ja otti niin päähän, päätin jättää asian ensi perjantaille.

En myöskään ole vielä saanut verokorttia. Viiden viikon odotuksesta huolimatta. Olin päättänyt soittaa verotoimistoon perjantaina, mutta päätin että se on työasia ja soitan töistä, työaikana, joten jääköön maanantaille, koska en ehtinyt eilen soittamaan.

Työviikko on muutenkin ollut todella raskas. Meille tuli uusi vakituinen leikkaussalihoitaja töihin, ja hän ei ole työskennellyt leikkaussalihoitajana yli kymmeneen vuoteen.

Meidän toinen leikkaussalihoitaja perehdyttää häntä (tän viikon yleiskirurgia ja urologia saliin), ja mä olen joutunut olemaan koko viikon raskaassa (vähintään henkisesti) ortopedia salissa. Ma ja pe oli käsi- ja jalkakirurgiaa, kirurgi on hidas perfektionisti ja leikkaukset on erittäin tylsiä. Ti-To oli polvia, joka päivä yksi ACL (eturistisiteen korjausleikkaus, tältä kirurgilta kestää Endobutton menetelmällä n 1h 45 min). ACL on kyllä ihan kiva ja mielenkiintoinen leikkaus, ja mä saan poratakin, mutta kirurgi on hankala tyyppi, ja ACL:n jälkeen on vielä 5 polventähystystä! Onneksi joka päivä peruuntui yksi! Kirurgi oli kyllä kuulemma kehunut mua kovasti pomolle, mutta raskasta joka tapauksessa.

No, tänään mennään Maggien kanssa Marialle, ensin mennään kävelylenkille aurinkoon, ja illalla on Melodifestivalenin semifinaali. Mikä ei siis mua kauheasti kiinnosta, mutta hyvä ruoka, juoma ja seura kyllä =)

Kun kävin eilen Systembolagetissa, eli paikallisessa ”Alkossa”, kysyttiin multa taas papereita. Ja ostin vain 4 siideriä, ikäraja 20v! Olen nyt käynyt vissiin 3 kertaa ”Systemissä”, ja kaksi kertaa on kysytty papereita, heh!

Ruokakaupastahan täällä Ruotsissa saa vain 3.5% asti , juomat jotka sisältää sitä enemmän alkoholia pitää käydä hakemassa ”Systemetistä”. No, maassa maan tavalla, Englannissahan saa alkoholia ihan ruokakaupasta!

Täällä muuten on ”Systemissä” viinit lajiteltu hintaryhmien mukaan (tyyliin 5-10 euroa) ei maittain. Todella ärsyttävää ja hankalaa kun etsii tiettyä viiniä, jos ei ole varma mihin hintaryhmään se kuuluu.

Mutta, silloin kun olin Ruotsin länsirannikolla töissä 10 vuotta sitten, oli niitten ”Systemet” vielä ärsyttävämpi, piti nimittäin tilata tiskiltä. Ei siis saanut itse katsella pulloja jne.